Ihan pakko oli lähteä selvittelemään asiaa näin netistä, vaikka yleensä kyllä yritän ottaa asioista selvää lääkäriltä mutta nyt tilanne on seuraava.
Harrastan aktiivisesti kestävyysjuoksua ja olen muutenkin liikunallinen ihminen. Taannoin menetin ääneni täysin ja kurkkukin oli hiukan kipeä ja menin työterveyslääkärille. Hän kuunteli keuhkot ja epäili rasitusastmaa?! (En ole ikinä ajatellut moista mahdollisuutta!) Puhalsin tuollaiseen pef-mittariin, ja sain arvoksi 340, mikä on varmaan aika alakanttiin ikäselleni (35v, 163cm). Sain reseptin viikonlopun ajaksi suihkeeseen, jota hengitän aamuin illoin. Nyt en käytä mitään lääkettä. Pitäisikö? Riittääkö Zyrtec?
Nyt olen ihan hämilläni. Mitä tässä pitäisi tehdä? Menenkö takaisin sinne lääkärille ja pyydän jatkotutkimuksia, millaisia ne tutkimukset ovat? TÄllä hetkellä oireina on ahdistava hengitys ja äänen käheys. Tuntuu etten saisi happea tarpeeksi. Hiukan nenä vuotaa. Kärsin myös heinä-eläin-allergioista, joten tietty nyt heinäaikaan voi nuokin tehdä olon tukkoiseksi.
Toisaalta, voiko olla niin, että flunssan takia nuo pef-arvot olivat noin alhaiset? Mutta tarkoitus on jatkaa juoksua. VOisiko muuten heikko kuntotesti-tulos johtua rasitusastmasta? Eikö juuri siinä mitata hapenottokykyä?
Pef-testistä ihmeissään
14
4670
Vastaukset
- joo...
Sitähän sillä pefillä mitataan, eli sitä miten paljon keuhkoissa on ilmaa pihalle puhallettavaksi eli hapenottokykyä. 340 on todella liian vähän, mutta minkä vuoksi se on noin alhaalla, onkin toinen juttu. Voi sinulla hyvinkin olla astma, oireet kyllä sopii siihen. Vaan voi syynä tietysti olla joku normaali tulehdus, flunssa, allergia tms., joka menee ohi ajan kanssa.
Zyrtec ei riitä astmaan. Zyrtecillä ja muilla antihistamiineilla poistetaan allergisen reaktion kehoon tuottamia histamiineja, jotka aiheuttavat niitä ikäviä allergiaoireita. Astma on krooninen tulehdus henkitorvessa. Sen hoito vaati hoitavaa astmalääkettä ja oireet avaavaa astmalääkettä.
Ehkä sinun kannattaisi vaikka tehdä noita pef-mittausia jonkun aikaan. Mittarin voi osta apteekista. Kannattanee myös kääntyä lääkärin puoleen ongelmiesi aiheuttajan selvittämiseksi.
Astma sinänsä ei ole mikään syy lopettaa liikuntaa. Astmaatikon nimenomaan kannattaa kehittää liikunnalla keuhkojensa kapasitettia. Astma kuitenkin yleensä vaatii lääkehoitoa pysyäkseen oireettomana, jolloin se liikuntakin sujuu hyvin. - No kyllä
sun pitää päästä PEF- seurantaan, eli mittaat vähän aikaa mittarilla kotona puhallusarvojasi. Olen sinua vanhempi astmaatikko (lievähkö), en tosiaankaan erityisen hyvässä kunnossa, mutta puhallan aina vähintään 450 ellei kohtaus ole juuri päällä.
Toi Zyrtec on antihistamiini, joka vähentää yleisiä allergiaoireita (nuha, iho, limaneritys), mutta ei vaikuta suoranaisesti astmaan. Minkä suihkeen sait?
Mene uudestaan lääkäriin ja vaadi PEF-seurantaa. Kun sinulla on muitankin allergisia oireita, niin kysymys on luultavasti allergisesta astmasta, joka voi olla kausiluontoinen, mutta sekin pitää hoitaa ja jatkossa voida varautua siihen.
Äänen käheys kuuluu myös taudinkuvaan. Mä olen myös aina heinäaikaan tosi seksikkään kuuloinen. :)- Ap :-)
Hm...onkohan tuo kovin iso investointi tuo PEF-mittari? Voisihan sellainen olla jatkoa ajatelle ihan kätevä? Onko kaikilla astmaatikoilla sellainen kapistus kotona?
Tuo lääke oli ilmeisesti tulehdus-suihke. En minä niistä mitään ymmärrä :-) Tilade 2mg lukee paketin kyljessä. No, jos tämä on vain jostain tulehduksesta johtuvaa? Mutta eikö silloin olisi noussut kuumetta tai jotain? No, katsellaan....
Juu, käheä-äänisenä tulevaisuus seksi-puhelinlinjoilla olisi taattu ;-) - PEF-mittarin
Ap :-) kirjoitti:
Hm...onkohan tuo kovin iso investointi tuo PEF-mittari? Voisihan sellainen olla jatkoa ajatelle ihan kätevä? Onko kaikilla astmaatikoilla sellainen kapistus kotona?
Tuo lääke oli ilmeisesti tulehdus-suihke. En minä niistä mitään ymmärrä :-) Tilade 2mg lukee paketin kyljessä. No, jos tämä on vain jostain tulehduksesta johtuvaa? Mutta eikö silloin olisi noussut kuumetta tai jotain? No, katsellaan....
Juu, käheä-äänisenä tulevaisuus seksi-puhelinlinjoilla olisi taattu ;-)lainaksi terveyskeskuksesta mittauksen ajaksi, eli pariksi viikoksi. Ei sellaista omaksi tarvitse, ellei ole ihan kauhean vakava astma.
Astma on tulehdussairaus, eli astmaatikoilla on krooninen tulehdus keuhkotiehyeissä. Mitään kuumetta siihen ei liity.
Ja käheä-äänisyydestä ovat monet tehneet urankin! Esim. Anna Eriksson on oikein mainostanut jossain, että hänen seksikkään äänensä salaisuus on astma. :)
Mutta sut pitää nyt saada kuntoon, eli otat kiltisti määrätyt lääkkeet ja meet sitten jatkotutkimuksiin. Urheilu-urasi jatkonkin vuoksi on tärkeää, että asia tutkitaan ja saat kunnon hoito-ohjeet. Luultavasti lukeudut vain meidän kausi-astmaatikkojen joukkoon, eikä sairautesi ole vakavampaa laatua. :) - katso hinnat
Ap :-) kirjoitti:
Hm...onkohan tuo kovin iso investointi tuo PEF-mittari? Voisihan sellainen olla jatkoa ajatelle ihan kätevä? Onko kaikilla astmaatikoilla sellainen kapistus kotona?
Tuo lääke oli ilmeisesti tulehdus-suihke. En minä niistä mitään ymmärrä :-) Tilade 2mg lukee paketin kyljessä. No, jos tämä on vain jostain tulehduksesta johtuvaa? Mutta eikö silloin olisi noussut kuumetta tai jotain? No, katsellaan....
Juu, käheä-äänisenä tulevaisuus seksi-puhelinlinjoilla olisi taattu ;-)vaikka täältä http://www.yliopistonapteekki.fi, itselläni ainakin ollut aina oma mittari.
Astma on _tulehdustila_ keuhkoissa, siihen mitään kuumeita sun muita liity. Tilade on hoitava lääke. Etkö saanut laisinkaan avaavaa? - Ap
katso hinnat kirjoitti:
vaikka täältä http://www.yliopistonapteekki.fi, itselläni ainakin ollut aina oma mittari.
Astma on _tulehdustila_ keuhkoissa, siihen mitään kuumeita sun muita liity. Tilade on hoitava lääke. Etkö saanut laisinkaan avaavaa?Eli kävin hommaamassa sellaisen kotimittarin, sillä tämä asia alkoi vaivaamaan. Eikä se nyt kovin kallis investointi ollut, 21 euroa.
Mutta noihin tuloksiin. Eli aamuisin saatan puhaltaa vain 290 ja toisinaan illalla parhaimmillaan 360. Taitaa olla aihetta ottaa yhteys lääkäriin. Vähän alitajuisesti toivon, että kaikki on ihan hyvin ja että luulen vain nämä oireeni. Mutta ei kai noilla arvoilla voi ihan terveen papereita saada? :-/ - astm
Ap kirjoitti:
Eli kävin hommaamassa sellaisen kotimittarin, sillä tämä asia alkoi vaivaamaan. Eikä se nyt kovin kallis investointi ollut, 21 euroa.
Mutta noihin tuloksiin. Eli aamuisin saatan puhaltaa vain 290 ja toisinaan illalla parhaimmillaan 360. Taitaa olla aihetta ottaa yhteys lääkäriin. Vähän alitajuisesti toivon, että kaikki on ihan hyvin ja että luulen vain nämä oireeni. Mutta ei kai noilla arvoilla voi ihan terveen papereita saada? :-/Mars lääkäriin ja vaadit tutkimukset ja hoitoa. Oikeasti!!!
Noi on sellaiset arvot, joita itse puhaltelen astmakohtauksen aikana ja jälkeen.
Kyllä ne ottaa sut todesta, kun et vaan sorru vähättelemään vaivojasi. Muista mainita mahd. allergioista! - Ap
astm kirjoitti:
Mars lääkäriin ja vaadit tutkimukset ja hoitoa. Oikeasti!!!
Noi on sellaiset arvot, joita itse puhaltelen astmakohtauksen aikana ja jälkeen.
Kyllä ne ottaa sut todesta, kun et vaan sorru vähättelemään vaivojasi. Muista mainita mahd. allergioista!Ja hän tutki tulokset sanoen: "selvä näyttö astma-diagnoosille". Eli kaiketi siis astmaa puoltava lausunto. Minulle varattiin aika prick-testiin (ihokokeet) ja spirometri-kokeeseen.
Olisinkin vähän kysellyt mitä tuolla spirometri-kokeessa tapahtuu? Jos siellä tuleekin "normaalit" arvot, niin voiko se kumota tuon yleislääkärin astma-diagnoosin? Olen vähän pihalla....
Mitäs nyt sitten? Olenko nyt ns. astmaatikko, vai odotanko ne spirometria-tulokset? Mitäs käytännössä? Miten tästä eteenpäin? - JannaS
Ap kirjoitti:
Ja hän tutki tulokset sanoen: "selvä näyttö astma-diagnoosille". Eli kaiketi siis astmaa puoltava lausunto. Minulle varattiin aika prick-testiin (ihokokeet) ja spirometri-kokeeseen.
Olisinkin vähän kysellyt mitä tuolla spirometri-kokeessa tapahtuu? Jos siellä tuleekin "normaalit" arvot, niin voiko se kumota tuon yleislääkärin astma-diagnoosin? Olen vähän pihalla....
Mitäs nyt sitten? Olenko nyt ns. astmaatikko, vai odotanko ne spirometria-tulokset? Mitäs käytännössä? Miten tästä eteenpäin?Spirometrian voi ajatella kehittyneempänä versiona koti-PEFistä. Samalla tavalla puhalletaan putkeen ja mitataan paljonko sitä ilmaa tulee. Itse laite tosin on paljon isompi ja erinäköinen.
Ensin otetaan ns. verrokkipuhallukset sellaisenaan. Sen jälkeen hengität histamiinia, odotellaan hetken sen vaikutusta ja sitten puhalletaan uudestaan. Sen jälkeen taas hengität histamiinia, odotellaan hetki vaikutusta ja taas puhalletaan.
Puhalluskertojen määrä riippuu käsittääkseni henkilöstä. Minä puhalsin 1 3 kertaa.
Testillä on tarkoitus kartoittaa, onko mahdollinen astmasi mahdollisesti allergiaperäistä. Verrataan siis histamiinin vaikutusta ilmankulkuun.
Jos lääkäri on jo sanonut "selvä näyttö astmadiagnoosille", ymmärtäisin että astma sinulla on, lääkäri on antanut diagnoosin, mutta nyt selvitetään sitä mistä se johtuu ja miten sitä voidaan hoitaa. Ja tutkinta on aloitettu allergia-astmasta. Jos saat spirossa ns. terveen tuloksen, joka tarkoittaa sitä että puhaltaisit saman tuloksen joka kerralla histamiinista riippumatta, aletaan varmaan tutkia astmaa rasitusastmana.
Mutta tämä on ihan vain maallikko-allergia-astmaatikon arvailua. Jonka astma on lievä ja oli diagnoosin jälkeen 10 vuotta oireeton. Ne joilla astma on enemmän läsnä arkielämässä osaavat varmaan kertoa enemmän ja paremmin. - pienet putket
JannaS kirjoitti:
Spirometrian voi ajatella kehittyneempänä versiona koti-PEFistä. Samalla tavalla puhalletaan putkeen ja mitataan paljonko sitä ilmaa tulee. Itse laite tosin on paljon isompi ja erinäköinen.
Ensin otetaan ns. verrokkipuhallukset sellaisenaan. Sen jälkeen hengität histamiinia, odotellaan hetken sen vaikutusta ja sitten puhalletaan uudestaan. Sen jälkeen taas hengität histamiinia, odotellaan hetki vaikutusta ja taas puhalletaan.
Puhalluskertojen määrä riippuu käsittääkseni henkilöstä. Minä puhalsin 1 3 kertaa.
Testillä on tarkoitus kartoittaa, onko mahdollinen astmasi mahdollisesti allergiaperäistä. Verrataan siis histamiinin vaikutusta ilmankulkuun.
Jos lääkäri on jo sanonut "selvä näyttö astmadiagnoosille", ymmärtäisin että astma sinulla on, lääkäri on antanut diagnoosin, mutta nyt selvitetään sitä mistä se johtuu ja miten sitä voidaan hoitaa. Ja tutkinta on aloitettu allergia-astmasta. Jos saat spirossa ns. terveen tuloksen, joka tarkoittaa sitä että puhaltaisit saman tuloksen joka kerralla histamiinista riippumatta, aletaan varmaan tutkia astmaa rasitusastmana.
Mutta tämä on ihan vain maallikko-allergia-astmaatikon arvailua. Jonka astma on lievä ja oli diagnoosin jälkeen 10 vuotta oireeton. Ne joilla astma on enemmän läsnä arkielämässä osaavat varmaan kertoa enemmän ja paremmin.JannaS, olet ollut histamiinialtistuskokeessa! sitä ei tehdä suinkaan kaikille astmaatikoille tai epäiltäessä astmaa.
Normaalissa spirometriassa puhalletaan 3 x peruspuhallukset, jotka eivät saa erota toisistaan kovin paljon (en muista tarkkaa %). Sen jälkeen astmaa tutkittaessa otetaan AVAAVAA lääkettä esim. ventolinea. odotetaan 10-15 min ja toistetaan samat puhallukset. mikäli puhallukset paranevat avaavan jälkeen, tulos viittaa astmaan. tärkeimpiä arvoja ovat FEV1, FVC, niiden suhde ja PEF ja käyrän muoto. diagnoosia varten on tietyt prosentuaaliset muutokset oltava, FEV tais olla 15 % parannus avaavan jälkeen riittää astmadiagnoosiin. Spirometriassa saa huomattavasti laajemman kuvan keuhkojen toiminnasta ja myös pienten keuhkoputkien tilanteesta kun vain PEF-seurannassa.
Ennen diagnoosia jokainen tekee kotona PEF-seurantaa, josta katsotaan vrk-vaihtelua ja avaavan vaikutusta. Diagnoosin voi saada pelkällä pef-seurannallakin.
jos diagnoosia ei saada, voidaan tehdä vielä histamiinialtistuskoe tai rasituskoe. histamiini supistaa astmaattisia keuhkoja samoin kuin rasitus voi tehdä. mikäli arvot tippuvat joko kovan rasituksen jälkeen tai histamiinillä yli 15% se riittää diagnoosiin.
arvoja verrataan viitearvoihin, jotka pätevät useimmilla. viitearvoja tehdessä on kuitenkin karsittu huonoimmat ja parhaimmat tulokset pois, joten joillakin ihmisillä normaalipuhallukset ovat selkeästi viitearvoja alemmat tai suuremmat riippumatta siitä onko astmaa!
toivottavasti alkuperäinen kirjoittaja pääset kunnon tutkimuksiin ja saat oikean lääkityksen! - Ap
pienet putket kirjoitti:
JannaS, olet ollut histamiinialtistuskokeessa! sitä ei tehdä suinkaan kaikille astmaatikoille tai epäiltäessä astmaa.
Normaalissa spirometriassa puhalletaan 3 x peruspuhallukset, jotka eivät saa erota toisistaan kovin paljon (en muista tarkkaa %). Sen jälkeen astmaa tutkittaessa otetaan AVAAVAA lääkettä esim. ventolinea. odotetaan 10-15 min ja toistetaan samat puhallukset. mikäli puhallukset paranevat avaavan jälkeen, tulos viittaa astmaan. tärkeimpiä arvoja ovat FEV1, FVC, niiden suhde ja PEF ja käyrän muoto. diagnoosia varten on tietyt prosentuaaliset muutokset oltava, FEV tais olla 15 % parannus avaavan jälkeen riittää astmadiagnoosiin. Spirometriassa saa huomattavasti laajemman kuvan keuhkojen toiminnasta ja myös pienten keuhkoputkien tilanteesta kun vain PEF-seurannassa.
Ennen diagnoosia jokainen tekee kotona PEF-seurantaa, josta katsotaan vrk-vaihtelua ja avaavan vaikutusta. Diagnoosin voi saada pelkällä pef-seurannallakin.
jos diagnoosia ei saada, voidaan tehdä vielä histamiinialtistuskoe tai rasituskoe. histamiini supistaa astmaattisia keuhkoja samoin kuin rasitus voi tehdä. mikäli arvot tippuvat joko kovan rasituksen jälkeen tai histamiinillä yli 15% se riittää diagnoosiin.
arvoja verrataan viitearvoihin, jotka pätevät useimmilla. viitearvoja tehdessä on kuitenkin karsittu huonoimmat ja parhaimmat tulokset pois, joten joillakin ihmisillä normaalipuhallukset ovat selkeästi viitearvoja alemmat tai suuremmat riippumatta siitä onko astmaa!
toivottavasti alkuperäinen kirjoittaja pääset kunnon tutkimuksiin ja saat oikean lääkityksen!Kiitos kovasti vastauksista! Nyt tosiaan olen menossa prick-ihopistokokeisiin, sen jälkeen tuo spirometria-koe. Sitten tapaan keuhkolääkärin jonka kanssa käydään kokeiden tulokset läpi.
Sitä vain mietin, että miksiköhän nuo Pef-arvot on aina vaan alhaiset? Voiko keuhkot olla synnynnäisesti pienikokoiset ja sen takia tulla noin alhaiset arvot? Vai onko keuhkot jotenkin alikuntoiset ehkä pitkänkin piilevän sairastelun vuoksi?
Tällä hetkellä ohjeeni on ottaa avaavaa tarpeen mukaan. Mitään muuta lääkettä ei ole... - 55_65
Ap kirjoitti:
Kiitos kovasti vastauksista! Nyt tosiaan olen menossa prick-ihopistokokeisiin, sen jälkeen tuo spirometria-koe. Sitten tapaan keuhkolääkärin jonka kanssa käydään kokeiden tulokset läpi.
Sitä vain mietin, että miksiköhän nuo Pef-arvot on aina vaan alhaiset? Voiko keuhkot olla synnynnäisesti pienikokoiset ja sen takia tulla noin alhaiset arvot? Vai onko keuhkot jotenkin alikuntoiset ehkä pitkänkin piilevän sairastelun vuoksi?
Tällä hetkellä ohjeeni on ottaa avaavaa tarpeen mukaan. Mitään muuta lääkettä ei ole...Hei vaan astmaatitkot, itsellä todettu astma vuosi sitten. Nyt olen toistamiseen tyterveyslaitoksella helsingissä tutkimuksissa, nyt vain olen työperäisen astma epäilyn johdosta siellä. Ei muuten ole mitään herkkua ne tutkimukset, olin viikon siellä osastolla altistus kokeissa. Viikonloppu kotona ja taas maanantaina altistuskokeisiin helsinkiin, toivon totisesti että tämän rääkin jälkeen saan selvyyden asioihin. Onko edessä uudelleen koulutus vai sairsaseläkeele jääminen, olen kuitenkin jo 57 vuotias autonasentaja. Elän toivossa odotan parasta enkä valita tuli mitä tuli, onneksi on hyvät lääkitykst niiden turvin pärjää jotenkuten.
- Anonyymi
Pelottavaa mennä sinne testiin.
- Anonyymi
Minä testailen myös Pef testiä juuri. Olen kyllä hieman skeptinen kun aamulla alimmat ennen avaavia olleet 400 ja illassa 650 avaavan lääkkeen jälkeen ja noiden välillä rullaavat. Pohdin lähinnä testaanko oikein kun noin iso ero, parhaani oon yrittänyt. Olen kestävyysliikuntaa /liikuntaa harrastava 37v 169cm. Suurin oireisiin vaikutus on ihan ahdistus ja väsymys ja pakko myöntää että ventoline tuo mulle helpottavaa oloa. Luulin että sydän vaivoja. En olisi itse ajatellut että astma voisi tulla..koko ikäni liikkunut, mutta juoksemassa noteerannut että huonommin mennyt. Mutta ehkä se selviää, en tunne astmaa sairautena yhtään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113585MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691896Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja621014Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768