Näin se menee

KUN SAMAT HENKILÖT LAATII LAKEJA JA VALVOO...

"Lakiehdotuksen 40 luvun 4 §:n mukaan kansanedustaja/
kansanedustajaehdokas on tuomittava
lahjuksen ottamisesta rangaistukseen, jos hän
tekee aloitteen lahjan tai muun edun saamiseksi
itselleen tai toiselle taikka hyväksyy edun tai sitä
koskevan tarjouksen ja lupaa toimia edun vuoksi
edustajantoimessaan jonkin eduskunta-asian
ratkaisemiseksi tietyllä tavalla siten, että menettely
on omiaan heikentämään luottamusta eduskunnan
päätöksentekoon. Vastaavasti lain 16 luvun
14 a §:ssä ehdotetaan kriminalisoitavaksi
lahjan tai muun edun lupaaminen, tarjoaminen
tai antaminen kansanedustajalle/kansanedustajaehdokkaalle
tai toiselle.
Ehdotettua sääntelyä on arvioitava perustuslain
8 §:ssä säädettyyn rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen
sisältyvän täsmällisyysvaatimuksen
kannalta. Sen mukaan kunkin rikoksen
tunnusmerkistö on ilmaistava riittävällä täsmällisyydellä
siten, että säännöksen sanamuodon
perusteella on ennakoitavissa, onko jokin
toiminta tai laiminlyönti rangaistavaa (ks. PeVL
22/2001 vp, s. 3/I). Lahjuksen ottamista koskevan
rangaistussäännöksen kohdalla on lisäksi
otettava huomioon kansanedustajan tehtävän
erityinen luonne ja tähän perustuva vaatimus
turvata edustajan tehtävän hoitaminen siihen perusteettomasti kohdistuvilta häiriöiltä.
JNE...
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ei selityksiä kirjoitti:

KUN SAMAT HENKILÖT LAATII LAKEJA JA VALVOO...

"Lakiehdotuksen 40 luvun 4 §:n mukaan kansanedustaja/
kansanedustajaehdokas on tuomittava
lahjuksen ottamisesta rangaistukseen, jos hän
tekee aloitteen lahjan tai muun edun saamiseksi
itselleen tai toiselle taikka hyväksyy edun tai sitä
koskevan tarjouksen ja lupaa toimia edun vuoksi
edustajantoimessaan jonkin eduskunta-asian
ratkaisemiseksi tietyllä tavalla siten, että menettely
on omiaan heikentämään luottamusta eduskunnan
päätöksentekoon. Vastaavasti lain 16 luvun
14 a §:ssä ehdotetaan kriminalisoitavaksi
lahjan tai muun edun lupaaminen, tarjoaminen
tai antaminen kansanedustajalle/kansanedustajaehdokkaalle
tai toiselle.
Ehdotettua sääntelyä on arvioitava perustuslain
8 §:ssä säädettyyn rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen
sisältyvän täsmällisyysvaatimuksen
kannalta. Sen mukaan kunkin rikoksen
tunnusmerkistö on ilmaistava riittävällä täsmällisyydellä
siten, että säännöksen sanamuodon
perusteella on ennakoitavissa, onko jokin
toiminta tai laiminlyönti rangaistavaa (ks. PeVL
22/2001 vp, s. 3/I). Lahjuksen ottamista koskevan
rangaistussäännöksen kohdalla on lisäksi
otettava huomioon kansanedustajan tehtävän
erityinen luonne ja tähän perustuva vaatimus
turvata edustajan tehtävän hoitaminen siihen perusteettomasti kohdistuvilta häiriöiltä.
JNE...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu