Jos on semmoiset vanhemmat, että he ovat henkisenä tukena ja turvana huolimatta siitä, olisipa tytär 20v tai 25v jne, ihmisestä ei tule yksinäistä. Vanhemmat, jotka kannustavat ja rohkaisevat, antavat ihmisen olla kotona oma itsensä, raivostuvat jos kuulevat että heidän lastaan on mustamaalattu tai ylipäätään kiusattu, nykäisevät hihasta ja sanovat tiukasti: "Nyt menet tuonne opiskelijoidesi järjestettyyn illanviettoon" ja kaikella tavalla ovat puolella ja myötämielisiä esim.tyttärelleen, niin ei siinä enää paljoa vaihtoehtoa jää jäljelle: ihminen menee ja tutustuu muihin!
Juuri sellaisia vanhempien kuuluukin olla, elämän oppaita. Yksinäisten ihmisten määrä Suomessa kertoo sen, kuinka huolestuttavan monella nuorella aikuisella on kylmä, etäinen suhde vanhempiinsa. Vanhemmat antavat ruoan, asuinhuoneen (on toki niitäkin vanhempia jotka eivät anna), auttavat muutamissa käytännön järjestelyissä ja siihen kaikki auttaminen sitten loppuukin. Entäpä se henkinen puoli? Huonot kaverisuhteet (joihin on vain yksi ratkaisu:välien pistäminen poikki), työpaikkakiusaaminen, arkuus ja häpeä peruskouluajalta, entä nämä?? Voi olla muitakin ongelmia, esim. ylipaino ja huono kunto. Jos vanhemmat toteavat siihen vain kyynisesti: "Liiku läski", eipä se paljoa auta.
Tosiasia on, että vanhemmat ohjaavat nuoren ihmisen elämän alkuun. On vanhempien vastuulla, tuleeko täysi-ikäisestä nuoresta yksinäinen arkajalka vaiko rohkea ja itsevarma. Jos vanhemmat eivät osaa itse neuvoa ja rohkaista elämän asioissa (kyllä mielestäni jokainen osaa), on vastuullista että he maksavat pariksi kuukaudeksi yksityisen terapian. Eihän ongelmia pidä lakaista maton alle, vaan reippaasti ottaa käsittelyyn.
Kukaan ei ole "perusluonteeltaan" niin syrjäänvetäytyvä (ellei sitten ole ylimielinen ja päätä olla sellainen), sekä arka, että jäisi ilman ystäviä. Olosuhteissa on aina jotain vikaa. Toisaalta, jos ei ole _koskaan_ saanut huolenpitoa ja lämpöä, tulee niin itsenäiseksi ettei sitä tarvikaan (sosiopaatti). Mutta jos aina välillä on saanut kotoolta kuitenkin lämpöä, myötätuntoa ja rohkaisua ja täysi-ikäisyyteen tullessa se loppuukin yllättäen täysin, eiköhän siinä mene hieman hämilleen. Varsinkin kun on taakkana peruskoulun rankka koulukiusaaminen ja ei-niin-hyvät välit toiseen vanhempaan. Sellainen ei ole helppo tilanne ja varsinkin jos on naispuoleinen, ei todellakaan osaa olla yllättäen itsenäinen ja kovapäinen. Siinähän pitäisi mennä koko perusluonne uusiksi! Ei tuo ole reilua. Ei kenenkään pidä muuttua liikaa. Ja onhan se mielenterveydelle vaarallista, jos yhtäkkiä pitäisi opetella olemaan joku toinen ihminen. Semmoinen, joka ei muita tarvitsisi.
Kiitos jos jaksoit lukea
Juuri sellaisia vanhempien kuuluukin olla, elämän oppaita. Yksinäisten ihmisten määrä Suomessa kertoo sen, kuinka huolestuttavan monella nuorella aikuisella on kylmä, etäinen suhde vanhempiinsa. Vanhemmat antavat ruoan, asuinhuoneen (on toki niitäkin vanhempia jotka eivät anna), auttavat muutamissa käytännön järjestelyissä ja siihen kaikki auttaminen sitten loppuukin. Entäpä se henkinen puoli? Huonot kaverisuhteet (joihin on vain yksi ratkaisu:välien pistäminen poikki), työpaikkakiusaaminen, arkuus ja häpeä peruskouluajalta, entä nämä?? Voi olla muitakin ongelmia, esim. ylipaino ja huono kunto. Jos vanhemmat toteavat siihen vain kyynisesti: "Liiku läski", eipä se paljoa auta.
Tosiasia on, että vanhemmat ohjaavat nuoren ihmisen elämän alkuun. On vanhempien vastuulla, tuleeko täysi-ikäisestä nuoresta yksinäinen arkajalka vaiko rohkea ja itsevarma. Jos vanhemmat eivät osaa itse neuvoa ja rohkaista elämän asioissa (kyllä mielestäni jokainen osaa), on vastuullista että he maksavat pariksi kuukaudeksi yksityisen terapian. Eihän ongelmia pidä lakaista maton alle, vaan reippaasti ottaa käsittelyyn.
Kukaan ei ole "perusluonteeltaan" niin syrjäänvetäytyvä (ellei sitten ole ylimielinen ja päätä olla sellainen), sekä arka, että jäisi ilman ystäviä. Olosuhteissa on aina jotain vikaa. Toisaalta, jos ei ole _koskaan_ saanut huolenpitoa ja lämpöä, tulee niin itsenäiseksi ettei sitä tarvikaan (sosiopaatti). Mutta jos aina välillä on saanut kotoolta kuitenkin lämpöä, myötätuntoa ja rohkaisua ja täysi-ikäisyyteen tullessa se loppuukin yllättäen täysin, eiköhän siinä mene hieman hämilleen. Varsinkin kun on taakkana peruskoulun rankka koulukiusaaminen ja ei-niin-hyvät välit toiseen vanhempaan. Sellainen ei ole helppo tilanne ja varsinkin jos on naispuoleinen, ei todellakaan osaa olla yllättäen itsenäinen ja kovapäinen. Siinähän pitäisi mennä koko perusluonne uusiksi! Ei tuo ole reilua. Ei kenenkään pidä muuttua liikaa. Ja onhan se mielenterveydelle vaarallista, jos yhtäkkiä pitäisi opetella olemaan joku toinen ihminen. Semmoinen, joka ei muita tarvitsisi.
Kiitos jos jaksoit lukea
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei aikuista ihmistä kyllä tarvitse "kasvattaa", aikuinen on itse vastuussa itsestään. Ja kuka tuon ikäisenä edes vanhempiensa helmoissa enää asuu?
Itseni on kasvatettu normaalisti, minulla on normaali perhe jolta saa tukea ja apua, mutta kyllä minä silti nyt aikuisena olen yksinäinen. Mielestäni vanhemmillani ei ole mitään tekemistä sen kanssa.
Luin tuon nyt uudestaan tarkemmin ja kommentoin lisää. Tarkoitatko siis tosiaan, että on vanhempien vastuulla jos aikuinen, poissa asuva jälkikasvu tuntee yksinäisyyttä, ja että jos täysikasvuista ei tue tarpeeksi se edesauttaa yksinäisyyttä? En ymmärrä tuota. Minäkin siis kun olen yksinäinen, niin en käsitä miten se olisi vanhempieni vastuulla. En asu siellä ja he eivät siis voi vaikuttaa miten vapaa-aikani käytän. On oma ongelmani että olen yksinäinen, ei heidän vikansa eikä vastuunsa.
No kyllä minun vanhempani ovat olleet juuri tuollaisia välittäviä ja turvana. Rohkaisivat menemään leikkimään muiden kanssa mutta minä kun menin niin kaikki vaan tuijottivat hetken ja tuli hiljainen hetki, leikki loppui siihen ja he lähtivät pois.
Ainut mikä vanhemmissa voisi tosin vaikuttaa ujouteen, voisi olla se että he itsekin ovat syrjäänvetäytyväisiä ja ujoja, hiljaisia. Liekkö periytynyttä.
Ja olen ainut lapsi, kotonamme ei käynyt koskaan kukaan vieras ja rauhassa sain olla. Sukulaislapsia ja sukulaisia ei käynyt temmeltämässä, aina oltiin vaan rauhassa kotona hiljaisuudessa.
Päiväkodissa ei kukaan kiusannut mutta olin siitä huolimatta arka ja hiljainen. Kun kouluun menin niin siellä kiusattiin. Kiusaaminen toki pahensi asiaa mutta ihan perusluonteeltani olen rauhallinen ja hiljainen tyyppi.
Tiedän monia joiden vanhemmat minun mukaanlukien eivät olleet todellakaan kylmiä ja etäisiä mutta he olivat konservatiivisia.
Samalla tavoin kannustivat jne.
Mutta se ei auta yksilöä jos on syrjäänvetäytyvä luonteeltaan sekä ei oikein sopeudu sinne joukkoon. Samoin jos vanhemmat ovat konservatiivisia ja varsinkin lähes raittiita Suomessa niin lapsi ei opi ryyppäämään eikä kulkemaan niissä porukoissa ja sosiaalisissa ympyröissä.
Tämä oli jo sairasta tekstiä:
"On vanhempien vastuulla, tuleeko täysi-ikäisestä nuoresta yksinäinen arkajalka vaiko rohkea ja itsevarma."
Miksi se on vanhempien vastuulla ja mitä vikaa on yksinäisessä arkajalassa?
Tuo ajattelukuvio on juuri se mikä pilaa ihmiset ja tekee ihmisistä vielä yksinäisempiä kun rohkeutta ja itsevarmuutta olla tietynlainen eli sosiaalisesti hyväksytty arvostetaan "arkuutta" sekä "yksin olevaa" enemmän.
Sitten vielä kehtaa joku tulla sanomaan että vika tietysti on kylmissä vanhemmissa.
Seuraavaksi varmaan ehdotat että koulukiusaaminen on kiusatun vanhempien syytä kun kiusattu ei olekaan koulun suosituin vaan silmätikku ja pilkan kohde.
Ihan ulkopuolisena sanon tuohon kommentin koulukiusaamisen syistä. Vanhemmat voivat olla syy koulukiusaamiseen tai sanotaanko näin, että määrätyn tyyppiset vanhemmat voivat altistaa lapsen kiusaamiselle. Esim. vanhemmat eivät ole hyvässä asemassa, eivät nauti arvostusta, tai sitten vanhemmilla on outoja tai voimakkaita poliitisia mielipiteitä. Tai suvussa/vanhemmilla on mielenterveysongelmia.
Ainakin on selvää, että rikkaiden vaikutusvaltaisten merkkihenkilöiden lapsia ei kiusata koulussa samalla tavalla kuin joidenkin "vaarattomien" lapsia. Kiusaajat ovat kieroja ja ovelia ja tietävät kyllä ketä "kannattaa" jättää kiusaamasta.
Vika on aina kiusaajassa.
Toinen kommentti tuosta ryyppäämisestä. Aika harva ryypiskelee vanhempiensa kanssa, eli kyllä se on enempi siitä kaveriporukasta kiinni kuin vanhemmista.
Tiedän tupakoitsijoita joiden lapset vihaavat tupakkaa. Moni alkoholistien lapsi on täysraitis kun vihaa viinaa.
Vanhemmat eivät yleensä salli lasten juovan ja polttavan vaikka itse niin tekisivät.
Itse olen sitä mieltä, että vanhempiaan ei voi syyttää loppuikäänsä, ei pidä jäädä siihen olotilaan vaikka olisi ollut ns. kurja lapsuus.
Ei se vanhemmista johdu jos ihminen joutuu yksinäiseksi.
Se on totta että itsetuntoon vanhemmilla on vaikutusta ja tietysti jos on huono itsetunto niin vaikeammin tutustuu uusiin ihmisiin. Toisaalta tuokaan ei ole tae sille että saisi niitä uusia tuttavuuksia tai tutustuisi kehenkään ihmiseen. Suurin merkitys onkin yleensä sillä omalla yrittämisellä ja ylipäätään että minkälainen persoona itse on ja minkälainen kuva välittyy ulkopuolelle.
Ihmiset myös haluavat yleensä hyötyä ystävistään jollakin tavalla tai muuten he eivät ole ystäviä. Toisin sanoen jos sinusta ei ole oikein mitään hyötyä heille, niin sinua ei kelpuuteta ystäväksi vaikka kuinka itse haluaisit olla jonkun ihmisen ystävä. Toisaalta ihmiset kyllä syyllistyvät itsekin aivan samaan että "oon kyl hirveen yksinäinen mut sun kanssas en voi olla ystävä kun me vaan ollaan niin erilaisia...".
