Tuomio !

Ulkoministeri Tuomioja on tuomittu alioikeudessa sadankomitean jäsenenä tehdystä yllytyksestä ehdolliseen vankeuteen.Samassa oikeudenkäynnissä myös Paavo Punaniska oli tuomiolla.Hitautensa vuoksi hän vältti tuomion.Tuomioja oli kehottanut sekä suullisesti että kirjallisesti asevelvollisia kieltäytymään aseista ja hän on vähätellyt ja vähättelee sotaveteraanien panosta viime sodissa.Hänhän luultavasti olisi tykännyt ruplasta rahana ja kaalinhajusta muutenkin.
2194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Voisiko joku valaista paavon toimintaa tasavaltamme maanpuolustustyössä? Onko hänellä jonkinlainen tausta armeijan leivistä.
Suurena isänmaan ystävänä hän ainakin esiintyy nykyisin ja esittelee Ihantalaa ym. vesissä silmin.
Onko se kunniavelkaa, jossa hän on tosi myöhempien aikojen pyhien veljeskunnan kautta saanut jonkinlaisen toimeksiannon.
Asekaupustelut ym. tukevat toimintaa.
Olisin tiedoista kiitollinen!
Ulkoministeri Tuomioja on ainakin pysytellyt sodanlietsonnasta sivussa, joten hänelle täytyy nostaa lippistä.

Äänestä
  • Kuka kukin on -kirjan (2000) mukaan Paavo Lipposen sotilasarvo on ylikersantti, ylennetty 1985, ja Erkki Tuomiojan kersantti, ylennetty 1982. Molemmille on voinut tulla tuon jälkeen reserviylennyksiä, joita ei ehkä ole merkitty heidän meriittilistaansa tuossa kirjassa.

    Paavo Lipponen on kyllä jo kauan ja useissa yhteyksissä ilmaissut olevansa maanpuolustusasioissa paljon Tuomiojaa realistisempi ja siis maanpuolustusmyönteinen, mitä hyvällä tahdollakaan ei voida oikein Tuomiojasta sanoa. Viimeksi se nähtiin hänen koettaessaan venkoilla niin, etteivät EU:n turvatakuut tulisi koskemaan Suomea. Reserviläis- ja Sinibarettijärjestöihin kuuluvana myös tiedän, että Paavo Lipponen on osallistunut jonkin verran reserviläistoimintaan ja on osoittanut sille tukeaan, Tuomiojan asenteet taitavat olla toiminnalle nuivempia.

    Molemmillahan on merkittävää urheilutaustaa, Paavolla mm. vesipallon SM-hopeaa (joukkueessa) ja Erkillä mm.ikämiesten estejuoksun SM-pronssi, joten hyvä sotilaskunto heillä on ainakin ollut.

    Paavo on tukenut myös veteraanitoimintaa, ja hänen lähisuvussaan on sellaisia sotasankareita, kuten enonsa Pentti Iisalo Mannerheimin ristin ritari. Erkin isä, Sakari Tuomioja, oli tietenkin isänmaallinen mies, kokoomuksen presidenttiehdokas aikanaan, ja huippudiplomaatti, joka toimi YK:n pääsihteerin erikoisedustajana Kyproksen sisällissodan pysäyttäjänä ja kansainvälisten YK:n rauhanturvajoukkojen tuomisessa saarelle 1964. Noihin joukkoihin minullakin oli kunnia kuulua.

    Kuten tiedämme, Erkin isoäiti (Vappu-äidin äiti) Hella Vuolijoki oli tunnetuimpia ja kovimpia kommunistejamme, oli mm. turvasäilössä sodan aikana, ja sodanjälkeisessä Suomessa Yleisradion pääjohtajana, joten Erkki on isänsä ja isoäitinsä sekoitus poliittisesti, kai kuitenkin enemmän kallellaan isoäitiinsä kuin isäänsä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuomioja kirjoitti:

Ulkoministeri Tuomioja on tuomittu alioikeudessa sadankomitean jäsenenä tehdystä yllytyksestä ehdolliseen vankeuteen.Samassa oikeudenkäynnissä myös Paavo Punaniska oli tuomiolla.Hitautensa vuoksi hän vältti tuomion.Tuomioja oli kehottanut sekä suullisesti että kirjallisesti asevelvollisia kieltäytymään aseista ja hän on vähätellyt ja vähättelee sotaveteraanien panosta viime sodissa.Hänhän luultavasti olisi tykännyt ruplasta rahana ja kaalinhajusta muutenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu