Terve!
Olen omasta mielestäni tavallinen suomalainen keski-ikäinen mies. Olen palkkatyöläisenä keskikokoisessa teollisuusverstaassa, palkkani on alle suomalaisen keskitason, mutta tulen sillä toimeen ihan hyvin. Toimin myös, oman toimeni ohessa, työpaikkani pääluottamusmiehenä.
Asun rintamamiestalossa, jota remontoin kykyjeni ja varojen mukaan. Asuntovelkaa on, mutta ei enää hirveästi, kymmenen vuotta sitä on lyhennetty yhdessä vaimoni kanssa.
Olen siis naimisissa, ja meillä on yksi lapsi, nyt jo teini-ikäinen pojanpullukka, meidän silmäterämme.
Harrasteitakin minulla on, mm. jääkiekko ikämiesporukassa, metsästys ja urheiluammunta yhden ja kahden käden aseilla, ja purjelento.
Tuo lentäminen ei ole lähimainkaan niin kallista kuin saattaisi kuvitella.
En harrasta reserviläistoimintaa, olen kuitenkin asevelvollisuuteni suorittanut, ja olen maanpuolustushenkinen. En kuitenkaan mikään hurraa-isänmaallinen.
Seksuaalielämä tässä iässä ei ole hirmuisen vilkasta, mutta kun sitä on, on se sitäkin parempaa. Sitä harrastan vaimoni kanssa, ja käsittääkseni hänkin yhtyy em. käsitykseeni tästä asiasta. Muissa asioissa ollaankin usein eri mieltä.
Olen kaikissa mahdollisissa vaaleissa äänestänyt demaria, ja henkiseksi kodikseni olen tuntenut sosialidemokratian, puolueen jäsen en vielä ole.
Parin viime vuoden aikana tapahtunutta SDP:n kehitystä seuranneena, olen ruvennut aprikoimaan, josko tulen ikinä olemaankaan.
Onko tosiaan niin, että puolueen enemmistö tai puolueen johdon käsitys kansan enemmistöstä pohjaa ajatukseen, että kansan enemmistön muodostavat nuoret idealistiset naiset, aseistakieltäytyjät, työnvieroksujat, talonvaltaajat ja kaikenkarvaiset perverssit?
Ehkä niiltä ryhmiltä jokunen ääni saadaan, mutta saatua ääntä kohti kaksi tai kolme entistä SDP:n äänestäjä kävelee muualle, persuihin tai kokkareihin, pahimmassa tapauksessa.
Olen yrittänyt saada tätä jeremiaadia julki Uutispäivä Demarin mielipidepalstoilla, mutta jostain syystä julkaisukynnys ei ole ylittynyt, edes omalla nimellä varustettuna.

Vastaukset 8
Vanhimmat
ennen joskus 70 ja 80- luvulla sun laiset duunarit oli kaikki demareita.
työttömänä voin sanoa että tuskin enään koskaan äänestän demareita.
urpo leppänen oli eilen tv ssä ja sanoi että hänen ollessa työministeri työttömiä oli 100 000, nyt niitä on 300 000 ja lisää tulee.
jaakonsaari, mönkäri, filatov, suomen huonoimmat työministerit.
sdp on todellakin akkojen puolue, hyysätään mamuja ja keppiä omille työttömille miehille.
En tajua mitä järkeä on duunarin äänestää sdptä?
persujen suuntaan! minä olen jo valintani tehny ja soinin porukka saa seuraavissa vaaleissa ääneni, sdp:lle sanon hyvää yötä.
Täytyy valittaen todeta, että nuorten edustavien naisten päästyä puolueen korkeimmille paikoille, SDP on täysin sosiaalihöttöä.
- seksuaalinen tasa-arvo: hedelmöityshoidot naispareille, adoptio-oikeudet homopareille, perintöoikeuden yhdenmukaistaminen, kenties jopa homoparien avioliittoon vihkiminen. Gaypride kulkueiden suojeleminen omissa nimissään ja näkyvästi mukana ollen.
- kehitysavun saajien, pakolaisten ja turvapaikan hakijoiden oikeuksista huolehtiminen. Oman maan kansalaiset tuntuvat jäävän vähemmälle.
- esitykset maksuttomasta päivähoidosta, terveyden hoidon maksujen alentaminen
- kaikenlainen kilpailunrajoittaminen esim. yksityinen terveydenhoito, pitkäaikaissäästäminen jne.
Esimerkki sosiaalihötöstä ala Guzenina-Richardson
http://www.youtube.com/watch?v=s9gOefmu_00
Hallituksessa ollessaan talouspoliittisissa linjaratkaisuissa SDP harjoitti selvästi oikeistolaista jopa uusliberalistista politiikkaa. Paavo Lipposen on todettu tuoneen kirosanana pidettävän uuslibearlismin Suomeen 1995 (näin mm. Arja Alho). Heinäluoma esitteli valtiovarainministerinä eduskunnalle omaisuusveron poistamisen. Esko Seppänen on pitänyt tätä omien äänestäjiensä pettämisenä.
SDP on myös profiloitunut epädemokraattisesti toimivaksi. Puoluejohto väittää kuuntelevansa äänestäjiään ja tunnustaa tarpeen tähän, mutta tuntuu siitä huolimatta toimivan pelkästään omien näkemystensä mukaisesti.
Oikeistopuolueisiin verrattuna merkittävä ero tulee siinä, että SDP:n eri ryhmät vetävät polittisesti eri suuntiin ja pelaavat enemmän omaan pussiinsa kuin missään muussa puolueessa.
vastausten ja keskustelun vähäisestä määrästä, päättelen että todellakin edustan "karvaperseduunarina" (Timo Soinin sanonta) vähemmistöä niin SDP:n kuin kansankin mielestä. No, kuten sanonta kuuluu: "Mauri on työnsä tehnyt, mauri saa mennä."
Itse pidän hyvin surkeana sitä, että jo 13 % lapsista on perheissä, jotka elävät köyhyysrajan alla. Määrä on ollut kasvussa jo vuodesta 1995 lähtien.
Tällaisista oloista lähtevälle lapselle kaikki on yleensä vaikeampaa. Näistä lapsista uhkaa tulla valmiiksi syrjäytyneitä aikuisia. Pitäisin tätä nyky-yhteiskunnan yhtenä suurimpana ongelmana.
Jollei SDP ryhdy ajamaan pääasiallisen jäsenkuntansa etuja laajamittaisesti se marginalisoituu hiljalleen kuten Vasemmistoliitto. Hämärät lehmänkaupat ja kaksinaismoralismi niin ikään syövät imagoa.
Kriisi on yleensä merkki uudesta alusta, jota nytkin demarien osalta kannattaisi malttaa odottaa. Lisäksi historiasta löytyy meille jokaiselle kylliksi syytä äänestää demareita. Välillä tuntuu, että pidämme tiettyjä demarien meille taistelemia asioita jo niin itsestäänselvyytenä, että unohdamme niiden voivan poistua yhteiskunnastamme koska vaan. Tästä esimerkkinä ilmainen koulutusmahdollisuus, joka antoi perhetaustasta huolimatta kaikille mahdollisuuden opiskella. Totta on, että syrjäytyneiden vanhempien kautta syntyy nykyään lapsille suurin epätasa-arvoisuus. Syrjäytymisen peiytymistä ei ole tässä hyvinvointiyhteiskunnassa osattu katkaista. Vahvat pärjää aina, mutta meidän demarien tulee pitää huolta heikoimmista. Siihen aatteeseen uskon ja sen puolesta olen valmis toimimaan.
Onko tosiaan niin, että puolueen enemmistö tai puolueen johdon käsitys kansan enemmistöstä pohjaa ajatukseen, että kansan enemmistön muodostavat nuoret idealistiset naiset, aseistakieltäytyjät, työnvieroksujat, talonvaltaajat ja kaikenkarvaiset perverssit?
Tämä on suuri syy kannatuksen laskuun. Tavalliset ihmiset vieroksuvat puoluetta, joka on täyttynyt ääriaineksella ja joka ei ole ottanut tavallisten ihmisten asioita ajaakseen.
tautiin,olet päässyt niin sanotusti puolelle.
Olet vaurastunut näinä vakaina SDP:n hallitus vuosina,etkä muista enää miten ehkä vanhempasi ovat joutuneet taistelemaan näitä nykyisiä hyvinvointipalveluja köyhälle kansalle.
Nyt pitäisi sinun tunnistaa nämä sairauden ensioireet sillä olet sairastumassa vakavaan pikku-PORVARI tautiin.