Olen

Olin työelämässä yhtäjaksoisesti 33 vuotta. En koskaan ole koskenut sosiaalitoimiston enkä työvoimatoimiston ovenkahvaan. Nyt nautin ansaituista eläkepäivistäni. Maksan eläkepalksatani korkeampaa veroa kuin työssäkäyvä vastaavanlaisesta palkasta. Tämmöösiä immeisiä ovat PERUSSUOMALAISET!! Maan ahkeria!
1086
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

suorituksestasi. Miksi jos saan kysyä? Vai tarkoitatko että ihmiset jotka joutuvat työttömiksi tai turvautumaan sosiaalitoimistoon, ovat jotenkin sinua epäonnistuneemiia tai huonompia. Mistä muuten olisit ylpeä?

Joskus vähän ihmetyttää nämä perusuunot jotka ovat tuon 33 vuotta olleet usein yhdessä ja samassa paikassa duunissa ja pitävät sitä jotenkin normaalina vielä nykyaikanakin. Näytä minulle se 70-luvulta näihin päiviin syntynyt jolla on minkäänlaisia mahdollisuuksia olla samassa työpaikkassa koko elämäänsä.

Itse aloitin työt jo ala-asteella. Lukion ohella jouduin käymään jatkuvasti töissä koska opintotuki ja asumistuki olivat yhteensä 1800 markkaa. Vuokrani pienestä kopista oli 1600 mk. Olinko siis huono ihminen koska "erosin" joka ainoan työpäivän jälkeen. Työpaikkoja kertyi satoja samaan ikään mennessä kun sinä vielä imit äitisi tissiä.

Onko se peruSS:n työpolitiikkaa että muutokseen ei sopeuduta. Että pidetään kiinni tuollaisista aikansa eläneistä malleista vaikka suurin osa tekee töitä lyhytaikaisissa suhteissa usein vuokrafirmojen kautta. Kymmenetkin vuodet samassa paikassa työskennelleet pistetään kylmästi pihalle, mutta ainoa oikea malli on se malli minkä perusuuno oppi isältään. Se mallli jossa mennään koulusta töihin ja jos kosket kerrankin sosiaalitoimiston tai työkkärin ovenkahvaa, niin olet huono ihminen, loinen. Kuin suoraan poroporvarin oppikirjasta. Perussuomalaiset vaikuttavat päivä päivältä enemmän Kokoomuksen peiteärjestöltä, jossa tyhmät, kouluttamattomat ja köyhät ihmiset saadaan toimimaan vastoin omaa etuaan.

Vain riistoporvarin kätyri pitää firmojen kylmästi kadulle potkimia ihmisiä itseään huonompina ja ylpistelee julkisesti sillä että on ollut onnekkaampi kuin useimmat. Sillä onnesta, suhteista ja ihonväristähän työmarkkinoilla enää on kysymys. Ei taidoista tai halusta.

Äänestä
  • en ehkä ihan koko elämää mutta kuitenkin ehkä loppuelämä eläkkeeseen asti, vaikka on minulla kyllä muitakin busineksia

    "Näytä minulle se 70-luvulta näihin päiviin syntynyt jolla on minkäänlaisia mahdollisuuksia olla samassa työpaikkassa koko elämäänsä."

    T: 70-luvulla syntynyt veturinkuljettaja

    Itsekin aloitin työt jo 12-vuotiaana vieraalla jotta välttyisin "kotiaskareilta", joten vittuako siinä itseäsi mainostat, töitä saa aina jos vain haluaa, vitun luuseri. Ja jopa kainuusta.
    http://www.mol.fi/paikat/Search.do?lang=fi&searchExecute=true&municipalities=&province=15&search=Etsi&country=---&freshness=1&duration=11&type=21&searchphrase=#resultList

    Mutta jos ei ole haluja kouluun tai (ja sitä kautta) töihin, niin minkäs teet. Ketään en pidä itseäni huonompana, en vain tykkää kaikista, sitäpaitsi huonon itsetunnon omaavat saavat kyllä syyttää itseään.

    Äänestä

kesken työhistorian lusmuilemaan ja lonkkaa vetään ns. eläkkeelle, ja vielä väität että ansaitulle. 33 vuoden jälkee ei vielä ole eläkettään ansainnut, muutoin kuin heittäytymällä keinotekoisesti siihen. Itse olen ollut 38 vuotta työelämässä, ja vielä on viralliseen eläkkeeseen aikaa 12-14 vuotta. Silloin on ansainnut eläkkeensä, toisin kuin sinä, noin keskenkaiken.

Äänestä
  • työpaikan josta pääsi hyvissä voimin ansaitulle eläkkeelle.

    Äänestä

  • aikoinaan kirjoitti:

    työpaikan josta pääsi hyvissä voimin ansaitulle eläkkeelle.

    suojatyöpaikoissa joissa ei oikeestitehdä mitään, mutta niitä pidetään yhä sunkaltaisten lusmujen takia yllä.

    Äänestä

  • kunnan tai valtion kirjoitti:

    suojatyöpaikoissa joissa ei oikeestitehdä mitään, mutta niitä pidetään yhä sunkaltaisten lusmujen takia yllä.

    vai oletko muutenkin elämääsi tyytymätön katkera paskiainen.

    Sitä saa mitä tilaa?

    Äänestä

Verot on maksettu. Elatusmaksut hoidettu ja muutenkin oltu nuhteettomasti.

Äänestän Perussuomalaisia, koska ovat raivaajakansaa.

Äänestä
  • Tai sitten lähti akka lätkimään lits-läts illan jälkeen?
    Eihän kunnon miehet elatusmaksuja maksa, he elättävät itse lapsensa kotonaan.
    Kunnalliset soinit yrittävät puheissaan kiemurrella kuten ikoninsa, mutta eihän siitä näköjään mitään tule?

    Äänestä

  • syrjähyppyjä? kirjoitti:

    Tai sitten lähti akka lätkimään lits-läts illan jälkeen?
    Eihän kunnon miehet elatusmaksuja maksa, he elättävät itse lapsensa kotonaan.
    Kunnalliset soinit yrittävät puheissaan kiemurrella kuten ikoninsa, mutta eihän siitä näköjään mitään tule?

    edes saada ensin sitä naista, (tuskin olet päässyt edes sormella koettamaan,) ennenkuin tulet tänne kertoilemaan elämänviisauksiasi, vai oletko kenties muslimi jolle vanhemmat määräävät kenen kanssa sänkyyn pääsee, ja sekin on sitten sellainen joka ei edes tunne mitään eli operoitu "naispuoleinen tuhkamuna"?

    Äänestä

  • lakjslkj kirjoitti:

    edes saada ensin sitä naista, (tuskin olet päässyt edes sormella koettamaan,) ennenkuin tulet tänne kertoilemaan elämänviisauksiasi, vai oletko kenties muslimi jolle vanhemmat määräävät kenen kanssa sänkyyn pääsee, ja sekin on sitten sellainen joka ei edes tunne mitään eli operoitu "naispuoleinen tuhkamuna"?

    jaksavat edes "raivaajahengellä" paiskia töitä yli 30-v.?
    Kysyntäkin siinä hiipuu, kun tavara alkaa muistuttaa porttikongia?
    Soininstien "työhistoria" fantasiat ovat sinällään hupaisia. Antaa tulla lisää vaan. ;D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Perussuomalainen-mies kirjoitti:

Olin työelämässä yhtäjaksoisesti 33 vuotta. En koskaan ole koskenut sosiaalitoimiston enkä työvoimatoimiston ovenkahvaan. Nyt nautin ansaituista eläkepäivistäni. Maksan eläkepalksatani korkeampaa veroa kuin työssäkäyvä vastaavanlaisesta palkasta. Tämmöösiä immeisiä ovat PERUSSUOMALAISET!! Maan ahkeria!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu