Iltalehti:
Kemiön yläaste on yhteinen koulu suomalaisille ja ruotsinkielisille. Viime perjantaina sen suomalainen oppilas Satu löydettiin kuolleena metsästä. "Mun täytyy mennä pois tästä maailmasta. En jaksa, en kestä, enkä haluu enää elää", sanoo Satu jäähyväiskirjeessä vanhemmilleen.
Satun vanhempien mukaan tytön tavarat eivät koskaan saneet olla rauhassa koulussa. Kirjoituspöydän laatikossa oli kirjevihko, jossa Satu kertoi pitkään jatkuneesta kiusaamisesta.
Satun luokkakaverit sanovat: "Ruotsalaisia Satu pakoili. Ruokalaan mentäessä hän perääntyi, kun huomasi ruotsalaisten oleilevan samassa käytävässä."
"Ketään ei saa syyttää. Kiusaamista on esiintynyt, mutta se ei ole syy tapahtumiin", rohkaisee Kemiön ruotsinkielinen sivistystoimen johtaja
Kemiön yläaste on yhteinen koulu suomalaisille ja ruotsinkielisille. Viime perjantaina sen suomalainen oppilas Satu löydettiin kuolleena metsästä. "Mun täytyy mennä pois tästä maailmasta. En jaksa, en kestä, enkä haluu enää elää", sanoo Satu jäähyväiskirjeessä vanhemmilleen.
Satun vanhempien mukaan tytön tavarat eivät koskaan saneet olla rauhassa koulussa. Kirjoituspöydän laatikossa oli kirjevihko, jossa Satu kertoi pitkään jatkuneesta kiusaamisesta.
Satun luokkakaverit sanovat: "Ruotsalaisia Satu pakoili. Ruokalaan mentäessä hän perääntyi, kun huomasi ruotsalaisten oleilevan samassa käytävässä."
"Ketään ei saa syyttää. Kiusaamista on esiintynyt, mutta se ei ole syy tapahtumiin", rohkaisee Kemiön ruotsinkielinen sivistystoimen johtaja
Vastaukset 9
Vanhimmat
On monia tapoja kiusata. Yksi on huitaista nyrkillä, toinen on henkinen vainoaminen.
Lopputulos keroo, kumpi on pahempaa.
"Sivistynyt" tapa on usein huonompi...
Ilta-Sanomat: Porvoolaiskoulun pihalla ei saa puhua suomea. - Me olemme panostaneet siihen, että puhuttaisiin ruotsia myös pihalla siksi, että muuten tämä ympäristö on aika suomenkielinen, sanoo Porvoon ruotsinkielisistä kouluista vastaava koulutoimenjohtaja Solveig Lindstedt. - Monet opettajat käskevät vaihtamaan kielen ruotsiksi kaikkialla, myöskin välitunnilla, kertoo yhdeksäsluokkalainen Julia Kemppinen. - Julkisesti on kyllä opettaja nolannut suomen kielen puhumisen takia, sanoo yhd4eksäsluokkalainen Jenna Nuutti
Koulussa opitaan elämää varten ja sinne on menty nimenomaan oppimaan.
Koska Porvoossa olisi vaihtoehtona myös suomenkielinen koulu niin voisi olettaa että Jenna on ruotsinkielisessä koulussa nimenomaan oppimassa ruotsia.
Mielestäni koululla on täysi oikeus edellyttää että koulussa käytetään sen opetuskieltä.
Vain fenno voi tulkita kiellon suomen kielen syrjintänä, kyseessä on pedagoginen valinta joka tähtää siihen että oppilas kunnolla oppisi sitä kieltä jolla hän on päättänyt käydä koulunsa.
Ei mitään kieltä opi jos sitä vain oppitunnilla kuulee ja harvakseltaan vastaillessaan käyttää ja muuten pääasiallisesti käyttää vain sitä vahvempaa kieltään.
Kehotus on oppilaan omaksi parhaaksi ja jos hän kokee sen syrjivänä eikä halua käyttää ja opetella koulun opetuskieltä niin hänellähän on aina mahdollisuus vaihtaa koulua.
Anlkdam ja suomenkieliset huligaanit ovat samoilla linjoilla: Turussa ei suomenkielinen pariskunta hyväksynyt, että naapuripöydässä puhuttiin ruotsia, vaan käskivät puhujan lähteä pois - aivan niinkuin Ankdam suosittelee poistumista suomea puhuvalle Jennalle.
Ennakkoluulot ja -asenteet rehottavat.
"Turussa ei suomenkielinen pariskunta hyväksynyt, että naapuripöydässä puhuttiin ruotsia, vaan käskivät puhujan lähteä pois - aivan niinkuin Ankdam suosittelee poistumista suomea puhuvalle Jennalle."
Oliko kyseessä mahdollisesti suomenkielinen ravintola, johon oltiin tultu oppimaan suomea?
Esimerkkisi ei muistuta niinkään tässä käsiteltyä koulutapausta, vaan pikemminkin paltalla jokin aika sitten esille tullutta tapausta, jossa tuntematon netti fenno (H:ttu kiistää) oli hermostunut kahvibaarissa omassa pöydässään keskenään ruotsia puhuneisiin nuoriin naisiin niin, että oli kovaäänisesti (englanniksi) alkanut näille h:ttuilemaan.
Ennakkoluulot ja -asenteet rehottavat.
Suomenkielisten on hyväksyttävä se, että naapuripöydässä puhutaan ruotsia. Ruotsinkielisten on hyväksyttävä, että lapset ovat lapsia. Vaarana on, että ruotsinkielisten tyly käytös kostautuu kapakkatappelujen muodossa myös tulevaisuudessa. Kasvattajilta voi vaatia enemmän ymmärrystä kuin Ankdamilta.
Mitä mieltä olet siitä, että itsenmurhaan päätyneen koulutytön ruotsinkielisiä kiusaajia ei muka saisi syyllistää koulunrehtorin mukaan?
"Vaarana on, että ruotsinkielisten tyly käytös kostautuu kapakkatappelujen muodossa myös tulevaisuudessa."
Kaikenlainen voi tietysti kostautua väkivaltana. Tottelemattomat lapset altistuvat vanhempiensa pahoinpitelylle, sukupuoliyhteyttä haluamattomat naiset seksuaaliselle väkivallalle, vähemmistöihin kuuluvat rasistisille väkivallalle, jos et halua antaa pummille rahaa tai tupakkaa, voit sinäkin saada nyrkistä jne.
"Mitä mieltä olet siitä, että itsenmurhaan päätyneen koulutytön ruotsinkielisiä kiusaajia ei muka saisi syyllistää koulunrehtorin mukaan?"
Tapauksesta on tiedossa yksi lehtijuttu. Miten muissa vastaavissa tapauksissa on toimittu ja pitäisi toimia?
osallistun. Voitko olla aivan varma, että jos kiusattiin,
olivatko kiusaajat todella ne ruotsinkieliset.
Kouluissa usein kiusaajat osaavat ohjata muut
syyllisiksi. Ja valitettevan usein onnistuvatkin
hämäämään jopa opettajia.
Eikös tuossa jutussa kaverit kertoneet, että
tyttö pakoili ruotsinkielisiä? Voihan asia olla niinkin,että
ruotsinkielenvastainen propaganda on tehnyt tehtävänsä
ja nuoret alkavat uskoa noita, netissäkin esilletulevia
kauhukuvia, ruotsalaisista ja ruotsinkielisistä.
Kiusaaminen ei ole puhekielestä johtuvaa. Enemmän se johtuu kiusaajan henkisestä tilasta. Kotikasvatus on eräs asenteiden muokkaajista.
Herkät eivät kestä pahuutta, vaikka pahuuden kestämisen oppinen on elämisen tarkoitus.