En oikeasti enää kestä tätä pelleilyä ruoan, liikunnan, oksentamisen ja pahan olon kanssa. Bulimia on vallannut koko elämäni viimeistä sopukkaa myöten. Rahaa kuluu päivässä sairaita määriä, keho kärsii (hampaat, hiukset, iho, rytmihäiriöt, turvotus) ja psyyke on loppuun kulutettu. Olen kyllä avun piirissä, mutten selvästikään sen vaikutuksessa. Olen alipainon puolella ja laihtuminen sen kun jatkuu... Nyt kuitenkin saa riittää.
Tänään olin ensimmäisen päivän kuukausiin oksentamatta! Eikä voisi olla parempaa oloa. :-) Olo on toki lihava, vaikken edes syönyt paljoa, mutta enpäs sentään sortunut oksentamaan. Huomenna aloitan päivän lenkillä, niin on jo aamusta ote niskasta kiinni, etten jää vätöstelemään ja ajattelemaan, että kun kuitenkin olen niin paska, niin bulimoimpa hieman.
Muita jotka yrittää ottaa elämästä kiinni? Kirjoittelen tänne kuulumisia myöhemmin.
Tänään olin ensimmäisen päivän kuukausiin oksentamatta! Eikä voisi olla parempaa oloa. :-) Olo on toki lihava, vaikken edes syönyt paljoa, mutta enpäs sentään sortunut oksentamaan. Huomenna aloitan päivän lenkillä, niin on jo aamusta ote niskasta kiinni, etten jää vätöstelemään ja ajattelemaan, että kun kuitenkin olen niin paska, niin bulimoimpa hieman.
Muita jotka yrittää ottaa elämästä kiinni? Kirjoittelen tänne kuulumisia myöhemmin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Onnea koitokseen. Voin sanoa sen verran, että ole varovainen ettei bulimia lipsahda anoreksiaan.(kokemuksen syvä rintaääni) Sitä kun välttelee sitä oksennusoloa jättää herkästi syömättä ja kaikki tiet vievät anoreksiaan.
Älä muuta viserrä! Luulisi että tässä iässä olisi järki kädessä, mutta ei. Minä sairastuin bulimiaan 43-vuotiaana. Koko elämäni olen jojoillut ja laihdutellut. Olin lihava lapsi, finninen ja kiusattu nuori. Laihduttelu alkoi teini-ikäisenä. Paino on heitellyt 25 kg sinne tänne vuosien kuluessa.
Yks kaks huomasin syötyäni seisovan pöydän antimia kolmisen vuotta sitten että oksennus toi suunnattoman helpotuksen. Jäin heti koukkuun. Pystyin syömään mitä vaan ja estämään lihomisen.
Koko elämä pyörii ruoan ajattelun, treenamisen, oksentelun, ahmimiskohtausten suunnittelussa. Mitähän ostan tänään illaksi kotiin kun muu perhe lähtee mökille..... Tietenkin ostan kaikki hiilaripitoiset herkut eri kaupoista ettei tarvitse hävetä. Myöhemmin illalla roikun vessanpytyn yläpuolella täynnä itseinhoa. Aamulla herään pöhöttyneenä ja ahdistuneena. Jos edes saan unta yöllä. Onneksi siihen on olemassa pillerit.
Psyykeni on todella hauras. Syön mielialalääkettä mutta siitä ei ole apua. Kurkusta vuotaa usein verta.
Olen todella huono äiti ja pelkään että lapseni huomaavat "harrastukseni" oksentelun. En halua viedä tätä käyttäytymismallia seuraavalle sukupolvelle.
Pinnani on aina kireällä ja tiuskin aivan liikaa ympäristölleni. On paha olla!!!
Koen myös olevani jokseenkin "outo lintu". Onko teitä muita yli neljäkymppisiä syömishäiriöisiä?
Kaikille kohtalotovereille tsemppiä!!!