Ihmisiin tutustuminen on myös varsin vaikeaa jos ei ole oikein mitään paikkaa tms. jossa tutustua. En itsekkään tiedä missä edes voisi tutustua ihmisiin. Toki baarit tms. ovat vaihtoehto mutta eivät semmoisille jotka eivät ole niissä tottuneet käymään. Ystävien saaminen taas ylipäätään ulkoa vaatii niin rohkeutta kuin yritystäkin... Netti tarjoaa mahdollisuuksia mutta toisaalta valtaosa ihmisistä ei jaksa vastata sinun vastauksiisi/ilmoitukseesi millään lailla...
Eli suurin ongelma on yleensä juuri siinä, etteivät ihmiset kohtaa ja sen takia on paljon yksinäisiä.
osittain vanhempien vika. hyvä itseluottamus syntyy jo vauvaiässä. siihen toki vaikuttaa myös oma persoonallisuus eli perimä. aina on kuitenkin mahdollista muuttaa huonoa perimää ja vuorovaikutuksen puutetta, jos saa oikeata tukea elämässään ja rohkaisua muuttumiseen. kovaa työtä se vaatii, mutta on täysin mahdollista. ystävien ja läheisten avulla itseluottamus ja itsekunnioitus korjaantuu. itse olen huomannut, että elämänasenteella, etten mollaa ketään vaan etsin kaikesta hyvät puolet on paljon helpompi ja mukavampi elää. itsekkin voin silloin paremmin. huonot asiat kanssakäymisessä jätän huomiotta.
että itsevarma ihminen uskaltaa yrittää pettymyksistä huolimatta. Suunnilleen jokaiselle käy niin, että ensin esim. uudessa opiskelupaikassa tutustuu vääriin/väärään ihmiseen (joko ilkeämieliseen tai sitten vain luonteeltaan liian erilaiseen). Jos on heiveröinen itsetunto, ajattelee että "aina mulle käy näin". Jos on hyvä itsetunto, uskaltaa yrittää tutustua johonkin uuteen.
Vanhemmat ovat vastuussa, onko kotoolta juuri poismuuttanut ihminen itsevarma vai arka! Araksi ei synnytä, araksi tullaan. Siis sellaiseksi että pelkää muita ihmisiä, vähättelee itseään.. Hiljainen ja rauhallinen on täysin asia.
Kauniin naisen pitää aina vähätellä itseään muuten muut naiset eivät pidä, ei siis kelpaa jos on itsevarma
Naiset aina valittavat ulkonäköasioita ja kaunis nainen ei voi sanoa olevansa tyytyväinen ulkonäköönsä vaan pitää aina teeskennellä ja valittaa muiden mukana milloin mistäkin.
Naiset vihaavat kauniita itsevarmoja naisia. Olen koko elämäni mielistellyt muita ja vähätellyt itseäni ihan siitä syystä.
Oikeasti olen ihan tyytyväinen omaan keskinkertaisuuteeni mutta sen sanominen ääneen ärsyttää muita liikaa joten pitää sitten käyttäytyä tilanteen sallimalla tavalla.
Omien ystävien seurassa olen sitten normaali, oma itseni. Siis tuo itsensä vähättely ei tarkoita että minulla olisi huono itsetunto vaan sitä että se henkilö jolle vähättelen itseäni kärsii huonosta itsetunnosta..
Tuohan oli hyvin keksitty. Niin, onhan se jopa pelottavaa jos on kaverina esim. semmoinen lyhythiuksinen, meikkaamaton ja lihava nainen ilkeellä katseella ja itse on pitkähiuksinen, hoikka, huolliteltu ja nätti :D Kyllä siinä kateus helposti iskee toiselle... Ja kun kauniimpi vähän nöyristelee, haukkuu itseään sieltä täältä, niin johan toinen ottaa rauhallisemmin. Mutta sittenhän tämä ongelma (vaikea saada naisista ystäviä) kulkee aina mukana.. En ymmärrä, miten olet onnistunut saamaan ystäviä. Ovatko he sukulaisia tai tuttavia hiekkalaatikko-iästä lähtien?