Viimasuoja?

Mikä tämä viimasuoja-juttu tällä palstalla oikein on?
671661
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 67

Vanhimmat

käytetään viimasuojaa, mutta sitkan viimasuojasta vinoillaan. (kateus)

Äänestä
  • Ainahan on yksi jolla ei ole varaa Citroeniin. Se tuo uusi vitonenkin maksaa varusteltuna kahtapuolta vitosta eli puoltanykysataatuhatta, joten se on muutamille vain haave. Mutta onpahan ihana auto. Myönnettävä on, että ennenmuinoin oltiin tyytyväisiä vaikka ei autoja ollutkaan, mutta eipä ollut paljoa muutakaan, elettiin vain ja oltiin silloinkin kateellisia. Silloin vain nuo kateelliset eivät päässeet ilmaisemaan itseään näin niinkuin nykyään.
    Nyt kun kirjoittelee viimasuojasta tarpeettomana, niin jokainen tietää kysessä olevan henkilön joka on kaikinpuolin köyhä, sekä henkisesti että rahallisesti. Säälikäämme heitä mutta samalla iloitkaamme siitä, että heillä on mahdollisuus julkituoda vähäpätöisiä ja perusteettomia ajatuksiaan ja siten saadaa jotenkin jonkinlaista lisäarvoa tuohon kaikinpuolin köyhään elämäänsä. Tasan eivät käy onnen lahjat.

    Äänestä

  • YKSI JOLLA kirjoitti:

    Ainahan on yksi jolla ei ole varaa Citroeniin. Se tuo uusi vitonenkin maksaa varusteltuna kahtapuolta vitosta eli puoltanykysataatuhatta, joten se on muutamille vain haave. Mutta onpahan ihana auto. Myönnettävä on, että ennenmuinoin oltiin tyytyväisiä vaikka ei autoja ollutkaan, mutta eipä ollut paljoa muutakaan, elettiin vain ja oltiin silloinkin kateellisia. Silloin vain nuo kateelliset eivät päässeet ilmaisemaan itseään näin niinkuin nykyään.
    Nyt kun kirjoittelee viimasuojasta tarpeettomana, niin jokainen tietää kysessä olevan henkilön joka on kaikinpuolin köyhä, sekä henkisesti että rahallisesti. Säälikäämme heitä mutta samalla iloitkaamme siitä, että heillä on mahdollisuus julkituoda vähäpätöisiä ja perusteettomia ajatuksiaan ja siten saadaa jotenkin jonkinlaista lisäarvoa tuohon kaikinpuolin köyhään elämäänsä. Tasan eivät käy onnen lahjat.

    Kerrankin asiallinen kirjoitus ja ihan tottakin. Eivät kai nuo "viimasuojamiehet" ja muut "öljynroiskuttelijat" mahda kehdata vastata tähän mitään järjellistä kun heidän aiemmatkin kirjoituksetkin ovat olleet naurettavia. Naurettavia ressukoita nuo kaverit ovat, kuitenkin kiva kun on ihmisiä joille voi hymyillä
    Sitten mitä tulee Citroenin vikaherkkyyteen, niin en voi sanoa muutakuin, että kun ei mitään vikaa ole lähes vuoteen ilmennyt niin eipä mikään aiemmistakaan autoistani ole sen paremmin selvinnyt, huonommin kyllä, onpa ollut jopa moottorin vaihtoja näille samoille kilometreille joita nyt on mittarissa 67681
    Vikoja tähänkin Citroeniniini joskus tulee, kuitenkin alku vaikuttaa tosi laadukkaalta kaikinpuolin. Mukavaa kyytiä tulee.

    Äänestä

  • tunnettu legendaarinen herkkähipiäisyys :)

    Äänestä

  • sitikkafriikkien kirjoitti:

    tunnettu legendaarinen herkkähipiäisyys :)

    sinulla on kun pitää öisin kirjoitella, - kunnon ihmiset nukkuu. Minä tässä lähdössä leipomoon töihin. Kansa vaati leipää ja mukavia autoja, Citroenin kaikki tunnustavat mukavaksi.

    Äänestä

  • tosiaan on kirjoitti:

    sinulla on kun pitää öisin kirjoitella, - kunnon ihmiset nukkuu. Minä tässä lähdössä leipomoon töihin. Kansa vaati leipää ja mukavia autoja, Citroenin kaikki tunnustavat mukavaksi.

    rahaa vuorotyöläisenä tunnetusti isolla palkalla. Tämä on muuten SUOMI24 jos et ole sattunut huomaamaan.

    Äänestä

on tehty sisäkäyttöön, jos kuitenkin uskaltautuu säiden armoille niin alle 10asteen lämpötiloissa on keula topattava viimasuojalla = jottei kylmä ilma jäädytä nerokkaita ranskalaisia huohotin järjestelmiä ja silloin öljyt roiskuu pitkin pitäjiä, paras viimasuoja on aito nepalissa laaman villasta virkattu.

Äänestä
  • Ollaanpas sitä niin pollea näin kesällä. Eipäs ollut viime talvena lähtijöitä ilmaiselle matkalle lappiin ilman viimasuojaa. Ei kelvannut täysylöspito kun ei uskottu omiin puheisiin.
    Sen tiedän että kaikki ihmiset paskantaa mutta teikäläinen sitä vääntää suustaankin tulemaan, se on jonkinlainen refluksi ilmiö eli on niinsanotusti takaisinpaskuri.

    Äänestä

  • pollea kirjoitti:

    Ollaanpas sitä niin pollea näin kesällä. Eipäs ollut viime talvena lähtijöitä ilmaiselle matkalle lappiin ilman viimasuojaa. Ei kelvannut täysylöspito kun ei uskottu omiin puheisiin.
    Sen tiedän että kaikki ihmiset paskantaa mutta teikäläinen sitä vääntää suustaankin tulemaan, se on jonkinlainen refluksi ilmiö eli on niinsanotusti takaisinpaskuri.

    Villaista viimasuojaa tuskin saa niin tiiviiksi että ei valskaa, vaikka kuinka olisi laaman villasta tehty, varaosaliikkeen muovikassista saa paremman, niistä ei lie pula kun ranskalaisen auton omistaa.

    Äänestä

  • oikeeen kirjoitti:

    Citroeni tuo viimasuoja vakiovarusteena, joten kesintösi ei sovi eikä tarvita Citroeniin. Ne on tuollaiset muovipussiviritelmät köyhän kansan keksintöjä.

    Äänestä

  • En oikein ymmärrä tätä puhetta viimasuojasuojasta. Minulla se on paikallaan ympäri vuoden. Talvella auto on kamalan lämmin, lämpenee nopeasti ja estää lumipyryllä lumen tulon moottoritilaan. Kesällä taas pitää syylärin putipuhtaan kaikenlaisista itikoista, ampiaisista ym lentävistä ötököistä. Jäähdytin on kuin pakasta vedetty ja moottoritila kuin autokaupan näyttelyautossa.

    Haukutaan mitä haukutaan, mutta viimasuoja on parasta, mitä autolle on koskaan tehty.

    Äänestä

Viimasuojain eli välly kuten täällä "asiantuntijat" kirjoittavat on lähes pakollinen lisävaruste sitikkaan, varsinkin 90-luvun malleihin. Ranskalaiset eivät ole rakentaneet autojaan pohjolan olosuhteisiin ja viimasuojalla yritetöön estää kylmyyden aiheuttamat sähkö- ja huohotinongelmat.
Jotenkin näin se kuvattiin Wiki-wikissä

T.R

Äänestä
  • Kohta siirrytään 2010 luvulle, vajaan puolenvuoden kuluttua ja sinä kahlailet jossain menneisyydessä.
    Muuten kyllä vällyt ja viimasuojat ovat tarpeen ihan joka autoon jos saadaan vielä alle -30 pakkasia tulevina talvina. Kyllä siinä pakkasessa jokainen yrittää itseäänkin "vällyttää". Joten "yritetöön" kuten kirjoitit.

    Äänestä

  • Eipäs ole haitanneet pakkaset eikä pyryt Citroenini kulkua , maavaraa nostaen selvinnyt jopa sellaisista paikoista joista ei tavalliset henkilöautot edes ole uskaltaneet yrittää. Tämä on sitten ihan käytännön kokemusta eikä mitään "Wiki-wikiä"
    Muuten noista sähkölaitteista olen katsonut niiden olevan pääosin Bosch valmisteita tässä Citroenissäni, eikös niitä löydy joistakin muistakin merkeistä ?

    Äänestä

  • menneisyydessä kirjoitti:

    Kohta siirrytään 2010 luvulle, vajaan puolenvuoden kuluttua ja sinä kahlailet jossain menneisyydessä.
    Muuten kyllä vällyt ja viimasuojat ovat tarpeen ihan joka autoon jos saadaan vielä alle -30 pakkasia tulevina talvina. Kyllä siinä pakkasessa jokainen yrittää itseäänkin "vällyttää". Joten "yritetöön" kuten kirjoitit.

    vuosiluvulle siirrytään, mutta ranskalaiset autot on siellä jossain jälkijunassa viimasuojineen: ei siinä laaman villat auta.., korkeintaan pässin jos on ostanut em värkin

    Päästään edelleen vällyjen väliin, ei ole pelkästään Xantia kuskien herkkua. Eikun ostoksille..............

    Välly

    Äänestä

  • se mille kirjoitti:

    vuosiluvulle siirrytään, mutta ranskalaiset autot on siellä jossain jälkijunassa viimasuojineen: ei siinä laaman villat auta.., korkeintaan pässin jos on ostanut em värkin

    Tuli laivalla Citroenini Suomeen, eikä millään junalla:

    Äänestä

  • haitanneet kirjoitti:

    Eipäs ole haitanneet pakkaset eikä pyryt Citroenini kulkua , maavaraa nostaen selvinnyt jopa sellaisista paikoista joista ei tavalliset henkilöautot edes ole uskaltaneet yrittää. Tämä on sitten ihan käytännön kokemusta eikä mitään "Wiki-wikiä"
    Muuten noista sähkölaitteista olen katsonut niiden olevan pääosin Bosch valmisteita tässä Citroenissäni, eikös niitä löydy joistakin muistakin merkeistä ?

    merkeissä ja kestävät, mutta ranskalainen suunnittelee sihen malliin ettei kestä = kokonaisuus ratkaisee.

    Äänestä

  • on muissakin kirjoitti:

    merkeissä ja kestävät, mutta ranskalainen suunnittelee sihen malliin ettei kestä = kokonaisuus ratkaisee.

    Sihen malliin tuo kaveri kirjoittelee. Oppii kai joskus kirjoittamaankin.

    Äänestä

  • malliin kirjoitti:

    Sihen malliin tuo kaveri kirjoittelee. Oppii kai joskus kirjoittamaankin.

    hyvvee kun opekin muistelloo miten kirjootetaan ekä ymmärrä tavalliesen kansalaisen ajjaatukksii.

    Äänestä

On erittäin hyvä olemassa talvella, nousee lämmöt jo normaaliin n.3-5km jälkeen.
Ja monissa onkin sitten pahvi viritelmä heh...

Äänestä
  • Syssyllä kun vaihdatan tarvirenkaat, panevat viimasuojan paikalleen ja kun ke-väällä siirryn kesäkumeihin, ottavat suojan pois. Takaa tuhdit lämmöt talvella ja estää lumen pölyämisen väärään paikkaan. Oivallista turva-ajoa v-suojalla!

    Äänestä

  • Onpa meidän sitruunakerhossa nähty plexistäkin tehtyjä viimasuojia, tuunaksen herkkuja :)

    pimp my xantia

    Äänestä

  • tosi tuunaaja kirjoitti:

    Onpa meidän sitruunakerhossa nähty plexistäkin tehtyjä viimasuojia, tuunaksen herkkuja :)

    pimp my xantia

    mikä viimasuoja piti oikein käydä katsomassa en kyllä nähnyt mitään
    erikoista vaikka sitikka on ollut 8 vuotta.

    Äänestä

Jotkut tälle palstalle kirjoittelevat ovat jatkuvassa viimasuojan tarpeessa. Citikka kaipaa viimasuojaa ainoastaan talvirengas aikaan. Muiden autojen tarpeita ei ole valmistajan puolesta näin hyvin huomioitu. Viimasuoja on hyvä keksintö ja saisi kuulua kaikkien Suomessa myytävien autojen varusteisiin.

Äänestä
  • Onkohan missään muussa merkisssä tuota viimasuojaa vakiovarusteena mukana ?
    Sitten olen huomannut, että Citroen dieseleissä on vielä Webastot ja on niitä bensiinimalleissakin joku laittanut ja ellei ole niin kyllä näkyy olevan sitten verkkovirtapistoke, joten Citroenejä nähtävästi lämmitetään pakkasilla.
    En ole noita muita merkkejä kovin hyvin seurannut mutta näyttää siltä ei noita "viimasuojia" olisi niillä kovinkaan monilla ja usemmiten ovat ovat erinlaisia virityksiä, maalaisisännilla Rehuraision paperisia rehusäkkejä. Kaupunkilaisilla sitten useimmiten "mäyräkoiran" pahveja tai tyhjiä banaanilaatikoita.
    Kun nyt näin on niin on askarruttanut miten nämät viimasuojattomat ja ilman muuta lämmitystä tarkenevat ? Asia selvisi minulle jotenkin kun naapurini joka on ambulanssilääkäri sanoi, että nuo muun merkkiset eroittaa pukeutumisesta, niillä nimittäin on jotkut lyhyet alushousut alimmaisina, sitten pitkät hyvonit ja edelleen pässinpökkimät välihousut, sitten verkkarit ja farkut ja tietenkin yläkroppa samaan tyyliin, sitten tuo kokonaisuus verhotaan tuulipuvulla. Oiskohan tuosta tullut tuo nimitys "tuulipukukansa" ? Tuo ambulanssilääkäri sanoi, että jo yhden pieraisun lämpövaikutus voi vaikuttaa jopa 12 tuntia kun on tuo tiivis pukeutumistyyli.
    Kun tuo lämpövaikutus on noinkin pitkäaikainen olen miettinyt voiko tuon noinkin tiiviin pukeutumisen alla tapahtua pierun niinsanottua liekitöntä palamista ? Tähän asiaan kaipaisinkin näiltä käyttäjiltä lisätietoa ja eikö VTT voisi tutkia asiaa.
    Kumma asia kun noissa talvitesteissä ei olla kerrottu mitään tästä asiasta ei sitten yhtään mitään. Pitäsi saada suunnattua yhteiskunnan varoja tähän asiaa kun nyt näyttää nuo autonvalmistajien antamat rahat vain vaikuttavat pistejakautumaan testin lopputuloksessa. Yhteiskunnan rahoituksella saataisiin testeihin tuollainen kokonaisvaltaisempi vaikutus ja myöskin tämän kaiken globaalikokonaisvaltainen ilmastovaikutus. Näin huonon työllisyystilanteen vallitessa olisi tuolla tutkimuksella myöskin työllistävä vaikutus ja varmaankin siihen saataisiin myöskin Euroopan Union rahoja muutamia miljardeja.
    Tästä huomaa ettei täällä ole turhaan käyty noita keskusteluita viimasuojista vaan tällä asialla on merkitystä ihan valtakunnallisesti ja tietenkin maailmanlaajuisestikin. Tämän asian voisi seuravissa eduskuntavaaleissa ottaa jokin puolue ihan päävaaliteemakseen.

    Äänestä

  • M.Meikäläinen kirjoitti:

    Onkohan missään muussa merkisssä tuota viimasuojaa vakiovarusteena mukana ?

    Kyllä tuon tuulipukukansan tuntee jo hajustakin, se on tuollainen puoli-imelä vähän väljähtynyt suolistokaasun haju.

    Tämä kuuluu lopaalitalouteen ja tarttis ottaa esille G7 maitten kokoontumisissa

    fantasioissasi. Onneksi Wiimasuoja Gitroen on vain marginaalimerkki Suomessa ja maailmalla :) Ei mahdu 10:nen myydyimmän joukkoon vaativan ilmaston Suomessa.

    Äänestä

  • vain ; kirjoitti:

    uskot tilastoihin etkä tiedä käytännöstä yhtään mitään talvellakin
    sitikka kulkee niin kuin muutkin. Myös ilman viimasuojaa.

    Äänestä

  • vaan.. kirjoitti:

    uskot tilastoihin etkä tiedä käytännöstä yhtään mitään talvellakin
    sitikka kulkee niin kuin muutkin. Myös ilman viimasuojaa.

    Eihän tuo osaa itse mitään päättää, jollei joku muu sano. Ei luota omaan arvostelukykyynsä, vaan uskoo tilastoja aina ja kaikessa. Keskinkertainen malli keskinkertaisesta.

    Äänestä

  • vain ; kirjoitti:

    fantasioissasi. Onneksi Wiimasuoja Gitroen on vain marginaalimerkki Suomessa ja maailmalla :) Ei mahdu 10:nen myydyimmän joukkoon vaativan ilmaston Suomessa.

    Kyllähän se Tojomiehen onkin parempi vain turvautua tilastoihin, sillä ne ovat riisipussejen ainut lohtu markkinoilla. Ajaminen on asia erikseen. Melkein ajamisenki voisit suorittaa Eniron reittipalvelun tai Google Earthin avulla. Takuulla mukavempi kyyti kuin Tojotassa, eikä tarvitse pelätä, että tiput ruosteen raiskaamasta Tojotastasi matkalle.

    Äänestä

  • rassukkaa kirjoitti:

    Eihän tuo osaa itse mitään päättää, jollei joku muu sano. Ei luota omaan arvostelukykyynsä, vaan uskoo tilastoja aina ja kaikessa. Keskinkertainen malli keskinkertaisesta.

    keljuttaa Tojon hyvä myynti. Shittarifriikkien vakuuttelut muka hyvästä shittarista eivät uppoa omilla aivoilla ajattelevaan kansaan.

    Äänestä

  • kkjnm kirjoitti:

    Kyllähän se Tojomiehen onkin parempi vain turvautua tilastoihin, sillä ne ovat riisipussejen ainut lohtu markkinoilla. Ajaminen on asia erikseen. Melkein ajamisenki voisit suorittaa Eniron reittipalvelun tai Google Earthin avulla. Takuulla mukavempi kyyti kuin Tojotassa, eikä tarvitse pelätä, että tiput ruosteen raiskaamasta Tojotastasi matkalle.

    shitroen ei paljon liikuta tavallista järkevää kansalaista joka ostaa auton järkiperusteilla eikä tunteella.

    Äänestä

No se om joku PÖLJÄ joka kirjoittelee. Pöljiä on monenlaisia.

Äänestä
  • Tekniikon vikaa kirjoittajassa, termit ainakin sopii Xantiaan.

    HNJT

    Äänestä

  • I.N.S.S.I kirjoitti:

    Tekniikon vikaa kirjoittajassa, termit ainakin sopii Xantiaan.

    HNJT

    Tällä palstalla on tosiaan ollut näitä "TSI-teppoja" enemmänkin. Kirjoitetaan niinku oltaisiin täysverisiä automekaanikkoja ja sitten muut saa aihetta kommentoida (=nauraa) meidän automerkin ominaisuuksista. Valitettavasti pahimmat ovat siirtyneet Sitruunan puolelle, siellä nykyään joutuu asioitua vastaavien "mekaanikkojen" kanssa.

    Xanttu-95

    Äänestä

horse alushousut toimii viimasuojana = keltainen vai ruskea puoli eteen? se nimittäin syksy jo tulee: ranskalaiset tavallaan ovat rehtejä=vw:n startti kesti 1v/ 20tkm ja asentaja sano että jos joku väittää että ranskiksen sähkölaitteet toimii niin se VALEO:n

Äänestä
  • saako Xantiaan itseruskettuvan viimasuojaimen ?

    Viimari

    Äänestä

on täällä myös juttuja vällyistä. Ja teksti on asiantuntijan kirjoittama !

Äänestä
  • Toyotassani ollut tuota viimasuojaa ja eikä tuo Citroenin nätti suoja sopinut.
    Tein mäyräkoiran nahoista, mutta ei tullut mitenkään siisti. Luki niissä " OLVI älä ota sitä vakavasti". Maksaisikohan Olvi sponssia ?

    Äänestä

  • vakiovarusteena kirjoitti:

    Toyotassani ollut tuota viimasuojaa ja eikä tuo Citroenin nätti suoja sopinut.
    Tein mäyräkoiran nahoista, mutta ei tullut mitenkään siisti. Luki niissä " OLVI älä ota sitä vakavasti". Maksaisikohan Olvi sponssia ?

    Tojoon sopii hyvin Olvi-mallinen viimasuoja. Citikassa on tehtaan toimittama elegantti viimasuoja jo auton mukana. Junttikaljan nahkat sopivan Tojon keulalle oivallisesti.

    Äänestä

käsiin.

Äänestä

Hei

Oletko toyota vihaaja? Mistä se on syntynyt? Miksi?

Tuntuu olevan aiheeton vihanpurkaus jolle ei löydy syytä.
Mielenterveys ongelmiako? tuskin sillä liikkutte varmasti ilman holhoojaa vapaana.
Merkkinä toyota on hemmetin suuri.
Autoja löytyy joka lähtöön aygosta f1 ja siltä väliltä muut tekniikan alat.
En ole tavannut ihmistä joka ei ole voinut ajaa toyotaa tai ajanut sen metsään sen vuoksi että on ohjauksessa hieman epämääräisempää tuntoa kuin puolet kalliimmassa bmwssä. Bmwtä tosin pitää koko ajan ajaa ei ole hyvä sekään.
Suomeen ei tuoda kuin muutman malli toyotalta.
Auto on kuuluisa kestävyydestään kelvottomalla huollollakin. Muut ei pysyty samaan.

Viha taitaa olla keinotekoista sillä auto ei anna siihen mitään syytä.
Viha lienee vain ihmisen heikkoutta ja tarttuu toisen lippispään välityksellä ja ajatte vanhoilla takaveto vaarallisilla autoilla? tai jollain 1.6 astralla joka on rikki hyvin usein.Opel ei ole kuuluisa kestävyydestään.
Tuulitakki toyota? niin mitä sitten ivailette siis ihmisen köyhyyttä? onko se asiallista ? no ei ole. Pitäisikö ihmisen tehdä enempi velkaa ja ostaa mersu? ihan turhaa sillä toyota on halvempi ja luotettavempi. Penemällä velall oleva ihminen nukkuu yönsä paremmin. Moni mersumies on pahassa ahdingossa ja perheensä siinä sivussa autonsa takia. Miksi ei siis ajaa hyvällä autolla toyotalla,malleja riittää. Onhan elämässä muutakin kuin auto!
ja jos autot kiinnostaa niin aston martin,ferrari,alfa romeo,porche,yms on vasta autoja joita harrastaa muut on vain kulkupelejä. Mistä siis OIKEASTI on kyse? mistä viha jolle ei löydy järkiperusteisia syitä? jos on vain halu ilkeillä niin se on ongelma vihaajalle ja ehdottomasti kannattaa koettaa parantua siitä pois.

Ihmisellä on lupa ajaa millä haluaa eikös vaan ja antaa muiden ajaa millä haluaa eikös vaan.
Joten älä pilkka toisen autoa kirjoituksilla se on asiallista.

En itsekkään syökys pilkkaamaan ja ivailemaan toisetn autoja kirjoituksissa,tämä teksti on aiheseen liittyvä joten mieti.

Autoissa on eroja ja esim fordilla on hyvä ohjaus mutta en silti aja fordilla en ikinä! en vain pidä tuosta rikkimenevästä lotjasta mutta jokainen muu saa sillä ajaa ei se haittaa ja keskustelen mielelläni eri autoista ja niiden faktoista huom faktoista.
Autoista voi keskustella ja niissä on eroja joilla ei ole mitään merkitystä ihmisen elämässä.
Ei ole oikeaa autoa ei ole oikeaa valmistu maata ei ole oikeaa merkkiä vaan on typeriä ihmisiä jotka on ilkeitä ja se on sääli sillä ihminen on parhailmmillaan hieno elukka.

Jos nyt jotain kiinnostaa niin en omista tällä hetkellä toyotaa.3 autoa löytyy pihapiiristä joilla voi liikkua ja kiihdytellä ja bensa palaa ja maailma tuhoutuu ennemmin tai myöhemmin. Näin se vaan on.

Äänestä
  • Tai riittää kun hankit uuden kirjoitusnäppäimistön jossa kaikki kirjaimet toimivat niin olisi helpompi ymmärtää kirjoittamaasi.

    Äänestä

  • uusi tietokone kirjoitti:

    Tai riittää kun hankit uuden kirjoitusnäppäimistön jossa kaikki kirjaimet toimivat niin olisi helpompi ymmärtää kirjoittamaasi.

    Kolme risaa autoa pihala ei oo varaa uUDEn näpiksen ostoon kun menee raha noihin kolmee auton horjaukseen. se on halpaa olla köyheä.

    Äänestä

ei mahda mitään... pakko tulla tänne purkamaan huolia kun nämä poistetaan toyota palstalla. Ja kytkin pamahti jo 60tkm ekan kerran perk...

Äänestä

Rämisevätkö yariksenne kun polkee reippaammin kaasua matalilta käyntikierroksilta. esim 1500 rpm vaikka ykköseltä tai kakkoselta?

Meidän yksilö on ruvennut rämisemään ja räminää ei saada korjattua. Räminä on kuulemma yariksen ominaisuus. Aika erikoista sinänsä koska meidän yksilö aloitti rämisemisen vasta 1,5 vuoden iässä.

Itse arvelen että katalysaattorin tai äänenvaimentimet sisuskalut ovat irti. Päättelen näin siitä koska ääni kuuluu auto oikealta puolelta ja hiljenee moottorin lämmettyä.

***

Toinen yariksen ominaisuus on käyntihäiriöt. Kiihtyvyys saattaa loppua kuin seinään ja se on kuulemma ominaisuus. Vikaa etsittiin mutta ei löytynyt. Toisinaan kierrokset eivät nousseet ajossa yli 4000 vaikka kaasu oli pohjassa, tie tasainen ja vaihde ykkönen tai kakkonen. Meidän yksilöstä ongelma poistui aikanaan yhtä mystisesti kuin oli tullutkin.

Äänestä
  • Ei sitten varmaan rämise varmastikaan, minulla on sitten uusin Citroen C5 Exclusive joka on tosi hiljainen, ei häiritse edes rämisevät tojotat kun niitä kohtaa kun Citroenissäni on akustinen tuulilasi ja sivulasitkin kerroslasia.
    Kyllä ne tojotat joista on moottori posahtanut tienvarteen niin ne ovat varteenotettavan hiljaisa, aivan premium luokkaa.

    Äänestä

  • rämise kirjoitti:

    Ei sitten varmaan rämise varmastikaan, minulla on sitten uusin Citroen C5 Exclusive joka on tosi hiljainen, ei häiritse edes rämisevät tojotat kun niitä kohtaa kun Citroenissäni on akustinen tuulilasi ja sivulasitkin kerroslasia.
    Kyllä ne tojotat joista on moottori posahtanut tienvarteen niin ne ovat varteenotettavan hiljaisa, aivan premium luokkaa.

    shitikkasi on jo paalissa 10 vuoden kuluttua omistajan hermojen mentyä ainaisten vikojen takia ja jälleenmyyntiarvo naurettava. Tojo jatkaa matkaansa ja on ajettavissa vielä lähes 30 vuotiaana.

    Äänestä

  • myydään eniten sekä suomessa että maailmassa :))) Olette jo aika epätoivoisia shittarifriikit. Ei shittari siitä kohennu että yritätte kyhätä noita satuja tänne.

    Äänestä

  • kun sitä silti kirjoitti:

    myydään eniten sekä suomessa että maailmassa :))) Olette jo aika epätoivoisia shittarifriikit. Ei shittari siitä kohennu että yritätte kyhätä noita satuja tänne.

    Olikos tämä vastaus alkuperäiseen kysymymykseen vai mistä asiasta olet kyrpiintynyt ? Vituttaako ?

