Viime syksynä istuttamamme kaksi rautatieomenapuuta kukkivat toukokuussa todella runsaasti ja raakileitakin on nyt lähes kukkien verran parista yöhallasta huolimatta. Ihmettelemme nyt, kun varsinkin alaoksien lehdet ovat ainakin suurentuneet jotenkin "luonnottomiksi", eli ovat 2-3 kertaisia vaikkapa yläoksien lehtiin verrattuina. Kalkitsimme puita syyskuussa ja nyt keväällä annoimme vähän yleislannoitetta. Mistähän moinen ilmiö johtuu ja pitäisikö jotenkin toimia?
Omenapuun (yli)suurentuneet lehdet
5
683
Vastaukset
- ltvn
Usein omenapuun ensimmäiset lehdet ovat pienempiä kuin kesäkasvun lehdet. Ravinteitakin ovat saattaneet saada vähän yläkanttiin.
Nyt vain kehotan pitämään ne kasteltuina eikä enää lannoitusta.
Jos on tarkoitus käyttää omenoita eikä jättää niitä koristeeksi puuhun niin voisitte harventaa raakileita niin että joka kimpusta vain yksi jäljelle.Puu kasvattaa lehtiä sopivasti juuristoonsa nähden ja esim. kun tammen ensimmäiset "hiirenkorvat" paleltuvat keväällä, niin parin viikon päästä aukeaa "varasilmuista" uudet lehdet, joita on vähemmän, mutta ovatkin sitten todella suuria. Olisiko halla ottanut myös omenapuun ensimmäisiin lehtiin "hiirenkorvavaiheessa"? Myös rajun leikkauksen jälkeen (iso) omenapuu kasvattaa hyvin suuret lehdet, koska muuten vähempien oksien lehtipinta-ala ei riittäisi ison puun tarpeisiin. (Lehtien ja juurien oikea suhde!)
Samaa asiaa hyödynnetään, kun siirrettäessä puu uuteen paikkaan, sen lehdistä suurin osa "riivitään" pois, että typistetty juuristo pystyy keräämään jäljelle jääneille lehdille riittävästi vettä, kunnes juuria on kasvanut lisää (ja myös lehtiä).- Tymppy
whitepaprika kirjoitti:
Puu kasvattaa lehtiä sopivasti juuristoonsa nähden ja esim. kun tammen ensimmäiset "hiirenkorvat" paleltuvat keväällä, niin parin viikon päästä aukeaa "varasilmuista" uudet lehdet, joita on vähemmän, mutta ovatkin sitten todella suuria. Olisiko halla ottanut myös omenapuun ensimmäisiin lehtiin "hiirenkorvavaiheessa"? Myös rajun leikkauksen jälkeen (iso) omenapuu kasvattaa hyvin suuret lehdet, koska muuten vähempien oksien lehtipinta-ala ei riittäisi ison puun tarpeisiin. (Lehtien ja juurien oikea suhde!)
Samaa asiaa hyödynnetään, kun siirrettäessä puu uuteen paikkaan, sen lehdistä suurin osa "riivitään" pois, että typistetty juuristo pystyy keräämään jäljelle jääneille lehdille riittävästi vettä, kunnes juuria on kasvanut lisää (ja myös lehtiä).Kiitän kumpaakin vastaajaa asiantuntevista vastauksista! Kun asiaa pohdin, niin selitykset ilmiöön ovat hyvin loogisia ja ymmärrettäviä.
Taidanpa tosiaankin poistaa raakileita. Lajin omenat ovat ihan syömäkelpoisia, joten emme taida malttaa ihan koristeeksi niitä jättääkään.
Kastelleet olemme joka ilta näillä helteillä.
Hyvää ja aurinkoista kesää teille kummallekin! Tymppy kirjoitti:
Kiitän kumpaakin vastaajaa asiantuntevista vastauksista! Kun asiaa pohdin, niin selitykset ilmiöön ovat hyvin loogisia ja ymmärrettäviä.
Taidanpa tosiaankin poistaa raakileita. Lajin omenat ovat ihan syömäkelpoisia, joten emme taida malttaa ihan koristeeksi niitä jättääkään.
Kastelleet olemme joka ilta näillä helteillä.
Hyvää ja aurinkoista kesää teille kummallekin!Äskettäin istutettujen puiden ja pensaiden juurtumiselle olisi parempi kastella n. 1-2 viikon välein reilusti. kuin joka päivä sopivasti. Jos kasvit tottuvat tasaiseen kosteuteen, niin niiden juuret eivät joudu hakeutumaan syvemmälle veden perässä.
Maan kuivuminen taas vie juuria alaspäin ja sitten ne kestävät myös kuivat kaudet kastelematta. Vain yksivuotiset kukat ja vihannekset tarvitsevat/hyötyvät jatkuvasta kastelusta (lannoite)vedellä.- KASTELUUN
whitepaprika kirjoitti:
Äskettäin istutettujen puiden ja pensaiden juurtumiselle olisi parempi kastella n. 1-2 viikon välein reilusti. kuin joka päivä sopivasti. Jos kasvit tottuvat tasaiseen kosteuteen, niin niiden juuret eivät joudu hakeutumaan syvemmälle veden perässä.
Maan kuivuminen taas vie juuria alaspäin ja sitten ne kestävät myös kuivat kaudet kastelematta. Vain yksivuotiset kukat ja vihannekset tarvitsevat/hyötyvät jatkuvasta kastelusta (lannoite)vedellä.Tee rautakangella puunrungosta noin 1.5 metrin päähän syviä reikiä ja kastele sinne niin puunjuuret kasvavat sinnepäin missä on kosteuta .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2733411Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1031713- 691288
Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2031231- 601163
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991097Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:511020- 63981
Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei16853- 42837