Mihin kielikursseilemaan joulu-helmikuuksi?

Olisiko kellään heittää vinkkiä juuri minulle sopivasta paikasta; tarkoitus olisi joulu-helmikuun tienoilla lähteä johonkin espanjankieliseen E-Amerikan maahan. Toiveina olisi seuraavaa:

-lämpöä ja aurinkoa (miel. sellasta 30C)
-espanjankielen kursseja (15-20h / vko?)
-edullinen hintataso

Ideoita?

Kiitti!
4742
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itse opiskelin espanjaa aikoinaan Perussa. Oleskelin Limassa ja olin siellä ensin hetkisen El Sol nimisessä kielikoulussa mutta vaihdoin sitten Katolisen Yliopiston kielikeskuksen kurssille.
Tuo aika Etelä-Amerikassa on kesä eli lämmintä löytyy, joskin se on myös sadekausi, erityisesti vuoristoalueilla ero kuivaan kauteen on todella selvä.

On tietysti makuasia ja tottumuskysymys minkä maan espanjaa pitää oikeana tai parhaana, mutta itse karsastan Argentiinaa. Siis kielen puolesta, itse maana se on ihan OK. Peru, Bolivia, Ecuador ovat hyviä ja helppoja kielen puolesta, Kolumbia on sekin ihan hieno maa. Edullinen hintataso on ainakin Boliviassa ja Perussa. Chile ja Argentiina selvästi kalliimpia. Väli-Amerikan maita en tunne.

-----------
Yksityisten kielikoulujen kurssit ovat yleensä kalliimpia. Ne järjestävät usein (koti)majoituksia ynnä muuta ohjelmaa ja niiden tyypilliset oppilaat ovat turisteja.

Yliopistojen yms. instituuttien kurssit ovat yleensä huokeampia. Oppilaskunta saattaa myös olla pitempiaikaiseen oleskeluun tähtäävää.

Jos aiot viipyä vain kaksi kuukautta ja oppia mahdollisimman paljon halunnet intensiivikurssille. Ehdottamasi 15-20 tuntia viikossa sellainen onkin. Vaikkapa 4 tuntia luentoja 4 tuntia kotitöitä päivässä?
-------

Katolisen yliopiston kurssi on pitkä - 18 kk, 2 tuntia päivässä. Minä suoritin aikoinaan vain sen edistyneen tason osiot, sillä olin itseopiskellut.

http://www.idiomas.pucp.edu.pe/es/programas-y-servicios/espanol-para-extranjeros/spanish-foreigners-a-spanish-program-just-you

El Solin senaikuiset sivut (http://elsol.idiomasperu.com/) ovat kadonneet, löysin googlettamalla jotain...en tiedä onko se edes sama pulju:
http://www.peru-spanish.com/limaentry.htm

Kielikouluja eri maista voit etsiä vaikka täältä:
http://123teachme.com/
...en osaa sanoa onko se nykyään miten hyvin ajan tasalla.

--------------

Äänestä
  • Kiitokset tosta!

    Yliopistojen kurssit kuulostaisi hyvältä. 4h/pv intensiivikurssi olisi loistava. Kotitöihin tuskin lienee intoa - laiska kun on. Mieluummin tunneilla/käytännössä oppimista.

    Lieneekö jotain yliopistokaupunkia jossain Peru-Ecuador-Kolumbia -akselilla rannikolla jossa olisi OK biitsit?

    Äänestä

  • vinkkejä kirjoitti:

    Kiitokset tosta!

    Yliopistojen kurssit kuulostaisi hyvältä. 4h/pv intensiivikurssi olisi loistava. Kotitöihin tuskin lienee intoa - laiska kun on. Mieluummin tunneilla/käytännössä oppimista.

    Lieneekö jotain yliopistokaupunkia jossain Peru-Ecuador-Kolumbia -akselilla rannikolla jossa olisi OK biitsit?

    Tuolta edelliseltä listaltani jäi pois esim. Instituto Cultural Peruano Norteamericano joka myös järjestää espanjaa ulkomaalaisille:
    http://www.icpna.edu.pe/ingles/contenido.aspx?cod=6
    tosin vain 2h/pv

    Rannikkokaupunkeja on siis ainakin Lima, ja aurinkoinen paikallisen kesän aikaan, lämpöä alle 30 astetta, vesisadetta ei koskaan, muun ajan vuotta sumuinen ja viileähkö. Pohjois-Perussa lämpöä riittää rannikolla vuoden ympäri. Peru ei varsinaisesti ole tunnettu erinomaisena rantalomamaana, mutta kyllähän sielläkin rantoja löytyy. Parhaat rannat taitavat kuitenkin olla Kolumbian ja Venetsuelan Karibian meren rannalta, mutta en osaa sanoa niiden kielikoulutilanteesta tähän hätään mitään.

    Äänestä

Suosittelen Nicaraguan Granadassa Casa Xaltevaa, patevat opettajat, taustalla yleishyodyllinen jarjesto.

http://www.casaxalteva.org/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


virtsapäähine kirjoitti:

Olisiko kellään heittää vinkkiä juuri minulle sopivasta paikasta; tarkoitus olisi joulu-helmikuun tienoilla lähteä johonkin espanjankieliseen E-Amerikan maahan. Toiveina olisi seuraavaa:

-lämpöä ja aurinkoa (miel. sellasta 30C)
-espanjankielen kursseja (15-20h / vko?)
-edullinen hintataso

Ideoita?

Kiitti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu