Fyysikottareksi?

Olen opiskellut jo yhden yhteiskuntatieteellisen tutkinnon (ei kiinnosta se ala lainkaan) ja työskennellyt IT-alalla (ei inspaa sekään), minulla on myös opinto-oikeus tietojenkäsittelytieteessä johon olen joitakin kursseja tehnyt mutta en jaksa oikeen olla tietokoneidenkaan ystävä. Ryhdyin itseopiskelemaan lukion fysiikon kursseja lääkiksen pääsykoetta varten. Lääkiksen pääsykoekirja osoittautuikin suht tylsäksi ja kemia omituiseksi, joten aika lailla hylkäsin lääkärin uran (tosin myös siitä syystä, että en oikein tule toimeen ihmisten kanssa). Fysiikka kuitenkin osoittautui turhan mielenkiintoiseksi ja lukion kirjat luetteluani aloin itsekseni opetella insinöörifysiikkaa.

En ole lukiossa suorittanut pitkää fysiikkaa (toki nyt kaikki kurssit olen laskenut läpi omatoimisesti) ja tyttömäisesti pitkä matikka jäi neljään kurssiin eivätkä lyhyen matikankaan tuloksen päätä huimaa (olin lukiossa lähinnä päivähoidossa). Olen alkanut miettimään, että tahtoisin kokeilla fysiikan opiskelua ja esimerkiksi lääketieteellisen fysiikka olisi erittäin mielenkiintoista.

Ongelma on, että matikassa hallitsen about sen verran mitä lukion fysiikan tajuaminen vaatii. En ole matemaattisesti kovin lahjakas enkä oikestaan edes pidä matikasta. Ovatko fysiikan opinnot yliopistossa siis täysin mahdottomia vaikka olisin valmis tekemään paljon töitäkin sen matikan eteen? Entä ovatko teknillisen fysiikan opinnot mahdottomia ilman tuota pitkää matikkaa? Yliopiston puolella voin vaan ujuttautua fysiikan kursseille ja hakea siirtoa, mutta TKK:lle pitäisi käydä pääsykokeissa.
1531
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Paras vaihtoehto on varmaan lukea ensin vaikka se lyhyt sivuaine fysiikka siellä nykyisessä yliopistossasi ja jos vielä tuntuu sen jälkeen homma kiinnostavan niin hakee sitten tuonne TKK:lle.

Fysiikassa joutuu laskemaan paljon, se kuinka paljon ja miten matemaattista numeroiden pyörittelyä se käytännön opiskelu sitten oikein on riippuu täysin siitä mitä fysiikkaa menee opiskelemaan. Kyllä siellä pärjää ihan hyvin palikkamatikallakin, jos vain on valmis tekemään vähän reilummin töitä sen tutkinnon eteen, ei se mahdotonta ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nolla kirjoitti:

Olen opiskellut jo yhden yhteiskuntatieteellisen tutkinnon (ei kiinnosta se ala lainkaan) ja työskennellyt IT-alalla (ei inspaa sekään), minulla on myös opinto-oikeus tietojenkäsittelytieteessä johon olen joitakin kursseja tehnyt mutta en jaksa oikeen olla tietokoneidenkaan ystävä. Ryhdyin itseopiskelemaan lukion fysiikon kursseja lääkiksen pääsykoetta varten. Lääkiksen pääsykoekirja osoittautuikin suht tylsäksi ja kemia omituiseksi, joten aika lailla hylkäsin lääkärin uran (tosin myös siitä syystä, että en oikein tule toimeen ihmisten kanssa). Fysiikka kuitenkin osoittautui turhan mielenkiintoiseksi ja lukion kirjat luetteluani aloin itsekseni opetella insinöörifysiikkaa.

En ole lukiossa suorittanut pitkää fysiikkaa (toki nyt kaikki kurssit olen laskenut läpi omatoimisesti) ja tyttömäisesti pitkä matikka jäi neljään kurssiin eivätkä lyhyen matikankaan tuloksen päätä huimaa (olin lukiossa lähinnä päivähoidossa). Olen alkanut miettimään, että tahtoisin kokeilla fysiikan opiskelua ja esimerkiksi lääketieteellisen fysiikka olisi erittäin mielenkiintoista.

Ongelma on, että matikassa hallitsen about sen verran mitä lukion fysiikan tajuaminen vaatii. En ole matemaattisesti kovin lahjakas enkä oikestaan edes pidä matikasta. Ovatko fysiikan opinnot yliopistossa siis täysin mahdottomia vaikka olisin valmis tekemään paljon töitäkin sen matikan eteen? Entä ovatko teknillisen fysiikan opinnot mahdottomia ilman tuota pitkää matikkaa? Yliopiston puolella voin vaan ujuttautua fysiikan kursseille ja hakea siirtoa, mutta TKK:lle pitäisi käydä pääsykokeissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu