eläkekassoista maksetut lahjukset täytyy saada ylimääräisellä eläkeiällä äkkiä peitettyä, ennekuin tilintarkastajat pääsevät jyvälle! Keskustan tapauksessa tunkiolle!
Nyt tajusin, miksi eläkeikää piti nostaa!
O.L.Tumppu
6145
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kepulipeliin löytyy aina syy. Niin nytkin.
Vanhanen on kylläkin ihan metsässä sen ajatuksen kanssa, että vanhukset pelastaisivat Suomen talouden. Kuinka moni haudan partaalla oleva jaksaa tehdä täyttä päivää, saati sitten ylitöitä? Aika harva ja senpä takia Vanhasen pitäisikin herätä kohentamaan sekä nuorisotyöttömyyttä että alle 6-kymppisten työttömien työelämää. Mutta eihän kepuhallituksen älli sellaisen hoksaamiseen riitä.
Toivottavasti uusi työministeri ottaa tehtävänsä vakavasti, eikä sorru samanlaiseen hymistelyyn ja latteuteen kuin Cronberg. Nuoremmille töitä ja vanhukset eläkkeelle!
Kepulaisille ei riitä pelkkien kuntalaisten työntekijöiden eläkerahat, nyt on menossa operaatio kepulaisten toimesta, että valtion työntekijöiden eläkerahat myös pitäisi saattaa KEVA:n hoitoon. Kepulaiset tarvitsevat isompaa rahapottia, kun miljoonien eurojen potteja taas tullaan kipeästi tarvitsemaan, kun eduskuntavaalit ovat vajaan kahden vuoden päästä. Matti Vanhanenhan on kuuluttanut jo isoon ääneen, että hän on seuraavankin hallituksen pääministeri. Tähän tarkoitetukseen kyllä pitää upottaa vaalirahaa ja paljon, koska kepulaisten kannatus on nyt matalalla, mutta kaikki on mahdollista, kun kepulaisista on kysymys.
Ei kyllä tarvitse ihmetellä nyt jälkeenpäin, miksi Matti Vanhanen on oikein Rukan lumillakin joutunut miettimään näitä eläkekysymyksiä ja sitä, että miten ihmisiä ei päästettäisi eläkkeelle ennenkuin rollaattorivetoisena. Rahaan siinä palaa, kun pitkän työuran tehneille ihmisille pitää maksaa eläkettä, tämä se syö kepulaisia jos mikä näinä aikoina.
Kauppinen ja muut rötöskumppanit ovat edelleen Kevan hoidossa ja hallitus on täyttä häkää pistämässä kaikkien kansalaisten eläkevaroja Kevan "hoidettavaksi", miksei pistäisi kun Keva junailee vastapalvelukseksi eläkeläisten rahat valtapuolueiden haluamiin kohteisiin.
Tippa tulee linssiin kun omatkin eläkerahat menevät poliitikkojen rötöksiin eikä kukaan puutu tähän! Ensin meni iso osa eläkesäästöissä talouskriisin kasinopeleihin ja nyt menee loput Matti Vanhasen lahjusrahoihin.
Vai että Suomi on korruptoitumaton maa? Voi kilin v****tu tämän maan bolsevikkihallitusta.
Suurin osa ministereistäkin on lahjottu ja ostettu mutta mitään ei tapahdu, eivät edes eroa! Iso-Britanniassa kävi ilmi kulukorvausskandaali ja 7 ministeriä erosi pikimmiten viikon sisään!
Nälkäänkö tässä ajetaan veroilla riistämällä?
Iso-Britanniassa poliitikot näyttäisivät olevan jonkinlaisella omatunnolla varustettuja. Ensin rötöstelevät ja kiinni jäätyään ymmärtävät erota. Suomessa on turha luulla Vanhasen tai kenenkään muunkaan ketkun eroavan, jos työt eivät luonnistu viran ja aseman edellyttämällä tavalla. Jos suomalaisiin äänestäjiin on luottamista, saamme kärsiä Vanhasesta ja hänen pöljistä hallitusystävistään vielä monta vuotta. Kaikki annetaan anteeksi!
kun ne ei TIEDÄ edes mitä pitäisi antaa anteeksi, senvuoksi ne äänestävät hymypoikia ja luotettavan NÄKÖISIÄ paskajätkiä eduskuntaan ja hallitukseen.
Turpaan vedettäviä paskajätkiä ja h***** koko hallitus.
PS. Asian laidalta, V**** haisee silliltä
hankkeessaan peittää jälkiä.