Nythän

..nimittäin se, miksi HS ja muut sosiaalidemokraattiset voimat hyökkäävät sutena KEVA:n kimppuun. Ei itsessään KEVA:ssa näiden mielestä ole vikaa mutta se asia, että ylin johto on KESKUSTAsta, pitäisi heti saada korjattua.

Pari viikkoa on heitetty lokaa KEVA:n ja Keskustan niskaan yrittäen samalla hoitaa pois tieltä myös Vanhanen josta on kasvamassa vaarallisen kyvykäs pääministeri ja toimija jopa kansainvälisellä tasolla.

Hyi-hyi niitä kokoomukselaisia jotka ovat sortuneet heittämään lokaa hallituskumppanin niskaan. Katainen on pidättäytynyt sellaisesta kiitettävästi. Siksi häntä vastaan on hyökätty oman puolueen sinipunaisten voimien taholta.

Operaation tausta valkenee tästä uutisesta:

”… VALTION ELÄKEMILJARDIT PÄÄTYMÄSSÄ KEVAN LAARIIN

27.6.2009 5:09

Tuomo Pietiläinen

Helsingin Sanomat

Kuntien eläkevakuutus (Keva) on saamassa päätösvallan miljardien eurojen vuosittaisiin valtion eläkemaksatuksiin, mikäli valtiovarainministeriön suunnitelmat toteutuvat. Valtiovarainministeriö (VM) suunnittelee kuntaministeri Mari Kiviniemen (kesk) johdolla, että noin 180 000 vakuutetun ja lähes 300 000 eläkkeensaajan eläkeasioiden hoito siirretään Valtiokonttorista Kuntien eläkevakuutukseen.

Ministeriön hallitusneuvos Erik Strömberg myöntää, että kyse on suuren taloudellisen päätösvallan siirtämisestä Kevaan, vaikka eläkerahaston hoito jää edelleen valtiolle.

"Jokainen eläkepäätös on sellainen, että siinä sidotaan valtion varoja pitkäksi aikaa eteenpäin", hallitusneuvos Strömberg sanoo.

Valtiokonttori on maksanut valtion eläkelain perusteella noin kolmen miljardin euron edestä eläkkeitä vuodessa. Hanke on Kevalla tärkeä asia, sillä muutos kaksinkertaistaisi eläkelaitoksen maksatukset noin kuuteen miljardiin euroon vuodessa.

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Valtion eläkemiljardit päätymässä Kevan laariin/1135247218884
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

se selvis.. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu