Hei Humppaa

Lieksaan kaksi Suomen mestaruutta samalle henkilölle


Humppalaulun Suomen mestaruuskisoissa Lieksalainen Markku Korpinen voitti kuninkuuden kahdessa sarjassa eli Miesten yleinen sarja sekä yli 50 vuotiaiden sarjassa Liperissä kesäkuun 28päivänä 2009.
Palkinnoksi tuli pari kullattua mikrofonia kotiintuliaiseksi.
31475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Paljon onnea toivottaa voitosta, joensuun poppoo

Äänestä

Eikö ole muuta tekemistä kuin kehua itseään???

Äänestä
  • Aloittaja

    Minä vain lauloin ja tuomaristo kuunteli joten voinet yrittää myös. Olen minäkin jossakin hyvä.Eli nyt tuli kaksi Suomen mestaruutta humppalaulun avoimessa kisassa ja yli 50 miehet.
    Muuten oikein tämän asian huomioi Lieksan lehti tänään melkein persepuolen kirjoituksessa.

    Muuten vaihda jo kanavaa,ja minä olen jo kerinnyt kotiin ja käynyt ajamassa järven toisella puolella "villa ainolassa" ruohon ja hieman ajellut huvipurrella.
    Siinä samalla käynyt tutustumassa siellä oleviin rakennushankkeisiin, sekä matkan varrella mukavaan kylätoimijoiden myymälään ja taidenäyttelyyn Ahvenisella minusta hauska juttu tien varrella olevat nuket.

    Muuten lähären taas kulukemaha ja kattelemaha onko se ihan luostari tuolla vesannolla,siellä tapaan sisaruksiani jotka ovat olleet siskoja ja veljiä ja saaneet olinpaikan kodissani lapsesta saakka ,vaikka äiti ei niitä synnyttänyt nyt hän on juuri saatettu kirkkomaahan muutama kuukausi sitten sai muuten elää pitkän taipaleen koko suomen itsenäisyyden ajan.

    Ystävällisin terveisin jälleen markku

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


markkukorpinen kirjoitti:

Lieksaan kaksi Suomen mestaruutta samalle henkilölle


Humppalaulun Suomen mestaruuskisoissa Lieksalainen Markku Korpinen voitti kuninkuuden kahdessa sarjassa eli Miesten yleinen sarja sekä yli 50 vuotiaiden sarjassa Liperissä kesäkuun 28päivänä 2009.
Palkinnoksi tuli pari kullattua mikrofonia kotiintuliaiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu