Muistattehan.
Spagaattti ja hidastettu hyppypotku jonka aikana kuultu AAA-huuto tuntui kestävän 27 minuuttia.
Kyllä, näillä keinoin Jean-Claude Van Damme silloin muinoin hakkasi itsensä niin monen lapsen sydämeen.
Siellä ne Kickboxer ja Bloodsport kummittelevat edelleenkin, kun Van Damagen nimi mainitaan. Niiden ansiosta uudetkin pökäleet ajautuvat televisioruudulle kummittelemaan, vaikka siirrytäänkin lähes nuijasotiin saakka kun Van Damme on viimeksi saanut mitään hyvää aikaiseksi.
Kun balettipotkuistaan tuttu toimintatähti siirtyi ratkaisemaan ongelmat ampumalla pahikset, alkoi näyttämään pahalta.
Brysselin lihaskaali oli mennyttä? Ainakin mitä kiinnostavuuteen tuli.
Voiko Van Damme korvata potkunsa näyttelijänlahjoillaan? Ei siltä ole ainakaan tähän asti näyttänyt.
Vaikka Van Damme on tehnyt useammankin miellyttävän toimintaelokuvan, niin ei hän ole jäänyt mieleen hyvänä näyttelijänä. Kokonaisuutena hänen elokuvistaan onnistunein lienee Täydellinen Sotilas, mutta draamantajun hän on kenties osoittanut parhaiten elokuvassa Ei Pakopaikkaa. On hän aina silloin tällöin, hyvin harvoin, osoittanut jonkinlaista yritystä, mutta pääosin hänen elokuvansa ovat olleet yksitoikkoista mäiskettä jossa ei tarvitse yrittää muuta kuin pysyä hereillä.
JCVD viimeistään kuitenkin osoittaa että Van Dammesta olisi muuhunkin kuin pelkäksi toimintatähdeksi, jos hän itse vain niin haluaa.
Jean-Claude Van Damme (Jean-Claude Van Damme) on b-toimintaelokuvien tähti, joka stressaa tehdessään elokuvia ilman sisältöä ja siviilissä tappelee oikeudessa lastensa huoltajuudesta. Van Damme palaa Belgiaan lepuuttamaan hermojaan ja joutuu postissa asioidessaan keskelle ryöstöyritystä. Keikan mennessä käsille niin Van Damme kuin muutkin postissa tuolloin asioineet joutuvat panttivangeiksi.
Van Dammen läsnäolo herättää tietenkin median ja yleisön kiinnostuksen alta aikayksikön. Seikka jota ryöstäjät aikovat hyödyntää suurempien lunnaiden toivossa.
Asia pelataankin niin, että ulkopuolisille näyttää siltä että Van Damme ei olekaan panttivanki, vaan ryöstäjien johtaja.
Seuraa keskustelua ja lisää keskustelua. Van Damme pohdiskelee elämäänsä, henkilöiden välit kiristyvät ja elokuva välttelee sortumista tavalliseen toimintamoodiin.
Lopulta asiat järjestyvät siihen tapaan, kuin ne voisivat oikeassakin elämässä tehdä.
Finaaliksi kuulemme vielä julmetun huonon coverversion David Bowien Modern Love-kappaleesta. KIROTTUA!
Tätä elokuvaa markkinoidaan ihan väärällä tavalla.
Mainoksissa on viitattu elokuvan olevan hyvinkin komediallinen, kansi viittaa siihen ”i'm too old for this shit”-sitaatillaan (joo, tiedän mitä ajattelette) ja elokuva on luokiteltukin toimintakomediaksi.
Toimintaa? Vähäisesti.
Komediaa? Ei oikeastaan lainkaan.
Ei elokuva huumorintajuton ole, mutta se ei ole varsinaista komediaa sisältävä. Piikki Steven Seaglin suuntaan, tai pari sellaista Van Damme-faniuteen ei ole tekemässä elokuvasta komediaa, vaan ne ovat normaalia kevyttä small talkia.
Tämä elokuva on enemmänkin toimintadraama ja siinäkin draaman voisi kirjoittaa isolla. JCVD ei niinkään satirisoi fiktiivisentodellista Van Damme-hahmoa samaan tapaan kuin mitä Nimeni On Bruce tekee Bruce Campbellin kanssa. Vaikka JCVD:n promootio saakin luulemaan kyseessä olevan jotain samanlaista Nimeni On Brucen kanssa. Tässä elokuvassa Van Damme voisi olla lähes kuka tahansa julkkis jolla on ollut ylä- ja alamäkiä urallaan. JCVD kertoo ihmisestä joka on tehnyt virheitä, katuu ja haluaisi parempaa itselleen ja perheelleen. JCVD:n Van Damme ei ole staraVanDamme, vaan ihmisVanDamme.
Elokuvan surumielinen henki, pitkälti improvisoidun oloinen dialogi ja ajoittainen dokumentaarinen tyyli vain korostavat Van Dammen todellisuutta.
Elokuva onkin mielestäni parhaimmillaan kuvatessaan Van Damme-hahmoa sen postiryöstön ulkopuolella. Etenkin kohta jossa Van Damme pyytää agentiltaan että tämä hankkisi hänelle vaikka ilman palkkiota roolin jostain isosta studioelokuvasta kuulostaa todellisuudelta. Van Damme saattaisikin nostaa elokuvauransa tasoa suostumalla johonkin pikkuosiin ns. isoissa elokuvissa. Vaikka Van Damme tarinoiden mukaan onkin juuri tälläisistä kieltäytynyt Rush Hour kolmosen ja Stallonen tulevan Expendablesin kohdalla.
Okei, Rush Hour 3 on mitä on, mutta juuri tälläisiä Van Damme tarvitsee.
Poislukien JCVD:n ruma valaistus, on kyseessä muuten varsin onnistunut pseudodokumentaarinen toimintadraama, jossa uskokaa tai älkää Van Damme näyttelee varsin hyvin.
Jos haette perusdammeilua, niin sitä Te ette tästä saa. Ja jos luulette saavanne Nimeni On Bruce-henkistä itseironista irvailua, niin sitä Te ette tästä saa.
Ajatelkaa ennemmin kyseessä olevan ”oikean” Jean-Claude Van Dammen tähdittämä Hikinen Iltapäivä ja sitten olette hiukan enemmän oikeilla jäljillä.
Ei elokuva virheetön ole, mutta tunnen suurta ylpeyttä antaessani tälle elokuvalle hyvät pisteet. Niin positiivinen yllätys oli kyseessä.
**** / *****
Spagaattti ja hidastettu hyppypotku jonka aikana kuultu AAA-huuto tuntui kestävän 27 minuuttia.
Kyllä, näillä keinoin Jean-Claude Van Damme silloin muinoin hakkasi itsensä niin monen lapsen sydämeen.
Siellä ne Kickboxer ja Bloodsport kummittelevat edelleenkin, kun Van Damagen nimi mainitaan. Niiden ansiosta uudetkin pökäleet ajautuvat televisioruudulle kummittelemaan, vaikka siirrytäänkin lähes nuijasotiin saakka kun Van Damme on viimeksi saanut mitään hyvää aikaiseksi.
Kun balettipotkuistaan tuttu toimintatähti siirtyi ratkaisemaan ongelmat ampumalla pahikset, alkoi näyttämään pahalta.
Brysselin lihaskaali oli mennyttä? Ainakin mitä kiinnostavuuteen tuli.
Voiko Van Damme korvata potkunsa näyttelijänlahjoillaan? Ei siltä ole ainakaan tähän asti näyttänyt.
Vaikka Van Damme on tehnyt useammankin miellyttävän toimintaelokuvan, niin ei hän ole jäänyt mieleen hyvänä näyttelijänä. Kokonaisuutena hänen elokuvistaan onnistunein lienee Täydellinen Sotilas, mutta draamantajun hän on kenties osoittanut parhaiten elokuvassa Ei Pakopaikkaa. On hän aina silloin tällöin, hyvin harvoin, osoittanut jonkinlaista yritystä, mutta pääosin hänen elokuvansa ovat olleet yksitoikkoista mäiskettä jossa ei tarvitse yrittää muuta kuin pysyä hereillä.
JCVD viimeistään kuitenkin osoittaa että Van Dammesta olisi muuhunkin kuin pelkäksi toimintatähdeksi, jos hän itse vain niin haluaa.
Jean-Claude Van Damme (Jean-Claude Van Damme) on b-toimintaelokuvien tähti, joka stressaa tehdessään elokuvia ilman sisältöä ja siviilissä tappelee oikeudessa lastensa huoltajuudesta. Van Damme palaa Belgiaan lepuuttamaan hermojaan ja joutuu postissa asioidessaan keskelle ryöstöyritystä. Keikan mennessä käsille niin Van Damme kuin muutkin postissa tuolloin asioineet joutuvat panttivangeiksi.
Van Dammen läsnäolo herättää tietenkin median ja yleisön kiinnostuksen alta aikayksikön. Seikka jota ryöstäjät aikovat hyödyntää suurempien lunnaiden toivossa.
Asia pelataankin niin, että ulkopuolisille näyttää siltä että Van Damme ei olekaan panttivanki, vaan ryöstäjien johtaja.
Seuraa keskustelua ja lisää keskustelua. Van Damme pohdiskelee elämäänsä, henkilöiden välit kiristyvät ja elokuva välttelee sortumista tavalliseen toimintamoodiin.
Lopulta asiat järjestyvät siihen tapaan, kuin ne voisivat oikeassakin elämässä tehdä.
Finaaliksi kuulemme vielä julmetun huonon coverversion David Bowien Modern Love-kappaleesta. KIROTTUA!
Tätä elokuvaa markkinoidaan ihan väärällä tavalla.
Mainoksissa on viitattu elokuvan olevan hyvinkin komediallinen, kansi viittaa siihen ”i'm too old for this shit”-sitaatillaan (joo, tiedän mitä ajattelette) ja elokuva on luokiteltukin toimintakomediaksi.
Toimintaa? Vähäisesti.
Komediaa? Ei oikeastaan lainkaan.
Ei elokuva huumorintajuton ole, mutta se ei ole varsinaista komediaa sisältävä. Piikki Steven Seaglin suuntaan, tai pari sellaista Van Damme-faniuteen ei ole tekemässä elokuvasta komediaa, vaan ne ovat normaalia kevyttä small talkia.
Tämä elokuva on enemmänkin toimintadraama ja siinäkin draaman voisi kirjoittaa isolla. JCVD ei niinkään satirisoi fiktiivisentodellista Van Damme-hahmoa samaan tapaan kuin mitä Nimeni On Bruce tekee Bruce Campbellin kanssa. Vaikka JCVD:n promootio saakin luulemaan kyseessä olevan jotain samanlaista Nimeni On Brucen kanssa. Tässä elokuvassa Van Damme voisi olla lähes kuka tahansa julkkis jolla on ollut ylä- ja alamäkiä urallaan. JCVD kertoo ihmisestä joka on tehnyt virheitä, katuu ja haluaisi parempaa itselleen ja perheelleen. JCVD:n Van Damme ei ole staraVanDamme, vaan ihmisVanDamme.
Elokuvan surumielinen henki, pitkälti improvisoidun oloinen dialogi ja ajoittainen dokumentaarinen tyyli vain korostavat Van Dammen todellisuutta.
Elokuva onkin mielestäni parhaimmillaan kuvatessaan Van Damme-hahmoa sen postiryöstön ulkopuolella. Etenkin kohta jossa Van Damme pyytää agentiltaan että tämä hankkisi hänelle vaikka ilman palkkiota roolin jostain isosta studioelokuvasta kuulostaa todellisuudelta. Van Damme saattaisikin nostaa elokuvauransa tasoa suostumalla johonkin pikkuosiin ns. isoissa elokuvissa. Vaikka Van Damme tarinoiden mukaan onkin juuri tälläisistä kieltäytynyt Rush Hour kolmosen ja Stallonen tulevan Expendablesin kohdalla.
Okei, Rush Hour 3 on mitä on, mutta juuri tälläisiä Van Damme tarvitsee.
Poislukien JCVD:n ruma valaistus, on kyseessä muuten varsin onnistunut pseudodokumentaarinen toimintadraama, jossa uskokaa tai älkää Van Damme näyttelee varsin hyvin.
Jos haette perusdammeilua, niin sitä Te ette tästä saa. Ja jos luulette saavanne Nimeni On Bruce-henkistä itseironista irvailua, niin sitä Te ette tästä saa.
Ajatelkaa ennemmin kyseessä olevan ”oikean” Jean-Claude Van Dammen tähdittämä Hikinen Iltapäivä ja sitten olette hiukan enemmän oikeilla jäljillä.
Ei elokuva virheetön ole, mutta tunnen suurta ylpeyttä antaessani tälle elokuvalle hyvät pisteet. Niin positiivinen yllätys oli kyseessä.
**** / *****
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.