Suomalaisten luottamus poliisiin ja puolustusvoimiin näyttää pysyneen vankkana. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan yhdeksän kymmenestä suomalaisesta luottaa niihin ainakin melko paljon ja luottamus puolustusvoimiin on jopa kasvussa. Myös oikeuslaitokseen, valtion virkamiehiin, puolueisiin, eduskuntaan, Euroopan unioniin ja kirkkoon luotetaan enemmän kuin aiemmin. Esimerkiksi tuomioistuimiin luottaa neljä viidestä suomalaisesta, kun vielä 2000-luvun alussa oikeuslaitokseen luottavien osuus oli noin kaksi kolmannesta. Näin se vaan on! Vaikka pieni ponzien Hörhö porukka yrittää muuta väittää!
.
.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mitä jos tehtäisiin tällainen kysely. Mikähän olisi tulos?