>>>> ÄLÄ OPISKELE INSINÖÖRIKSI

ja tuloksellista opiskelua

Maa jossa ylikoulutetaan kansalaisia ja jossa ns. likaista työtä ei kunnioiteta, on normaali kehittyvä länsimaa. Hyvässä ja pahassa.

Kun elintaso pikkuhiljaa nousee ja peruselinturva on yhteiskunnan puolesta turvattu, yhä harvempia kiinnostaa tehdä työelämänsä uran siivoojana, tehtaalla linjalla tai palveluammateissa joista ei makseta paljon. Nämä työt jäävät kouluttamattomille tai maahanmuuttajille. Ja siksi niiden arvostus ei nouse, eikä palkkakaan kovin helposti. Edes solidaarisuutta ei juuri ole havaittavissa näillä aloilla, eli tukilakkoja yms en muista tapahtuneen pitkään aikaan huonopalkkaisilla aloilla. Hoitajat, lääkärit, lentäjät yms kyllä lakkoilevat..

Jopa eduskunnassa välillä hyssyytellään näiden väkimäärältään suurehkojen alojen tulonlisät koska ne edustavat pitkälti myös kuntien menoeriä. Kunnat ja valtio yhdessä kiristävät vyötä joten nämä alat ovat tuomittu vuosiksi eteenpäin hyvin pieniin tulokorotuksiin, ELLEI yhteisrintamaa aloilla saada aikaan.

Onhan meillä paljon kassoja, myyjiä ja toimistoapulaisia ja hyvä niin. Ilman näitä rattaat eivät pyöri, se on totuus. Ja pakko se ura on jostain aloittaa - olemalla aktiivinen työntekijä on yksi parhaista. Normaali eteenpäinpyrkivä ja työtä vieroksumaton ihminen tekee ensin nuoruudessaan näitä "huonompia" töitä ja jos on opiskeltu tarpeeksi tai esitetty osaaminen käytännössä, edetään uralla - toivottavasti. Parhaat opiskelijat(tai hyvin vetävälle alalle valmistuvat) pääsevät kyllä alansa töihin helposti.

Ongelma-aloja ovat ne joihin koulutetaan vuosittain enemmän ihmisiä kuin mitä ala työllistää vuoden aikana. Työttömyyskortistoon tai koulutusta vastaamattomalle alalle valmistuu ihmisiä jotka sitten joko joskus saavat duunia tai eivät, ja ehkä joutuvat uudelleenkouluttautumaan. Näin ovat pahimmassa tapauksessa opiskelleet turhaan pätevyyden josta ei työelämässä ole hyötyä. Kaikki oppiminen on kai hyödyllistä mutta jos siitä ei palkkaa saa, on se työhön koulutus kyllä resurssien(aika, raha mm.) hukkaamista kaikilta osapuolilta.

Syvällisempi tutkielma:

Kun länsimaissa raha on tärkein voimavara elämään, ylittäen esim. perheen, ystävien, terveyden(fyysisen ja henkisen) - ihmiset tuntuvat jotenkin elävän lineaarisesti. Ensin koulutus, sitten tehokkaasta työelämään. Unohdetaan vähäksi aikaa vapaa-aika ja perhe, ehkä kavereitaki nähdään harvemmin. Luodaan uraa. Moni jää vaihde päälle ja jatkaa samaa eläkeikään asti ja saattaa tipahtaa tyhjän päälle. Kun se raha ei sitten olekaan se paras turvaverkko.

Toiset hidastavat tahtia kun uran mielekkääksi todettu lakipiste on saavutettu, sitten perustetaan se perhe(usein noin 35 iässä) ja hankitaan lapset.

Näin voi ja saa ihan vapaasti kukin elää, ja se toimii jos sille ei uhraa liikaa. Vaihtoehtoisia tapojakin on, joskin kilpailullisessa maailmassa sellaista elämää elävän on haettava ystäväpiirinsä yleensä omanlaisistaan ihmisistä. Sitten on ryhmä joka ei osaa päättää(kuten allekirjoittanut), eli duunia tehdään muttei täysillä ja vapaa-aika on tärkeämpää kuin työ tai uran kehittäminen. Silti työ kuitenkin sen verran iso osa on elämää että sen negatiiviset puolet eivät pysy omassa lokerossaan eli työ ei ole vain 8h 5pv viikossa päässä. Epäonnistuminen työssä tulee vapaa-aikaan ja toisinpäin.

Tasapaino siitä että työ on vain työtä, ei ole helppoa nykymaailmassa. Työstä on tehty itsensä kehittämisen tie: oman elämän ja työn pitää kulminoitua ja tavoitteet mielellään samat. Kuinka monessa työpaikassa oikeasti työntekijä asennoituu noin vahvasti työhönsä ja yritykseen että elää työtään? Sitä en ikinä ole ymmärtänyt ja siksi olen samalla turvassa monelta asialta mutta minusta ei myöskään tule "tekijää" alallani.

Se jostain syystä ei juuri häiritse, tavoitteeni ei ole koskaan ollutkaan tämä. Osaamisen ja elämisen välillä on kuin onkin raja jonka ylittävät vain ne jotka joko kykenevät omistautumaan työlleen tai antavat sille pikkusormen. Me loput osaajat jäämme puolitiehen, vaikka hommat tehdäänkin - emme tee sitä sillä intensiviteetillä jota yritysten omistajat ja nykyinen ilmapiiri haluaa työntekijöiden olevan, parhaimmillaan. Ymmärsittekö ajatuksen?
Mistä tämä omistautumisen halu on lähtöisin; työn tehokkuuden lisäämisestä vai omistajien ahneudesta? Minusta siinä on kyse molemmista ja päälle vielä ihmisten oma kilpailuasenne(sitä joko on tai ei). Kun muutama hullu näyttää esimerkkiä miten töitä "oikeasti" pitäisi tehdä, siitä tulee standardi koska rimaa on nostettu.

Mihin 100v päästä ollaan tultu, asummeko työntekijät jälleen kerran työsuhdeasunnoissa, kivenheiton päässä työpaikalta kuten aikoinaan oli suosittua? Työ integroituu niin syvälle ihmisen henkilökohtaiseen ympäristöön ja sisältöön että lopulta emme edes halua viettää lomiamme kuin työnantajan omistamilla mökeillä ja bungaloweilla Espanjassa. Tottakai firman arvojen mukaisesti.

osaamisesta, tiedän monta tällaista "ylikoulutettua" tyyppiä joilta puuttuu oma-aloitteisuus ja looginen ajattelu täysin. osataan se ja vain se minkä oppikirjasta on lukenut.

2 vuotta valmistumisesta, viimevuoden ansiot 55tonnia tänä vuonna menee 60 rikki, tehtävä on vuoromestari kemianteollisuudessa. (lisät ja ylityöt alle 100tuntia ovat tuossa summassa)
Olen ollut yytyväinen valintaani, DI papereita työnohella opiskelen, riippuu paljon ihmisestä ja miten työllistyy ensimmäiset vuodet, melkein sanelee urakehitystä seuraavat vuodet.