kristinusko vs. pakkoruotsi

Kristinusko kuuluu erottamattomasti Suomen historiaan ja kulttuuriin. Kristinuskon opiskelu ei kuitenkaan ole pakollista kuin kirkon jäsenille. Muille riittää historian tunneilla esitettävät tiedot kristinuskosta. Tämä järjestely tuntuu toimivan ihan OK. Kaikki halukkaat saavat opiskella uskontoa, mutta kenenkään (kirkkoon kuulumattoman) ei ole pakko opiskella uskontoa. Kirkon jäsenet eivät tietääkseni tunne itseään uhatuksi sen tähden, että uskontoa ei opeteta pakolla. Kirkko järjestää kampanjoita kertoakseen kristinuskosta ja saadakseen lisää jäseniä, mikä on ihan OK niin kauan kuin kenenkään ei ole pakko jäseneksi liittyä tai opetusta pakolla kuunnella.

Miksi samanlainen käytäntö ei voisi toimia ruotsin suhteen? Vaikka ruotsi on kristinuskon tapaan osa Suomen historiaa ja kulttuuria, ei sitä ole syytä pakolla tuputtaa kuten ei uskontoakaan. Voidaan sanoa että Suomi on kaksikielinen maa. Yhtä hyvin voidaan sanoa, että Suomi on kristillinen maa. Nämä väittämät ovat ihan OK, mutta niiden ei pitäisi aiheuttaa yksilöille minkäänlaista velvollisuutta olla kristillisiä tai kaksikielisiä. Suomessa on uskonnonvapaus. Yhtälailla Suomessa tulisi olla kielenvapaus. Vapaus ja oikeus opiskella tai olla opiskelematta ruotsia.
18104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

ymmärtää, että se uskonnonvapaus
toimii käytännössä "yhtä hyvin" kuin
teidän "pakkoruotsinne". Ruotsinkieltä EI
opeteta edes halukkaille ja nuo kristinuskosta
eronneet pakottavat lapsensa omiin lahkoihinsa.
Käys vaikka ulkona katselemassa ja
kuuntelemassa, mitä peräkamarisi ulkopuolella
oikeasti tapahtuu.

Äänestä
  • Olipa taas niin tyypillisen sekava pakkoruotsittajan vastaus. Siis väität, että ruotsin kieltä ei opeteta edes halukkaille, kun todellisuudessa sitä opetetaan kaikille. Mitä siis tarkoitit sanoa tällä?

    Jos kristinuskoiset pakottavat lapsensa kristinuskoisiksi, niin mitä pahaa siinä sitten on, että jonkin lahkon jäsenet pakottavat lapsensa lahkon jäseniksi? Onko tämä saman tyyppistä ajattelua, kuin "ruotsi on ihan eri juttu kun kaikki muut kielet", niin vastaavalla tavalla "kristinusko on ihan eri juttu kun kaikki muut uskonnot ja lahkot"? Vai mitä oikein tarkoitit sanoa? Ymmärtääkseni uskonnonvapaus todella tarkoittaa sitä, että vapaus on kuulua ja olla kuulumatta ja kirkkojen sisällä saavat puuhata mitä haluavat (lain puitteissa tietenkin).

    Äänestä

on vapaus kaikista muista uskonnoista paitsi ruotsin kielestä.

Äänestä
  • ..käytännössä. Siis evankelislutherilaisille
    lapsille opetetaan meidän uskontomme ohella
    myös muiden uskontojen pääsuunnat. Mutta
    ns. lahkolaisten lapsia ei vanhemmat päästä
    uskonnontunneille. Siis heille ei anneta mahdollisuutta
    edes tietää muista uskonnoista. Eihän se ole
    mitään usonnonvapautta vaan pakottamista
    määrättyyn suuntaan.
    Kun laki kerran määrää uskonnonvapaudesta,
    niin miksi sen toteutumista ei kukaan valvo?
    Samoin "pakkoruotsia" ei käytännössä opeteta,
    ennen yläasteella, vaikka sitä haluttaisiin.
    Sitävastoin "vapaehtois-englanti" pakotetaan
    aloittamaan jo ala-asteella.
    Se niistä sinun pakoista ja vapaehtoisuuksistasi.

    Äänestä

  • ei vain toimi.. kirjoitti:

    ..käytännössä. Siis evankelislutherilaisille
    lapsille opetetaan meidän uskontomme ohella
    myös muiden uskontojen pääsuunnat. Mutta
    ns. lahkolaisten lapsia ei vanhemmat päästä
    uskonnontunneille. Siis heille ei anneta mahdollisuutta
    edes tietää muista uskonnoista. Eihän se ole
    mitään usonnonvapautta vaan pakottamista
    määrättyyn suuntaan.
    Kun laki kerran määrää uskonnonvapaudesta,
    niin miksi sen toteutumista ei kukaan valvo?
    Samoin "pakkoruotsia" ei käytännössä opeteta,
    ennen yläasteella, vaikka sitä haluttaisiin.
    Sitävastoin "vapaehtois-englanti" pakotetaan
    aloittamaan jo ala-asteella.
    Se niistä sinun pakoista ja vapaehtoisuuksistasi.

    Jos lahkolainen ei osallistu uskonnon tunneille niin hänen tulee osallistua elämänkatsomustiedon tunneille. Ymmärtääkseni (myönnän että en tarkkaan tunne sisältöjä) myös ET:n tunneilla käydään läpi maailman uskontoja.

    Lailla on vaikea määrätä, mitä vanhemmat lapsilleen opettavat. Lasten uskonnollinen aivopesu ei ole mielestäni oikein, mutta vielä tärkempänä pidän sitä, että valtio ei tuputa mitään uskontoa, vaan vanhemmat halutessaan opettavat oman uskontonsa. Mutta tämä on taas ihan oma laaja aiheensa, josta ei tämän enempää kannata keskustella tällä palstalla. Vertaus uskontoihin oli mielestäni osuva, koska pakkoruotsia niin usein puolustellaan sillä, että se kuuluu Suomen historiaan ja kulttuuriin ja identiteettiin. Samat perusteet pätisivät kristinuskoon, mutta demokraattisessa valtiossa on itsestään selvää, että ihmisen henkilökohtaista uskonnollista vakaumusta ei valtion taholta määrätä. Samoin pitäisi olla selvää, että uskonnonkaltaista pakkoruotsi-ideologiaa ei tulisi pakolla kenellekään tuputtaa.

    Englanti on vapaaehtoinen, mutta lähes kaikki valitsevat sen ala-asteella, koska pakollinen ja tarpeeton ruotsi tulee joka tapauksessa yläasteella vastaan. Tarpeellista englantia tietenkin kannattaa opiskella pidempään kuin tarpeetonta ruotsia. Jos pakkoruotsia ei olisi, ala-asteella valittaisiin enemmän muita kieliä kuin englantia, koska englannin voisi aloittaa sitten yläasteella ruotsin sijaan.

    Äänestä

  • ja vi kan kirjoitti:

    vaikka kuinka selittää.
    PAKKOENGLANTI on PAKKO aloittaa
    ala-asteella. Ruotsia EI OPETETA,
    vaikka sitä HALUTAAN jo ala-asteella.
    Englanti ei muuten ole tarpeellinen,
    muille kuin fenno-turistien- ryyppyreissuilla.
    Pääsevät helpommin ulos ulkomaan putkasta,
    kun ovat seitsemässä vuodessa oppineet
    muutaman sanan jenkkienglantia.

    "Jos lahkolainen ei osallistu uskonnon tunneille niin hänen tulee osallistua elämänkatsomustiedon tunneille."

    Ei suinkaan, jos oma uskontoryhmä tarjoaa omaa opetusta. Suomessa varmaan tyypillisimmin jehovan todistajat mutta myös helluntaisrk.

    Äänestä

  • Tapio.Rautalapio kirjoitti:

    mutta kyllä nuo lapset näkyvät saavan ns. hyppytunteja,
    kun muilla on uskonnonopetusta.
    Mielestäni kaikkien lasten tulisi osallistua opetukseen,
    jossa käydään läpi maailmanuskontoja. Sitte n. 15-vuotiaina
    saisivat itse valita, mihin haluavat uskoa.
    Nykyäänhän on noissa ns. lahkoissa hyvin pitkälti
    pakkosyöttöä, osassa jopa väkivallankäyttöä.
    Eikä nuorten anneta edes liikkua "eriuskoisten"
    seurassa.

    Äänestä

  • sitten tajuu kirjoitti:

    Voisitko laittaa sinne puoluetoimistoon viestiä, että tuo pakkoenglantitarina alkaa olla jo hieman loppuun kulunut. Eli voisivat teille palkkakirjoittajille keksiä jonkin uuden teeman, jota voitte levittää jokaiseen keskusteluun.

    Pakollista englantia ei ole Suomessa, mutta Ruotsissa on. En kannata pakollista englantia, mutta jos ylivoimainen enemmistö oppilaista haluaa englannin aloittaa ensimmäisenä vieraana kielenä, niin vaikeahan se niille kahdelle oppilaalle on järjestää muun kielen opetusta. Jos suurempi määrä haluaisi muuta kieltä, niin kyllä kunta sellaisen ryhmä voi järjestää, mikään lakihan ei määrää englantia opiskeltavaksi. Pitää kuitenkin jonkinlaista maalaisjärkeä osata käyttää. Jos 98 oppilasta haluaa englantia, 1 venäjää ja 1 arabiaa, niin pienessä kaupungissa ei yksinkertaisesti ole mahdollista ruveta näitä kahta erikseen opettamaan.

    Kuten sanottua, pakkoruotsin poistaminen poistaisi myös tämän sinun pakkoenglantiongelmasi, koska oppilaan ei tarvitsisi tehdä ala-asteen kielivalintoja sen perusteella, että pakkoruotsi hyökkää kuitenkin kimppuun yläasteella.

    Äänestä

  • Tapio.Rautalapio kirjoitti:

    "Jos lahkolainen ei osallistu uskonnon tunneille niin hänen tulee osallistua elämänkatsomustiedon tunneille."

    Ei suinkaan, jos oma uskontoryhmä tarjoaa omaa opetusta. Suomessa varmaan tyypillisimmin jehovan todistajat mutta myös helluntaisrk.

    ruotsia ei vaan saa vaihtaa muuhun uskontoon.

    Äänestä

  • pakkoruotsinet kirjoitti:

    ruotsia ei vaan saa vaihtaa muuhun uskontoon.

    meidän toinen kotimaisemme ja
    käytännössä paljon tärkeämpi
    kieli nuorille, kuin pakkoenglanti.

    Äänestä

  • Tapio.Rautalapio kirjoitti:

    "Jos lahkolainen ei osallistu uskonnon tunneille niin hänen tulee osallistua elämänkatsomustiedon tunneille."

    Ei suinkaan, jos oma uskontoryhmä tarjoaa omaa opetusta. Suomessa varmaan tyypillisimmin jehovan todistajat mutta myös helluntaisrk.

    OK, en tunne tarkkaan lahkolaisten käytäntöjä, mutta tämä nyt ei varmaan muutenkaan kuulu tämän palstan aiheisiin... Ajatus varmaan kuitenkin tuli selväksi, eli kristinusko on Suomen "kansallisuskonto" ja tärkeä osa historiaa ja nykyisyyttä, mutta lienemme yksimielisiä siitä, että henkilökohtaisella tasolla jokaisella on oltava vapaus olla tai olla olematta kristitty ja myös vapaus opiskella tai olla opiskelematta kristinuskoa. Sama käytäntö tulisi ulottaa koskemaan toista kansalliskieltämme eli ruotsia.

    Sanottakaan vielä uskonnonopetuksesta, että henkilökohtaisesti kannatan kouluihin kaikille yhteistä ja PAKOLLISTA uskontotiedon opetusta, joka käsittelisi neutraalisti eri uskontoja, niiden historiaa ja merkitystä nykypäivänä. Tämä voisi tietysti olla osa historian ja yhteiskuntatiedon opetusta. Tunnustuksellisen opetuksen hoitakoon kukin kirkko kouluajan jälkeen omissa tiloissansa.

    Äänestä

  • saattaa olla kirjoitti:

    mutta kyllä nuo lapset näkyvät saavan ns. hyppytunteja,
    kun muilla on uskonnonopetusta.
    Mielestäni kaikkien lasten tulisi osallistua opetukseen,
    jossa käydään läpi maailmanuskontoja. Sitte n. 15-vuotiaina
    saisivat itse valita, mihin haluavat uskoa.
    Nykyäänhän on noissa ns. lahkoissa hyvin pitkälti
    pakkosyöttöä, osassa jopa väkivallankäyttöä.
    Eikä nuorten anneta edes liikkua "eriuskoisten"
    seurassa.

    "mutta kyllä nuo lapset näkyvät saavan ns. hyppytunteja,
    kun muilla on uskonnonopetusta."

    Tottakai. Niiden aikana voisi periaatteessa mennä vaikka sinne oman srk:n uskonnontunnille, mutta tuskinpa se nyt sille kohtaa päivää sattuu. Hen koht epäilen että vaikkapa jehovan todistajat saavat vähintään riittävän määrän elämänkatsomuksellista opetusta.

    Äänestä

  • ruotsihan on kirjoitti:

    meidän toinen kotimaisemme ja
    käytännössä paljon tärkeämpi
    kieli nuorille, kuin pakkoenglanti.

    ja koko Suomen olemassaolon ja menestyksen tae on yksin Lucia-neito.

    Äänestä

  • ja vi kan kirjoitti:

    OK, en tunne tarkkaan lahkolaisten käytäntöjä, mutta tämä nyt ei varmaan muutenkaan kuulu tämän palstan aiheisiin... Ajatus varmaan kuitenkin tuli selväksi, eli kristinusko on Suomen "kansallisuskonto" ja tärkeä osa historiaa ja nykyisyyttä, mutta lienemme yksimielisiä siitä, että henkilökohtaisella tasolla jokaisella on oltava vapaus olla tai olla olematta kristitty ja myös vapaus opiskella tai olla opiskelematta kristinuskoa. Sama käytäntö tulisi ulottaa koskemaan toista kansalliskieltämme eli ruotsia.

    Sanottakaan vielä uskonnonopetuksesta, että henkilökohtaisesti kannatan kouluihin kaikille yhteistä ja PAKOLLISTA uskontotiedon opetusta, joka käsittelisi neutraalisti eri uskontoja, niiden historiaa ja merkitystä nykypäivänä. Tämä voisi tietysti olla osa historian ja yhteiskuntatiedon opetusta. Tunnustuksellisen opetuksen hoitakoon kukin kirkko kouluajan jälkeen omissa tiloissansa.

    "tämä nyt ei varmaan muutenkaan kuulu tämän palstan aiheisiin.."

    Ihan kaikki kuuluu tämän palstan aiheisiin :D

    Äänestä

  • Tapio.Rautalapio kirjoitti:

    "tämä nyt ei varmaan muutenkaan kuulu tämän palstan aiheisiin.."

    Ihan kaikki kuuluu tämän palstan aiheisiin :D

    No, tosiaan, RKP:kin tekee jokaisesta asiasta kielipolitiikkaa, vaikkei asialla olisi alunperin mitään tekemistä kielipolitiikan kanssa... joten kyllä samalla logiikalla uskontokeskustelunkin saa jotenkin linkitettyä kielipolitiikkaan! :)

    Äänestä

Pakkoruotsituskiihko on todella verrrattavissa uskontoon!

Molemmissa on sama perusta: Ei järjen avulla, vaan uskolla.

Natsismiakin on kutsuttu "pahan uskonnoksi".

Äänestä
  • 'Natsismiakin on kutsuttu "pahan uskonnoksi".'

    Niinpä. Ja yhä vieläkin Suomessa löytyy varsinkin vanhemmassa polvessa silmittämiä iikollien ja AKS-läisten ihannoijia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja vi kan kirjoitti:

Kristinusko kuuluu erottamattomasti Suomen historiaan ja kulttuuriin. Kristinuskon opiskelu ei kuitenkaan ole pakollista kuin kirkon jäsenille. Muille riittää historian tunneilla esitettävät tiedot kristinuskosta. Tämä järjestely tuntuu toimivan ihan OK. Kaikki halukkaat saavat opiskella uskontoa, mutta kenenkään (kirkkoon kuulumattoman) ei ole pakko opiskella uskontoa. Kirkon jäsenet eivät tietääkseni tunne itseään uhatuksi sen tähden, että uskontoa ei opeteta pakolla. Kirkko järjestää kampanjoita kertoakseen kristinuskosta ja saadakseen lisää jäseniä, mikä on ihan OK niin kauan kuin kenenkään ei ole pakko jäseneksi liittyä tai opetusta pakolla kuunnella.

Miksi samanlainen käytäntö ei voisi toimia ruotsin suhteen? Vaikka ruotsi on kristinuskon tapaan osa Suomen historiaa ja kulttuuria, ei sitä ole syytä pakolla tuputtaa kuten ei uskontoakaan. Voidaan sanoa että Suomi on kaksikielinen maa. Yhtä hyvin voidaan sanoa, että Suomi on kristillinen maa. Nämä väittämät ovat ihan OK, mutta niiden ei pitäisi aiheuttaa yksilöille minkäänlaista velvollisuutta olla kristillisiä tai kaksikielisiä. Suomessa on uskonnonvapaus. Yhtälailla Suomessa tulisi olla kielenvapaus. Vapaus ja oikeus opiskella tai olla opiskelematta ruotsia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu