Olen ollut koko elämäni perheen musta lammas ja taivaanrannan maalari.Töitä tehnyt sekalaisesti, että jotenkuten pysynyt liiton ansiosidonnaisella.Kaksi täysi-ikäistä lasta, joille en oikein osaa olla enää äiti.Miehen kanssa ei keskustella juuri koskaan.Hän alistaa henkisesti ja minä kai tottelen.Huono itsetunto.Ei ystäviä.
Ihmattelen;tätäkö oli elämäni ja mikä oli sen tarkoitus?Tuskinpa juurimikään!Onko muita kohtalotovereita?
Ihmattelen;tätäkö oli elämäni ja mikä oli sen tarkoitus?Tuskinpa juurimikään!Onko muita kohtalotovereita?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Melkeinpä noin olisin omasta elämästänikin kirjoittanut!
Sinulla ainakin riitti rohkeutta avautua tänne ja hyvä niin, sillä joskus olen ajatellut
olevani ihan "erikoistapaus", kun omanikäiset eivät näillä palstoilla tuntemuksistaan
kerro. Tosin voihan monenkin elämä olla jonkinlaista roolin vetoaq vaan, kun hävettää ilmituoda miten epäonnistunut elämä takana.
Paljon olen ehtinyt ajatella tehtyä ja tekemättömiä asioita.
Monet sinänsä pienetkin unelmat/toiveet jääneet toteutumatta.
Kun jo lapsuudeta lyöty mitättömyys-leima syvälle sydämeen, niin siellä on ja
pysyy. -loppuun saakka?
Nykyisin kun jo lapsilla ja nuorillakin kaikennäköisiä mielenterveys-ongelmia
yms. huolia tulevaisuudesta ja elämästä yleensä, niin toivottavasti edes
heidän avunsaanti paremmin turvattu, kuin meidän vanhempien ikäluokkien.
Tällaisena elämän sivusta seuraajana, yksinäisyyden hetkinä voi iloita vain
siitä, että elämä jo loppusuoralla. Kaikkinaisia vaivoja jo kasaantunutkin.
No yksi lohtu sentään on. Uskon Korkeamman Voiman Olemassaoloon, saan
siitä lohdutusta.
Chat keskustelut on yksi henkireikä, kun ei oikeita juttukavereita ole.
Tosin ainakin ikä-palstoilla tuntuu kaikilla asiat olevan kohdallaan, joten ei
sieltäkään oikein avuja saa. Kunhan ajankuluksi jotain ohjelmaa.
Luulen vaan, että harvat meidän lailla vakavahenkisesti pohtii elämänsä
tarkoitusta? tai ylipäätään lähimmäistensä elämänlaatua.
Minusta tyydyttävin elämäntarkoitus on, jotta olisi joskus sanoin, teoin tahi
ajatuksin auttanut jotakuta ihmistä tässä maailmassa.
terv.mummo 50v.
Olipa "kivaa " kuulla sinusta eli että on meitä muitakin! Tuohon korkeampaan voimaan olen joskus yrittänyt uskoa mutta kun sekään ei pakolla onnistu ja ei ole oikein kavereita, keiden kanssa siitäkään keskustella.Mihinkään srkunnan tilaisuuksiin en lähde, kun ne on niin teennäisiä. Chatissa en ole koskaan edes ollut, kunhan nyt ekaa kertaa tässä kirjoittelin.
Minusta tuntuu aina, että suurin osa meidän ikäisistämme on säästänyt talon, on kesämökit ja vakaa elämä jne...ja elämä menee työuralla eläkettä odotellessa. Minäkin toki pystyisin kai työhön, mutta pelkään aina mennä.En oikein tunne olevani yksi muista enkä välttämättä jaksa kohdata kaikkia työelämän haasteita ja otan "kaikesta Sanomisesta " itseeni.
Vielä tuosta varhaislapsuudessa lyödystä et- ole- mitään-leimasta eli kun sitä on kuullut kai tarpeeksi usein, alkaa siihen jo uskoa itsekin ja vaikka tietää, ettei asia näin ole, on liian väsynyt lähteä sitä enää perkaamaan tai jotenkin muuttamaan saatika selittelemään jollekin psykiatrille.Ja eipä sinne taitaisi ihan näillä eväillä päästäkään.
Olet oikeassa eli onneksi nykynuoret osaavat hakea apua paremmin ja jospa sitä myös heille annettaisiin, mutta säälin sitä, miten tietty "lapsuus" on kadonnut.Jo varhain on oltava työ, hyvä palkka, tiettyä materiaa jne...kilpailu on henkisesti raskasta..
jos vaikka näin saataisiin muitakin ikäiisiämme tänne kertomaan omia
kokemuksis, kommentteja ja mielipiteitä?
Kyllähän ne uskon-asiat on välillä aika epäileväisiä ajatuksia minullekin
tuottanut. Nykyisin enää käynyt moneen vuoteen kirkossakaan, kyllä
on kirkonjohto niin ihmismielen mukaisiin toimitamuotihin hyväksyntänsä antanut,
jotta leipäpappeja enin osa.
Lapsuusaika ja kotipaikalla käynti on yhtä tuskaa. Olen jotenkin hirveän
ahdistunut siellä aina. Tosin harvoin käynkään enää, kun asun toisella puolen Suomea.
MIstä asioista Sinä saat iloa tai voimia jaksaa päivästä toiseen?
Minun voimavarat on lapsenlapsissa ja siinä, että omat lapset on ihan kunnon
kansalaisiksi kasvaneet.
Ennen luin paljon kirjoja, nyt en oikein jaksa enää.
Puutarha, kukat, kasvimaa ois mielialaa piristäviä puuhia, mutta vaikka pihaa
onkin niin voimia vaan ei.
Liikunta ois kiva, mutta sekin menee sentien kun ei ketään kaveria.
Kesäkin masentavaa aikaa, kun haluaisi olla paljon ulkosalla.
No aamut on paras hetki, juoda aamukaffe "terassilla" ja kuunnella lintujen
viserrystä.
Olen aina ollut ns. kiltti ihminen, jotta edes joku pitäis minustakin. No eipä ole
sekään toiminut vastavuoroisesti. Hyväksikäyttäjiä, avuntarvitsijoita ennen riitti,
nykyisin olen niin eristäytynyt,että rauhaan olen saanut jo jäädä.
Minä en paljon materialisista asioista piittaa, kun vaan joskus vielä elämässä saisi
pala "onnea" nauttia. mielenrauhaa, metsässä kävelyä ja innostua jotain ihan
uutta vaikka maalailla tauluja tai matkustaa Lapin tuntureille.
Ex-mies oli/on aina ollut kommunikointi kyvytön, eikä siitä tuskin enää muutu.
Paljon sain aikanaan yksin hoidella kaikki kodin ja lasten asiat.
Ihminen ei miksikään muutu, ehken minäkään.
Ihmisten kanssa olen aina tullut hyvin toimeen, koska mieluummin peräännyn kuin
ryhdyn riitaa haastamaan tai juoruja kuuntelemaa,
Tulipas tästä aika pitkä minäminä-tarina, vaan kenestäkä sitä muusta kun
ihmis-suhde kokemukset niin vajavaiset.
Muuten olen tukevasti jalat maassa tyyppi, joskin ajatukset taivaita tavoitteleekin.
Elämä on loppujen lopuksi lyhyt aika maailmankaikkeuden näkökulmasta katsoen!
Onpa ihanaa tuo, että saat voimia myös jo lapsenlapsista! Mulla niitä ei vielä ole, mutta omat lapset elävät omaa elämäänsä.Mistäs sitä muusta tässä paljon kertoo, kun itsestään, kun saa kerrankin kunnolla "jutella" jollekin.
Mulla mies ei myös puhu eli itse lähinnä hoidan asiat ja olen kiltti eli kuuntelen mökötystä ja huutoa ja kiroiluakin, vaikkei olisi syytä itsessäni.En ala kenenkään kanssa riitelemään ja se ahdistaa, kun ei osaa sanoa ei tai jotenkin puolustaa itseään.
Tiedätkös, aika jännä juttu tuo lukeminen!Itsekin luin aikoinaan jopa kaksikin kirjaa päivässä ja eritoten myös runoja.Ja kirjoitin itsekin.Nyt en vaan jaksa tai kiinnostu tai saa aikaiseksi.Ja tuo lenkkeily...olet ihan oikeassa.Ei ole kaveria, kenen kanssa kävellä.Mekin asutaan maalla korvessa ja on senkin takia yksinäistä.
Voimia saan kun katselen/kuuntelen luontoa tai eläimiä.Ihan vaikka lintuja, oravia, kissoja, koiria...kukkasia!Meilläkin oli joskus kasvimaa, muttei enää.En ole jaksanut oikein ryhtyä siihenkään.
Jospa tämä meidän keskustelumme avaisi uusia näkökulmia edes jollekin!
Siinäpä se . että tämä elo on lyhyt eli kun se olisi niin kiva oikeasti ELÄÄ!
Sanoin asian varmaan väärin eli en todellakaan minäkään piittaa materiasta...tulen hyvin vähällä toimeen..tarkoitin vaan sitä, että yleisesti ottaen kai suurin osa meidänkin ikäisistä omaa talon, mökin ja niin edespäin, tekee töitä ja ovat tyytyväisiä.
Itsekin tiedän, että taas kohta on "pakko" mennä töihin ja se pelottaa...osaako sitä ja miten työkaverit suhtautuu jne.Niillä on aina niin jotenkin eri maailmansa.En ole ikinä ollut kiinnostunut mistään muodista tai meikkimerkeistä tai ravintolajutuista...jotenkin tuntuu aina, että töissäkin jo pitävät epäonnistuneena ja omituisena ja eivät paljoa viitsi puhua kuin selän takana....
helkky ja muutkin masis ihmiset?
Olisiko mitään hyviä sivustoja meille elämän murjomille?
Itse olen käynyt tuolla tukiasema.net ja tukinet eipä paljon muita löytänyt vielä.
Lohdullista lukea niistä, etten ole ainoa joka ei oikeastaan koskaan saanut
elää tasapainoista elämää.
Surullista vaan huomata kuinka paljon onnettomia ihmiskohtaloita tästäkin
hyvinvoitivaltiosta löytyy.
Ei taida päättäjät ajoissa tajuta terveyspalveluiden lisäämisen tarpeellisuutta
ihmisten hyvinvoinnin, työkyvyn ja elämänlaadun osalta?
Aina vaan puhutaan tulevista suurista eläkeläismääristä, jotta mitenkä nekin
hoidetaan ja millä maksetaan?
Kuitenkin on tilastoitu että enenevässä määrin työ-ikäisetkin jo uupuu, joutuu
sairaslomille, kuntoutukseen ja lopulta eläkkeelle. A inakin olettaisin jotta
motivaatio asioiden ja itsensä hoitamiseenkin heikentyy?
Toivottavasti oma elämä menisi niin jottei mihinkään laitoshoitoon tms. päätyisi
Kaikenlaisia tarinoita kuulee noista laitoshoidokkien kohtelusta ja siitäkin kun
ei lähiomaisistakaan nykyään huolta kanneta saati apua anneta.
Omaishoitajat kyllä on toinen juttu, joskin Heidänkin elämä rankkaa.
Kertyneekö omaishoitajalle itselleen edes eläke-tuloja työstään, kun yhteiskuntakin antaa minimituen kai ?
Eilisestä selvittiin kaipa tämäkin päivä iltaan jaksetaan?
Tottakai tämäkin päivä alkoi silleen hyvin, että sai nauttia auringosta ja todellakin juoda sitä kaffetta ulkona ja kuunnella lintuja. Osaan toki iloita elämän pienistä asioista, kun olisi vain sellainen kumppani/ystävä jolle voisi jakaa näitä asioita.Silloin kun mies on töissä, kuten tänään saa olla tavallaan "rauhassa" eli ei tarvitse koko ajan elää sen toisen mielialojen mukaan...oma vikanihan sekin kai on, kun menen siihen mukaan, mutta kun toisella ei ole mielipidettä mistään ja pienet asiat ei tee onnelliseksi ja pitäisi olla koko ajan menossa.En minä sellaista jaksa.Onnellisin kai olen juuti tällaisina aamuina.Sitten päivällä päiväunet ja odotetaankin jo iltaa.Siinä se päivä menee.
Ihmiset taitavat näin kesäaikaan olla monessa menossa mukana, kun näilläkin
palstoilla aika hiljaista.
Alkuperäisen kirjoittajan aiheen pohjalta tässä lähdinkin peräänkuuluttamaan
samoissa elämäntilanteissa olevia.
Jos Joku haluaisi vaikka kirjoittelemaan kanssani ryhtyä?
Yhteystiedot osoitteeseen [email protected]
Itse olen jo siis tuo nimim:mummo 50v. joten osan elämäntarinastani jo
tiedättekin.
Myös kaikkinaisista elämänongelmista/mielentiloista voipi kirjoitella kanssani!
Ihan ilman ikärajoja tms.
Vau. Mä en varmasti tule edes lapsia tai miestä saamaan... ihan sama vaikka elämä loppuis nyt alle 20-vuotiaana.
kun 50v kuollessaan. Monet julkisuuden henkilöt, vaikka ökyrikkaita ovatkin,
eipä niidenkään elämä loppujen lopuksi kovin onnellista ollut olettaisin näin?
Rikkaillahan olisi vara vaalia ja hoitaa sekä psyykkisiä, että fyysisiä ongelmia
mielin määrin. Kun elämässä on kaikkea yltäkylläisesti, niin myös kadehtijoita ja
yksinäisyys ja turhautuneisuus vienyt monen elämän ennenaikaiseen hautaan.
Äärimmäinen köyhyys kyllä myöskin voi tehdä samoin.