Kun ootte saaneet toisen vauvan, ootteko vieneet esikoisen hoitoon vai hoitaneet molemmat kotona? Meillä 3v toinen ja kohta syntyy vauveli, mietin sanonko irti tarhapaikan vai miten tekis? KOKEMUKSIA!!?
hoidatteko molemmat kotona?
sdddssdd
24454
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
molemmat hoidetaan kotona. Jos hankkii useamman lapsen, niin tokihan ne täytyy itse jaksaa hoitaa. Hyvä pohja kunnon sisarkateudelle, jos vanhempi viedään hoitoon päivittäin, kun äiti jää kotiin hoivaamaan uutta tulokasta. Kolmevuotias toki kaipaa jo varmaan ikäseuraakin jossain määrin, joten esim. seurakunnan kerho pari kertaa viikossa voisi olla sopiva. Ja tietysti joka äivä voi käydä leikkipuistossa yhdessä vauvan kanssa jne.
Meillä kuopuksen syntyessä esikoinen jäi kotiin kanssani. Hän käy kavereillaan (useinmiten serkuksillaan) kyläilemässä ja päin vastoin. Mutta tästäkin on aikaa vuoden verran. Esikoinen oli 2,5 -vuotias silloin. Hyvin on mielestäni mennyt, meillä mies on paljon poissa, mutta naapurista olen saanut myös paljon, jossa samanikäisiä lapsia. :) Aluksi esikoinen oli mustasukkainen, mutta ymmärsi kuietnkin ajansaatossa, että vauva on hänen pienempi sisarus, joka vaatii samanlailla hoitoa kuin hän itse vauvana. Tietysti mies teki usein retkiä esikoisen kanssa, jolloin minä ja vauva jäimme kotiin.
Juu, mielestäni molemmat hoidetaan kotona. Varmasati rankkaa, mutta minkäs tekee kun lapset on kerta pitänyt tehdä.
Joskus voi tietenkin laittaa muksun hoitoon esim sukulaisille, sillä ei sitä itseään kannata poikki asti kuluttaa. Lepoa vaan ja taas jaksaa.
Meillä tyttö 2v 9kk ja poika 8kk ja kotona hoidan molemmat, tietenkin, minunhan ne on. En minä niitä tarhantädeille ole tehnyt!
Tytölle keksin puuhaa täällä kotona kun jo kaipailee virikkeitä, käydään muskarissa kerta viikkoon sekä perhekerhossa. Kohta tuosta pikkuveljestäkin alkaa olla kaveriksi, niin se terve sisarus suhde syntyy kun saavat kotona olla ja arjessa mukana molemmat.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/7026516#
Hoidetaan molemmat kotona.meiän lapsukaiset on 3v ja 7,5kk ja hyvin olen kotona pärjänny niitten kanssa.kyllähän me mietittiin että ois esikoinen laitettu päiväkotiin mutta todettiin sitten etää parempi kun molemmat on kotona.aina sanotaan että lapsi pitäisi laittaa päiväkotiin tai vastaavaan että kehittyy sosiaaliset taidot mutta meillä kyllä poika on paljon sosiaalisempi kun kälyni lapsi joka on ollut hoidossa jo kauan.että ei se nyt aina ihan niinkään mene,me ollaa kyllä keksitty pojalle kaiken näköistä virikettä ja poika on kyllä hyvin fiksu kun osaa hyvin keksiä itekkin vaikka ja mitä.itse harkitsin jo töihin lähtöä mutta mieheni halusi että olisin vielä kotona lasten kanssa kun ei ole rahallista tarvetta lähteä töihin.joten olen kyllä kotona mielelläni lasten kanssa ja vielä ei ole kummallakaan kiire hoitoon:)
Kyllä! Juuri sinunkin lapsesi tarhassa on aivan sama ongelma, vaikka tarhantädit ovatkin poikkeuksellisen "ihania" juuri teidän tarhassanne. Lapsen rääkkäystä semmoinen ainakin alle 3-vuotiaiden kohdalla.
Päiväkotien jättiryhmät tulleet jäädäkseen
Tiistaina 7. huhtikuuta 2009
Herättelimme 45 minuuttia -ohjelmassa keskusteluja pikkulasten terveyttä ja kehitystä vaurioittavista jättiryhmistä muutama viikko sitten. Mammuttimaisissa ryhmissä jo pelkkä jatkuva melu rasittaa sekä lapsia että työntekijöitä.
Meteliä ongelmasta pitivät niin psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen, lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kuin Lastentarhanopettajaliiton Soile Oleanderkin.
Sain aiheen esille nostamisesta suuret kiitokset päiväkodeissa työskenteleviltä hoitajilta ja lastentarhanopettajilta. Heistä oli hienoa, että joku uskaltaa puhkaista kuplan suomalaisen päivähoidon ympäriltä. He kun eivät uskalla kertoa vanhemmille totuutta, todenpuhumisesta joutuu vaikeuksiin.
Puhe laadukkaasta varhaiskasvatuksesta on useilla paikkakunnilla vaatteettoman keisarin touhua.
Tällä viikolla palaamme aiheeseen.
Pikkulasten puolesta ei ole syntynyt samanlaista kansanliikettä kuin teurashevosten rääkkäyksestä kertoneen inserttimme jälkeen. Viranomaiset eivät ole lähteneet liikkeelle samaan tapaan kuin esimerkiksi poliisit joidenkin huijauksista kertoneiden reportaasiemme jälkeen.
Päiväkodeista vastaavalla ministerillä ei edes ollut aikaa toimittajallemme. Lopulta reportterimme Raija Kantomaa tavoitti peruspalveluministeri Paula Risikon journalisteille tarkoitetusta aamukahvitilaisuudesta.
Ei tarharyhmien pienentämiseen tule mitään lisärahaa. Entä ylisuurten ryhmien estäminen määräyksillä?
“On erilaisia näkemyksiä - tuleeko valtionhallinnon rajata ryhmäkoot - siitä on todella erilaisia näkemyksiä”, sanoi Risikko, kun kahvitilaisuuteen saapuneelle toimittajallemme kuitenkin jotain piti vastatakin.
Nyt on lama, rahaa ei ole. Siinä on viestiä tarhalasten vanhemmille. Sietämätön melu jatkukoon.
“Tässä on erilaiset suhdannevaihtelut koettu ja koskaan ei ole löytynyt rahoitusta pienten lasten palveluihin”, sanoo Lastentarhanopettajaliitto.
Ammattijärjestö saa valittaa yksin, sillä vanhempia ei barrikadeille nouseminen kiinnosta. Mitäpä tuosta, siellä tarhassahan ne lapset niin vaivattomasti hoituvat.
“Pahimmat tilanteet ovat sen kaltaisia, että uusi vasta tullut lapsi itkee ja aikuinen seisoo vieressä eikä korviaan lotkauta”, kertoo päiväkotien laatua tutkinut Marjatta Kalliala keskiviikon 45 minuuttia -ohjelmassa.
Katsokaa isät, äidit ja päättäjät peiliin. Te rakastatte hevosia enemmän kuin lapsianne.
Näinhän se on. Hyvä on että puhutaan ja nostetaan ongelmia esille. Ikävä kyllä päivähoidon heikosta laadusta johtuvia pitkälle kantavia yhteiskunnan onglmia ei kuitenkaan haluta pohtia, tässä media toimii selkeästi sensuurina. Alle kolmevuotiaat etenkin, hoidetaan lisääntyvässä määrin isoissa lapsiryhmissä vaihtuvien aikuisten varassa, samalla kun äidin ja lapsen suhde usein häiriintyy ja vanhempien on vaikeata ymmärtää ja tukea oman lapsensa varhaista kehitystä. Nämä on vakavia ongelmia josta nähdään kouluissa jo seuraukset. Kaikesta tästä huolimatta vanhemmat eivät halua myöskään ongelmia tiedostaa. Tuntuu mahdottomalta ajatuskin hoitaa itse taaperoaan, kun se koulutus nyt on ja työ niin tärkeä.