    Äänestä

  • hieno,, kirjoitti:

    shitikkasi on jo paalissa 10 vuoden kuluttua omistajan hermojen mentyä ainaisten vikojen takia ja jälleenmyyntiarvo naurettava. Tojo jatkaa matkaansa ja on ajettavissa vielä lähes 30 vuotiaana.

    nollapiste lähestyy. Pidä breikki, hanki elämä tai mene vaikka lenkille tuulettamaan aivolohkojasi.

    Äänestä

  • vastaus. kirjoitti:

    Olikos tämä vastaus alkuperäiseen kysymymykseen vai mistä asiasta olet kyrpiintynyt ? Vituttaako ?

    shittiksen puolesta.

    Äänestä

  • absoluuttinen kirjoitti:

    nollapiste lähestyy. Pidä breikki, hanki elämä tai mene vaikka lenkille tuulettamaan aivolohkojasi.

    sitä sitikkaasi. Siinä sitä riittäkin hommaa ja arvo putoaa joka päivä monia euroja.

    Äänestä

  • vaan korjaamaan kirjoitti:

    Kokeilepa vaihteeksi jotain muuta kuin sitikkapalstalle kirjoittamista. Täällä pääset vain mökkihöperön maineeseen.

    Vaihtoehtoja on paljon: lukeminen, liikunta, laskuvarjohyppy, sukellus, tiikerinkesyttäminen, vuorikiipeily jne.

    Äänestä

  • ...

    Äänestä

  • vaan korjaamaan kirjoitti:

    sitä sitikkaasi. Siinä sitä riittäkin hommaa ja arvo putoaa joka päivä monia euroja.

    Tosijuttu tältä kesältä:
    Oltiin landella ja käytiin morjenstamassa samalla sukulaisia.
    Eiköhän paikalle saapunut myös meidän suvun musta lammas (avensis-miesman).
    Heillä samanikäisiä lapsia ja oltiin kylillä käymässä kolmen perheen kanssa. ave-mies lupasi tarjota lapsille jätskit (ei varmaan olis muuten luvannutkaan, mutta oli just syönyt meikäläisen koko porukalle ostamia pihvejä+makkaroita)...kakarat huusi kuorossa jee ja sännättiin kimpassa paikalliseen markettiin.

    Kylmäaltaalla meidän muksut tarttuivat tietysti 30-v super+30% jättiksiin, eli siis paikan isoimpiin ja melkeinpä kalleimpiin jätskeihin (varmaan pari erkkiä/tuutti). Niitä kun ovat aina halutessaan saaneet.

    Ave-mies oli jo ehtinyt napata kainaloonsa jonkun rainbow/pirkka/whatever -eskimosäästöpakkauksen, jossa alle kahden euron sai varmaan toistakymmentä "jäätelöä".

    Kun ave-miehelle selvisi, mitä meidän muksut oli tekemässä, hän alkoi suoraa huutoa ripittää meidän muksuille ja minulle, että tuollaisia hän ei ala ostamaan. Heidän lapsille maistuu kuulemma ihan hyvin halpaeskimo ja saa luvan kelvata meillekin. Hän ei kuulemma ikinä ostaisi noin kalliita jäätelöitä, yhden hinnalla kun sai koko paketin, ja kilohintakin oli ihan hirveä. Samalla Ave-mies lähti jo viilettämään kassalle. Meidän muksut siinä ehti jo alkaa vinkumaan, että he haluavat isojättikset. Maksoin meidän muksujen jätskit itse.

    Arvaattekin varmaan, että ave-mies vei loput eskimot kotiin pakkaseen.

    PS. sama heppu kehuskeli, miten pääsi kotoa sukulaisen mökille 5,5 litran keskikulutuksella. Minä siihen, että vedin saman matkan alle neljään tuntiin. Ave-miehen rouva kertoili, että heillä meni melkein 6 tuntia, ei kuulemma ollut kiire ja piti pitää jalottelutaukoja koska muuten kuskin (kaasu)jalka väsyy.

    Äänestä

  • kun sitä silti kirjoitti:

    myydään eniten sekä suomessa että maailmassa :))) Olette jo aika epätoivoisia shittarifriikit. Ei shittari siitä kohennu että yritätte kyhätä noita satuja tänne.

    Kyllä kai eskomopuikkojakin ostetaan enemmän kuin esim. juhlatuutteja.
    Sinun logiikallasi kaikki eskimoa kalliimpien jätskien ostajat ovat epätoivoisia???

    Eikös elämässä saa olla muita nautintoja kuin kerrostalokyttääminen ja muiden kadehtiminen/arvosteleminen??? Olis aika tylsää, jos halpahallin pihalla olis pelkkiä harmaita korolloja. Nyt joukossa jokunen almerakin.

    Oli muuten jännä kommentti tekniikan maailmassakin vähän aikaa sitten, kun testasivat käytettyä avea. Tekniikan maailma ihmetteli, miten aven käyttäjien mielestä yksi kärryn tärkemmistä ominaisuuksista oli ajo-ominaisuudet. Tuo ominaisuus kun ei millään lailla korreloinut tehtyjen testien tai koeajojen kanssa.

    Mutta niinhän se meneekin, että ave vaihdetaan ilman koeajoa uuteen aveen, kun automyyjä niin ehdottaa. Värinkin myyjä päättää sen mukaan, mikä väri pitää parhaiten hintansa. Ja vaihdossakin maksavat aina saman minkä vanha maksoi 3 vuotta sitten (välirahaahan ave-miehet eivät suostu paljastamaan).

    Hienoja jengiä nuo toyo-miehet. Lentokentälläkin aina huomaa, ketkä ko lahkoon kuuluvat. Puskevat tuulipuvuissaan väärään lähtöhalliin ja haukkuvat sen jälkeen lähtöselvitysvirkailijat kun oli niin huonot opasteet. Turha selittää, että "Lipussahan luki, että lomalennot lähtee halli X:stä". Koneeseenkin tunkevat aina ekana huolimatta minkä rivien matkustajia pyydetään koneeseen. Seuratkaapa!

    Äänestä

  • Jaö kirjoitti:

    Tosijuttu tältä kesältä:
    Oltiin landella ja käytiin morjenstamassa samalla sukulaisia.
    Eiköhän paikalle saapunut myös meidän suvun musta lammas (avensis-miesman).
    Heillä samanikäisiä lapsia ja oltiin kylillä käymässä kolmen perheen kanssa. ave-mies lupasi tarjota lapsille jätskit (ei varmaan olis muuten luvannutkaan, mutta oli just syönyt meikäläisen koko porukalle ostamia pihvejä+makkaroita)...kakarat huusi kuorossa jee ja sännättiin kimpassa paikalliseen markettiin.

    Kylmäaltaalla meidän muksut tarttuivat tietysti 30-v super+30% jättiksiin, eli siis paikan isoimpiin ja melkeinpä kalleimpiin jätskeihin (varmaan pari erkkiä/tuutti). Niitä kun ovat aina halutessaan saaneet.

    Ave-mies oli jo ehtinyt napata kainaloonsa jonkun rainbow/pirkka/whatever -eskimosäästöpakkauksen, jossa alle kahden euron sai varmaan toistakymmentä "jäätelöä".

    Kun ave-miehelle selvisi, mitä meidän muksut oli tekemässä, hän alkoi suoraa huutoa ripittää meidän muksuille ja minulle, että tuollaisia hän ei ala ostamaan. Heidän lapsille maistuu kuulemma ihan hyvin halpaeskimo ja saa luvan kelvata meillekin. Hän ei kuulemma ikinä ostaisi noin kalliita jäätelöitä, yhden hinnalla kun sai koko paketin, ja kilohintakin oli ihan hirveä. Samalla Ave-mies lähti jo viilettämään kassalle. Meidän muksut siinä ehti jo alkaa vinkumaan, että he haluavat isojättikset. Maksoin meidän muksujen jätskit itse.

    Arvaattekin varmaan, että ave-mies vei loput eskimot kotiin pakkaseen.

    PS. sama heppu kehuskeli, miten pääsi kotoa sukulaisen mökille 5,5 litran keskikulutuksella. Minä siihen, että vedin saman matkan alle neljään tuntiin. Ave-miehen rouva kertoili, että heillä meni melkein 6 tuntia, ei kuulemma ollut kiire ja piti pitää jalottelutaukoja koska muuten kuskin (kaasu)jalka väsyy.

    tämä liittyy siihen faktaan että ave-mies on paljon onnelisempi kun sinä ja sinun paskaksi hemmottelemat kakarat?

    Äänestä

  • mitenhän.. kirjoitti:

    se Ave-mies on paljon vähemmän "onnelisempi".

    Äänestä

  • mitenhän.. kirjoitti:

    tämä liittyy siihen faktaan että ave-mies on paljon onnelisempi kun sinä ja sinun paskaksi hemmottelemat kakarat?

    Voi sinua onnetonta. Tasan eivät käy onnenlahjat.

    Äänestä

  • kun sitä silti kirjoitti:

    myydään eniten sekä suomessa että maailmassa :))) Olette jo aika epätoivoisia shittarifriikit. Ei shittari siitä kohennu että yritätte kyhätä noita satuja tänne.

    Eikä rikkaat lisäänny vaikka kuinka köyhyyttä ylistäisit.

    Äänestä

vag tyo autojen Chiquita pahvin parempi versio... Monessa se vilahtelee maskin takaa talvella...

Äänestä
  • vilauttajia eli viuhahtelijoita ?

    Äänestä

  • ne niitä kirjoitti:

    vilauttajia eli viuhahtelijoita ?

    Välly edessä ettei vilahda........... :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

valistusta kaipaava kirjoitti:

Mikä tämä viimasuoja-juttu tällä palstalla oikein on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu