Eilen meniin normaalisti antamaan Gerbiileilleni ruokaa ja sitten kurkkasin niiden koppiin, kun toista niistä ei näkynyt, jonka aina pitäis juosta ensimmäisenä ruokakupille. No sitten katsoin äkkiä tuota Gerbiiliäni ja huomasin että tuon silmät, nenä ja suu olivat veressä. Raukalla tuli suusta verta ja nenäkin oli veressä, kuten jo mainitsin niin silmien ympärillä oli verirenkulat. Huusin paniikissa äidilleni että tulla katsomaan ja soittaa eläinlääkäriin. No saatiin tunninpäähän aika ja lähdettiin sen kanssa sitten lääkäriin, tuo oli aivan voimaton ja vain vikisi siinä & hengitti raskaasti, normaalisti olisi tuo hyppinyt ja pomppinut siinä suunnilleen. Oltiin siinä sitten eläinlääkärin edessä ja tuo laittoi tuolle nestettä turkin alle ja antoi antibiootin, jotain laimennettua lehmänlääkettä, aamuin illoin tyyliin viikon ajan. MUTTA, ajattelin hieman tutkia asiaa että onko kellään muun gerbiilille käynyt nuin, jos on niin selvisikö tuo siitä ?
Tällä hetkellä Gerbiilini lepää omassa matka boxissaan, jossa sitä on helppo seurata. Verta tulee edelleen hieman suusta.
No, tällä hetkellä hän ei tee enää mitään, tai kärsi. Rakas Tofuni poistui luotamme päivältä.
Ensiksi toinen alkoi saamaan kramppeja ja hyppimään, vikisten. Sitten tuo kaatui kyljelleen, veti siinä krampit ja kuoli
Tällä hetkellä Gerbiilini lepää omassa matka boxissaan, jossa sitä on helppo seurata. Verta tulee edelleen hieman suusta.
No, tällä hetkellä hän ei tee enää mitään, tai kärsi. Rakas Tofuni poistui luotamme päivältä.
Ensiksi toinen alkoi saamaan kramppeja ja hyppimään, vikisten. Sitten tuo kaatui kyljelleen, veti siinä krampit ja kuoli
Vastaukset 3
Vanhimmat
surullinen tarina. Meinasi itku tulla kun luin. Hyvä että Tofu ei enää kärsi vaan lepää nyt rauhassa. Otn osaa suruusi. Minulta kuoli 2 kuukautta sitten gerbiili nimeltä Kiko. Itkin silloin. Nyt sen kaverilla Nakulla on uudet kaverit, Pätkis ja Minta.
Minulla on yksi kysymys, millä lailla sait ne tutustumaan ? Ajattelin jäljelle jääneelle Gerbiili herralle, Lakulle ostaa kaksi uutta gerbiili poitsu kaveria.
Totutin näin: meillä oli siis totutusverkko, jonka isä oli tehnyt. Laitoin sen terrankeskelle ja gerbut eri puolille. Niinkuin joka paikassa neuvottiin, vaihdoin puolia pari kertaa päivässä ja noin viikon päästä laitoin ne yhdessä juoksutukseen. Ne pärjäsivät hyvin. Jatkettiin verkon kanssa vielä semmoset 3 päivää ja sitten pestiin terra kunnolla ja laitettiin gerbut yhteen. Jos ne näyttävät pärjäävän, on totutus onnisunut. Nyt ne nukkuvat samassa kasassa pesäkopissa. :) En voi tietenkään taata tottuvatko sinun gerbiilisi, koska ne ovat erilaisia jokainen. oekeile kuintekin! Voit kysyä multa neuvoa siinä jos tarviit.