Tosiasia nyt kuitenkin on että vanhemmat ne vastuussa lapsistaan ovat, ei yhteiskunta. Jos rahaa ei ole laadukkaaseen päivähoitoon niin eiköhän olisi vanhempien velvollisuus järjestää perheen tilanne niin ettei lapsi kärsi, eikä vaan lapsi vaan useimiten koko perhe.
Tässä päivähoitoasiassa(kin) jälleen huomaa, että kansakunta jakautuu kahtia tiedostavuutensa kannalta. Eikä asialla ole välttämättä yhtään mitään tekemistä rahan ja koulutuksen kanssa. Vanhemmat, jotka vähänkään tajuavat asioista jotakin, tekevät kaikkensa välttääkseen suurten ryhmien melusaastetta, hälinää ja levottomuutta.
Olen tavannut esim. paljon yksinhuoltajaäitejä, jotka pienistä tuloistaankin ovat valmiita antamaan kaikkensa lasten kasvun eteen, ja lapset saavat olla kotona joko äidin tai palkatun hoitajan hoidossa. Ja sitten on taas näitä urapers... anteeksi uraperheitä, jotka eivät ajattele muuta kuin keskiluokkaisen unelman rakentamista ja he sulkevat silmänsä päiväkodin epäkohdilta: On se joo niin hienoa viedä 10 kk vanha lapsi sosiaalistumaan päiväkotiin! Nuo kommentit kertovat todella paljon ihmisten tietoisuudesta psykologisen kehityksen suhteen.
Tein itse opiskeluaikana yhden harjoittelun esiopetusryhmässä, joka oli muun päiväkodin ohessa. Silloin lupasin itselleni pyhästi, että tuollaiseen laitokseen lapseni ei mene ennen kuin on pakko. Ja kyllä sen kuulkaa koululuokassakin huomaa, kuka ihmistaimi on laitettu aivan keskeneräisenä jättiryhmään. Kyynärpäätaktiikka siellä kehittyy, ja ääni kovenee ja käheytyy!
Kun perheeseemme syntyi toinen lapsi, esikoinen oli 1 v 9 kk. Molemmat on hoidettu kotona. Ja kun ja jos lapsia tulee lisää, vanhimmat ovat kotona siihen asti, että lähtevät eskariin. Kerhopalveluita käytetään tietysti ja ensi syksynä esikoinen aloittaa seurakunnan kerhossa, kun täyttää kolme. Jos joskus tarvitsen apua lastenhoitoon, käytämme sukulaisten apua tai ostamme tilapäisapua vaikkapa MLL:lta.
nyt 2- ja 3-vuotiaita, ja ollaan oltu kotosalla kaikki. Jokainen taaplaa tyylillään, mutta itse EN MISSÄÄN NIMESSÄ veisi toista hoitoon ja antaisi toiselle mahdollisuutta jäädä kotiin. Vaikka kuinka onkin välillä rankkaa (no joo pikku hiljaa alkaa toisaalta helpottaa lasten kasvaessa) en siltikään keksi syitä päivähoidon aloittamiseksi. Meillä on käyty seurakunnan perhekerhoissa sekä avoimessa päiväkodissa, jossa lapsemme aloittavatkin molemmat ensi syksynä 2x/vk kerhotoiminnan viikottaisen perhekerhon lisäksi. Eli oikeastaan tähän saakka ollaan oltu suht rauhassa omassa kotona, ja nyt pikku hiljaa laajennetaan reviiriämme. Lapset eivät tarvitse mitään ihmeellisiä sirkushuveja, normaali arki riittää leikkeineen ja läsnäoloineen. Töihin ei ole pakko mennä ainakaan taloudellisista syistä, muutoin alkaa pikku hiljaa jo tehdä takaisin aikuistenkin pariin :).
Mites te muut olette ratkaisseet unen puutteesta johtuvat ongelmat, kun isommatkin lapset ovat kotona? Meillä esikoinen heräili jatkuvasti öisin ja en olisi selvinnyt vauva-ajasta ilman satunnaisia päiväunia. Nyt esikoinen ei enää nuku päiväunia ja on kuitenkin sen verran pieni ettei häntä voi jättää itsekseen touhuamaan ja mennä itse nukkumaan. Isovanhemmat ovat kaukana ja mies tekee 10-12 h päivässä töitä.
Juuri näin väsyneen äidin kiukkuavan lapsilleen kaupassa ja läpsivän kiukussaan isompia lapsiaan. Tuohon tilanteeseen en haluaisi itseäni ajaa, kun tiedän että olen väsyneenä kiukkuinen kuin ampiainen. Sen pystyy hillitsemään vain tiettyyn rajaan asti ja sitten menee kuppi väkisin nurin. Tästä syystä olen ajatellut pitää esikoisen hoidossa pari päivää viikossa tai etsiä jonkun osapäivähoitopaikan, jotta saan joskus itse levättyä.
Tarinat siitä ettei ikinä väsytä saati väsyneenä kiukuta eivät sitten auta yhtään.
ole sitten kotona 12-14 h päivässä? Eiköhän siinä ajassa ehdi ylimääräiset unet nukkua..
Jätin ehkäisyn pois siinä vaiheessa, kun tiesin esikoiseni olevan sen verran iso, että jaksan hoitaa molemmat lapset itse ja hyvin. Esikoisella ja kuopuksella on yhtälainen oikeus olla kotona, ja nyt kun esikko täyttää kolme, hän lähtee ainoastaan 2 X 2 h viikossa kerhoon.
Mielestäni tietynlainen väsymys on myös luonnollinen osa pikkulapsiaikaa ja tottahan se kiukuttaa. Kiukku ei kuitenkaan oikeuta läpsimään sen enempää lapsia kuin työkavereita tai naapureitakaan. Tunteiden hallintaa!
Onhan täällä vielä joku järkevä ihminen. Miten nykyajan emännät eivät tajua sitä, että lapsista ollaan itse vastuussa eikä kasvatusta voi ulkoistaa siinä vaiheessa, kun ei jaksa. Näitä vastuuttomia ja aina niin yliväsyneitä uusavuttomia äitejä on ihmeen paljon liikenteessä!!! Ja kiltti yhteiskuntahan auttaa...
Tämä kommentti on kylmyydessään aivan uskomaton! Jos äiti on yliväsynyt niin miksi ei saisi hakea apua? Pitääkö odottaa siihen asti, että nupissa kilahtaa ja väsynyt äiti tekee jotain peruuttamatonta? Näköjään taas joukkoon mahtuu näitä yli-ihmisiä. Minusta osapäivähoito tai muutama hoitopäivä viikossa ei tarkoita sitä, että kasvatus on ulkoistettu. Jos äidin jaksamisen takia apua pitää saada niin miksi niin ei saisi hakea?
Lapset ovat erilaisia hoidettavuudeltaan ja äitien venymiskyky vaihtelee yksilöllisesti. Silti vahvimmallakin äidillä on jossain kohtaa jaksamisen raja, jonka lapsen vaativuus voi ylittää. Sinullakin!
mutta silti tää vastarannan kiiski ihmettelee, että mikä ihme nykyajan kotiäitejä väsyttää? Miten kahden lapsen kanssa voi olla niin väsyttävää, että siitä ei selviä ilman yhteiskunnan apuja?
Toki tiedän, että on olemassa sairauksia, yllättäviä onnettomuuksia ja vastoinkäymisiä ja ties mitä. Mutta aivan normaaleissakin oloissa tuntuu siltä, että heti jos joudutaan valvomaan muutama yö putkeen, niin ollaan aivan sekoamisen partaalla. Ja myös tämän kuuluisan oman ajan tarpeet tuntuvat olevan nykyäideillä aivan ylimitoitettuja. Jos mies on viikonlopun poissa, niin heti täytyy hälyyttää puoli sukua paikalle, että selvitään ihan normaalista arjesta. Tiedän esimerkiksi muutaman äidin, joiden on täysi mahdottomuus saada kaksi lasta yksin nukkumaan. Kaikkein huvittavinta tässä esikoisen päivähoitoon viemisessä on se, että ongelmat pedataan valmiiksi jo etukäteen. Vanhempi lapsi on vietävä hoitoon, JOS nuoremmalla on koliikki, JOS hermo ei kestäkään tieten tahtoen hankittuja lapsia, JOS mies pettää ja jättää... Ja sitten kun vauvan kanssa kaikki meneekin hyvin, niin esikoinen viedään siitä huolimatta hoitoon, koska se meidän Nico 1 v 10 kk kaipaa niiiiin kavereita.
Minut lynkataan nyt toisen kerran, mutta minä pistän tämän kaiken sen piikkiin, että nykyajan naiset hemmotellaan kotona liian piloille (hakusana: uusavuttomuus). Kotona ei tarvitse osallistua kotitöihin, kaikki tulee helposti kuin Manun illallinen, ja pienissä ja suljetuissa ydinperheissä ei totuta moniin liikkuviin osiin. Pikkulapsivaihe on monelle ihmiselle ensimmäinen kerta elämässä, kun täytyy painaa rankasti duunia! Ja pullamössöpumpulista on tunnetusti paha ponnistaa.
Mun äitini hoiti meidät kaikki ajalla ennen subjektiivista päivähoito-oikeutta. Biologi-isäni oli työkomennuksilla viikot huhtikuusta lokakuuhun, ja kaiken tämän ajan äitini selvisi ilman ahdistuskohtauksia. Kummasti äiti selvisi oikeinkin hyväntuulisena ja lapsista tuli suurin piirtein täysipäisiä ja elämässään pärjääviä.
Siis jos ymmärsitte, tässä viestissä en nyt kritikoi avun hakemista vaan ihmettelen sitä, miksi lapsen- ja kodinhoidosta on tullut yllättäen niin vaikeaa! Ja koska väsyneitä äitejä ei tietenkään saa syyllistää, on kai osoitettava sormella vanhempiemme sukupolvea, jotka eivät ole vaatineet lapsiltansa yhtikäs mitään.
varten lapsilla on isä siellä kotona, joka hoitaa silloin kun äiti ei jaksa. Ei tietenkään kaikilla ole, mutta aloittajalla ainakin on. Hän ei ole hoitamisen kanssa yksin. Ei päiväkodit ole sitä varten, että lapset viedään sinne sitten kun ei jakseta hoitaa kotona.. ne on sitä varten, että pystytään käymään töissä..
No, enpä tiedä yleisesti, mutta itse olin esikoisen vauva-aikana väsynyt lapsen jatkuvan heräilyn ja vaativan temperamentin takia. En nukkunut esikoisen ollessa vauva puoleen vuoteen aikuisen normaalia kahden tunnin unisykliä läpi kuin muutaman kerran koko aikana. Lapseni nukkui kaikki unensa 15-40 minuutin pätkissä vuoden ikään asti. Lopputulos oli minun kohdallani pitkäksi aikaa menetetty lähimuisti ja rytmihäiriöitä sydämessä. Se oli kokemuksena niin kamala, että aidosti pelkään seuraavaa vauva-aikaa. Harvoinhan se näin vaikeaa tuntuu olevan, mutta en voi olla pelkäämättä jo etukäteen, että seuraavankin kanssa menee terveys ja järki. Tottakai voi olla, että seuraavan kanssa kaikki on toisin, mutta en uskalla luopua hyvästä hoitopaikasta täysin ennen kuin näen millainen tapaus tämä uusi on.
Tietysti tuosta oppi jotain myös, että puuttuvat sukulaisten tukijoukot pitää korvata jollain tavalla ja vauva opettaa pullolle heti pienestä. Itse tein sen virheen, että halusin täysimettää esikoista 6 kuukautta ja hän ei koskaan oppinut pullosta juomaan. Hän oli yli vuoden vanha ennen kuin oppi juomaan muualta kuin rinnasta ja pääsin lähikauppaa kauemmas ilman lasta tai ylipäätään pystyin jättämään hänet jonkun muun hoitoon. Kaikki höppyytykset, nokkamukit, tuttipullot ja lääkeruiskut kokeiltiin, mutta ei suostunut juomaan kuin rinnasta.
Kyllä olen kotona asuessani joutunut kotityöt tekemään ja ehtinyt olla 10 vuotta työelämässä, joten en pidä itseäni uusavuttomana tai mukavuudenhaluisena. Pitkät päivät ja valvomiset olivat vuorotyön takia tuttua, mutta ei tuollaiseen kidutukseen mikään valmenna.
Oma esikoiseni oli koliikkivauva, joka huusi elämänsä ensimmäiset neljä kuukautta aamuyölle. Ei meilläkään nukuttu ennen vuotta kunnolla, ja kun tissi tippui suusta, niin huuto alkoi. Eikä maistunut tutti eikä tuttipullo. Ja tämän lisäksi lasta täytyi jatkuvasti pitää sylissä tai muuten alkoi huuto. Oli hyvin vaativa tapaus ja on sitä vieläkin. Kyllähän se väsytti, mutta ketäpä muuta siitä pystyi syyttämään saati vastuuttamaan.
Aloin odottaa toista lasta esikoiseni ollessa vuoden. Opiskelin täyttä häkää, enkä voinut siihen keskittyä kunnolla, koska halusimme kuitenkin pitää lapsen kotona. Tein valtavia tenttisumia, oksentelin ja pahoinvoin toinen vauva masussa ja esikoinen otti minusta kotona irti kaiken, minkä sai. Lukuaikaa oli iltaisin ja öisin, ja aivan lopussa oli kyllä hoitaja kotona. Viimeiset tentit tein kaksi päivää ennen esikoisen syntymää, ja supistelin tuolloin jo niin kovasti, että pelkäsin vauvan syntyvän yliopistolle.
Tiedän siis jotakin rankkuudesta, vaikka tiedän ihmisiä, joilla on ollut paljon rankempaa kuin minulla. En tiedä, onko minun edes korrektia puhua elämän raskaudesta, koska minä ja perheeni olemme saaneet olla terveitä ja meillä on ollut kaikki elämän perustarpeet saatavilla! (Esimerkiksi eräs naapuri teki neljä lasta neljässä vuodessa, mutta jostakin syystä valittaa paljon vähemmän kuin minä.)
Haluan vain sanoa, että esikoinen ei ole syypää siihen, miten me aikuiset suunnittelemme perheasiamme. Esikoisella on yhtäläinen oikeus äitiinsä kuin uudellakin lapsella. Ja kuten varmasti valveutuneena ihmisenä tiedät, esikoiselle uuden vauvan syntymä on sama asia kuin että puoliso toisi kotiin vieraan naisen. Tästähän on puhunut mm. Jari Sinkkonen parissakin teoksessaan. Laitan vielä loppuun, mitä Liisa Keltikangas-Järvinen on sanonut esikoisen hoidattamisesta muualla sillä välin, kun hän kokee ehkä elämänsä suurinta kriisiä:
"- -Siitä nykyajan virheestä, kun vanha lapsi viedään uuden syntyessä pois (päiväkotiin) maksetaan myöhemmin tunne-elämän ongelmina korkea hinta. Tunne-elämän ja myöhemmin niin tärkeän sisarusrakkauden hyvä pohja, suorastaan edellytys on, että mustasukkaisuus käydään oikeassa iässä läpi, niin ettei se jää vaikuttamaan koko elämän ajaksi. Se ei ole mahdollista, kun lapsi viedään pois, mutta se lisää mustasukkaisuuden tunnetta ja vaikeuttaa sen hallintaa. - -"
Tietysti äidin hyvinvointi on perheessä tärkeää, mutta väsyneenä omat tarpeet joskus ylimitoittuvat, ja lapsen tarpeita ei ole voimaa ajatella enää ollenkaan. Joskus siis kannattaa miettiä, josko kärsisi vähän ylimääräistä, kun vaakakupissa on pienen lapsen kehittymätön/kehittyvä tunne-elämä. Ihminen pystyy yllättävän moneen, jos on vain tahtoa. Äläkä luule, että pointtini on syyllistää sinua. Tahdon vain sanoa, että älä uskottele, että toiseksi paras vaihtoehto on paras. Lapsesi pikkulapsiaikaa ja sinä aikana tapahtuvia elintärkeitä kehitysvaiheita et saa korjattua myöhemmin.
Aamen. Päiväkoti on paikallaan silloin, kun vanhempien on tehtävä työtä. Mutta päiväkodissa ei ole yhtään mitään, mitä kotona ja satunnaisessa kerhossa ei ole tarjolla. Sen sijaan kotoa lapsi saa hyvin paljon asioita, mitä päiväkodissa aikuisilla ei ole mahdollisuuksia antaa. Kotiäidin ei tarvitse jatkuvasti leikittää ja touhuta tai olla muutenkaan ylivirikkeellinen: Kotiäidin paras ominaisuus on se, että hän on aina saatavilla, kun lapsi häntä tarvitsee, ja juuri se on ensiarvoisen tärkeää psyyken kehityksen kannalta.
Viimeinen osastoni päiväkodissa työskennellessäni oli 17 alle 2-vuotiaan lapsen ryhmä ja hoitajia oli neljä. Eräs äiti toi sinne lapsensa vapaaehtoisesti, koska kuulemma hoidossa lapsi saa enemmän huomiota: kotona äidillä oli myös vauva hoidettavana. Riippuu, miten kukanenkin sen ajattelee, mutta minun laskuopin mukaan 2:1 tuottaa paremman katteen tässä suhteessa kuin 17:4. Ja päiväkodissa saatu huomio... Voi voi, parempi etten kerro elämän tosiasioita liikaa.
Itsellä vain yksi lapsi, joka täyttää syksyllä 4.
Jos nyt odottaisin toista lasta, niin ehdottomasti pitäisin tytölläni tarhapaikan, kuitenkin osapäiväisenä tai pari päivää viikossa, jos onnistuu.
Tyttö viihtyy tarhassa ja itse muistelen, miten kiinni olin lapsessani silloin kun hän oli vauva ja miten toimelias hän on nyt.
"Vaativa" vauva ja vähintäänkin yhtä vaativa taapero, ei voi äidillä voimat riittää.
Yöllä pitää herätä kumminkin imettämään ja vauvaa hoitamaan muutenkin, päivälläkään tuskin saat/ehdit vauvan kanssa nukkua ja kerätä voimia.
Itse ainakin vauvan kanssa nukuin yhteisiä päiväunia, en olisi jaksanut, jos olisin saanut nukkua vain sen muutaman tunnin unipätkät yöllä plus siihen kaikki taloustyöt ja ruoanlaitot päälle.
Saimme kaksospojat 1,5 v. sitten ja neuvolasta yritettiin kovasti "pakottaa" meitä laittamaan esikoisen (silloin alle 3v.) edes puolipäivähoitoon. En ollut ollenkaan samaa mieltä ja vasta sitten sain tukittua neuvolatädin suun, kun lupasin, että neiti laitetaan heti hoitoon, jos tuntuu, että en yksin pärjää/jaksa kaikkien kolmen kanssa! No, hoidossa ei neiti ole ollut vielä päivääkään ja hyvä näin!:)
Meillä on isommat olleet hoidossa siihen asti että vauva on syntynyt ja päässyt kotiin. Kahta nuorintani odottaessa olen joutunut olemaan sairaalassa jonkun aikaa ennen synnytystä, jolloin on ollut hyvä että lapsille on ollut tuttu hoitopaikka isän työpäivien ajaksi. Ja kun kuopus joutui jäämään vastasyntyneenä sairaalaan kun minä pääsin jo kotiin, oli muut lapset silloin hoidossa siihen asti että vauva pääsi kotiin, koska minun piti käydä joka päivä vauvan luona sairaalassa. Mieheni jäi isyyslomalle silloin kun vauva kotiutui, ja lisä käsipari oli siinä tilanteessa kyllä ihan tarpeen. Esikoinen oli eskarissa ja hänkin piti silloin muutaman vapaapäivän, Koska oli ollut hiihtoloman hoidossa, mutta alkoi aika pian haluta taas eskariin.
Eli suosittelen, että pidät esikoisen ainakin osapäivähoidossa siihen asti kunnes vauva syntyy, ja katsot sitten tilanteen uudestaan.