Saunalahden GSM-liittymämyynti epärehellistä kaupantekoa

Väystinen

GSM-liittymiä myy Saunalahti mielestäni puhelimitse täysin hyvien kaupankäyntitapojen vastaisesti. Vaikka ei haluaisi ottaa mitään liittymää, kas kummaa, sellainen vaan lähetetään postissa. Hankkikaa nyt hyvänen aika edes jonkinlaisen käsityskyvyn omaavia puhelinmyyjiä, että ihmisiä ei huijata.

Tilausvahvistus tulee myöhemmin kuin liittymä postiin, vaikka liittymää ei ole edes tilattu. Tilausvahvistuksessa mainitaan, että liittymä'sopimus vahvistuu noudettuasi liittymän postista. Olisihan se normaalia, jos sellaisen olisi tilannut, mutta kun ei ole.

Noin kahden viikon sisällä olen saanut kahdelle henkilölle selittää, että ei tarvitse hakea mitään Saunalahden lähettämää postista, jos ei ole kerran tilannut. Mielestäni on todella törkeää lähettää kyseinen liittymä yli 70-vuotiaalle henkilölle, joka on myyntitilanteessa NIMENOMAAN sanonut, että tytär hoitaa puhelin- ja liittymäasiat.

Eipä sitä moni iäkkäämpi edes muista puhuneensa jonkun puhelinmyyjän kanssa, kun postista tulee lappu, että voi noutaa. Ei sellaista muista kukaan, jos kerran ei ole tilannut.

Vielä jos yhdenkin tapauksen kuulen, asia ei jää pelkästään kirjoitteluksi, käyn selvittämässä, onko toiminta peräti laitonta, kuten oletan.

4

2382

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Äidin poika

      Sähköposti Yksityisviesti (paikalla)


      EDESVASTUUTONTA
      « : Keskiviikko 3.02.2010 - 09:29:08 »
      Vastaa lainaten Muokkaa viestiä
      Joku s####nan puhelinmyyjä oli soittanut huonokuntoiselle äidilleni, jolle puhelimet olivat vierasta tekniikkaa ja painostanut niin kauan, että äiti oli sanonut jotain myöntävää. Paria viikkoa myöhemmin talossa ollut lankaliittymä mykistyi ja paria päivää myöhemmin tuli postilappu, jolla sai noudettua Huivein pöytäpuhelimen.
      Äkkiä arvioiden puhelinlaskussa säästetään 8 eur kuukaudessa.

      Kun lankalinja mykistyi, menivät samalla mykiksi kaikki taloon rakennetut hälytysjärjestelmät, jotka olin asentanut vanhempieni tueksi.
      Samalla meni käyttökelvottomaksi käyttöön valittu lankapuhelin, jossa oli isot ja selkeät painikkeet sekä pikavalintapainikkeet, jotka oli yhdistetty läheisten numeroihin sekä hälytysnumeroon

      Huivein soittoääni on tälläistä nörttipihinää, jota vanhempani eivät oppineet yhdistämään puhelimeen vaan luulivat musiikin tulevat radiosta.
      Laitteessa ei ole pikavalintoja. Niiden tilalla on jonkun perkeleen nörtin keksimät valikkonäppäimet. Kun tuollaista painaa, puhelin menee valikkoon, jonka jälkeen iäkäs ihminen ei pysty sillä enää soittamaan edes hälytysnumeroon.

      Puhelinliikkeessä eivät olleet edes kuulleet mistään laitteesta, jolla vanhat lankapuhelimet ja -järjestelmät saisi toimimaan GSM-verkossa. Vasta pitkällisen etsimisen jälkeen olen tälläisen löytänyt ja joudun nyt tilaamaan. Siinä yhteydessä Huivei muuttuu ratpeettomaksi. Vien sen varmaan kauppakeskuksen seinälle ja pistän mukaan ison lapun, jossa varoitan moista hankkimasta.

      Akuutin tilanteen sitten tullessa isäni taisteli vartin ennenkuin sai puhelun tulemaan minun numerooni ja silloinkin vahingossa. Kaikkineen meni n. puoli tuntia, ennenkuin ambulanssi saatiin paikalle.
      Tilanteen jälkiselvittelyissä nuorehko sairaanhoitaja taisteli usean minuutin, ennekuin sai puhelimella soitettua.
      Soittamisen hankaluutta edesauttaa myös jokseenkin täysin tunnoton näppäimistö, jolla tulee jatkuvasti virhepainalluksia.

      Jouduin rakentamaan kokonaan uuden hälytysjärjestelmän, joka tähän mennessä on jo maksanut n. 160 Eur ja tulee vielä maksamaan lisää. Äkkiä laskien 8 Eur/kk säästö kuukaudessa tulee maksamaan meille n. 300 Eur paljon työtunteja.
      Alkuperäisen lankaliittymän palauttaminen olisi maksanut 98 Eur kulut. Lisäksi sain puhelinfirmalta jokseenkin suorasanaisen vastauksen, että tätä kotikuntaani monopolina hallitsevaa Ruåtsalaisfirmaa ei pahemmin kiinnosta lankalinjojen uudelleen liittäminen, koska ' langaton liikenne on tulevaisuutta '.

      Sosiaaliviranomaisten ja vammaisjärjestöjen hälytyslaitteet vaativat lankalinjan liittymän toimiakseen. Ainoastaan vartioliikkeiden todella sikahintaiset järjestelmät toimivat GSM:llä ja vaativat tällöinkin oman liittymänsä.

      En ole varma, olisiko äitiäni enää pystytty pelastamaan, vaikka puhelin olisikin toiminut. Mieleen kuitenkin jäi pieni kaiherrus.

      Joten. Se idiootti, joka tämän järjestelmän tyrkytti äidilleni, voi ilmoittautua allekirjoittaneelle. Annan mielelläni huolellista selkähierontaa koivuhalolla.
      Kaikki on tapahtunut lain ja määräysten puitteissa, joten hoidan selkähieronnan laillisesti kaadetulla ja pilkotulla halolla.

      • Äidin poika

        > Mutta tottakai tuotteena tuo on sellainen, että vanhempien ihmisten on aika vaikea ymmärtää koko
        > asiaa, eli paras olis kun joku nuoremman polven edustaja konsultois omia tuttaviaan ja sukulaisiaan
        > ennen päätösten tekemistä.

        Eli Savolaista kaupankäyntiä: vastuu siirtyy ostajalle. Tai pikemminkin tämän sukulaisille.

        Päätöksen tekemiseen ei ole mitään pohjaa. Laite on pakko hyväksyä kuin sika säkissä. Vasta, kun se on pöydällä, asiakas huomaakin, että ( Laite on siis Huawein ETS3023 GSM pöytäpuhelin, jota Saunalahti jakoi liittymän kytkykauppana 2009 syyspuolella ):
        - Rakkineeseen ei saa kiinni käytössä olevia apulaitteita
        - Soittoäänet ovat SURKEITA. Puhelimen pitäisi soida puhelimen äänellä
        - näppäimistö on huonompi, kuin lasten leluissa
        - härvelissä on valikkohelvetti.

        Tuo valikkokin on ensimmäisenä tyrkyllä aivankuin puhelimen tärkein käyttö olisi asetusten plaraaminen. Laitteen kehittelijälle se varmaan onkin, mutta peruskäyttäjälle puhelin on puhelin. Valikot yms lisätoiminnot pitäisi pystyä lukitsemaan pois käytöstä.

        Asia olisi järjestyksessä, jos käyttäjälle tarjottaisiin tuon per**leen Huivein tilalle palikkaa, johon saisi vanhat lankakalusteet kiinni.
        Markkinapuolelle välitettäköön tieto, että Suomessa on ollut kai pari sataa vuotta lankapuhelinverkko, jonka jäljiltä ihmisillä on edelleen tähän verkkoon liitettäviä laitteita. Ei pelkästään puhelimia, vaan myös ääni- ja valohälyttimiä, hälytyspainikkeita, valvontalaitteita, lisänäppäimistöjä etc, etc.

        Omassakin tapauksessani tuollainen sovituspalikka olisi säästänyt suurelta työmäärältä, hermoilulta ja rahanmenolta.

        Sitäpaitsi vaikuttaa, ja olen muutamista muista viesteistä saanut vahvistusta, että esim Class Olssonin kauppaama hälytyslaite Ontech 9009, joka muiden palveluntarjoajien verkossa toimii kelvollisesti, menettää yhteytensä Saunalahden verkkoon satunnaisesti.
        Olen siis ilmeiseti heittänyt kaivoon 159 Eur ja joudun taas hankkimaan lisää tavaraa varmistaakseni hälytysten kulun.

        Se, että myyjä puhelimessa käy läpi järjestelmään liitetyt lisälaitteet ei vielä kerro mitään. Ikäihmiselle ei ole lainkaan selvää, mitä kautta esimerkiksi puhelimen lisäkello, valohälytin ja linjavahti toimivat. Ikäihmiselle puhelin on laite, joka pörisee, jolloin siihen pitää vastata. Haluttaessa soittaa tarkistetaan pahvilta numero tai painetaan isoa pikavalintanäppäintä. Vilkkuva valo television päällä ja lisäkello eteisessä ilmoittavat tulevasta puhelusta. Vilkkuvalo puhelimen päällä kertoo, että kahva ei ole mennyt klyykaan oikeaan asentoon.
        Mistä ikäihminen voisi tietää, mistä nämä kaikki vilkut ja pörinät tulevat.

        Olisin valmis vaihtamaan tuon Huivein Saunalahden kanssa vaikkapa tälläiseen:
        http://www.coline.fi/gsmsovitintfnetgsmj6/index.html
        Valitettavasti käsissäni olevassa laitteessa on verijälkiä, joten vaihto ei käy.
        Pitänee odottaa seuraavaa tiliä.

        Säästö puhelinlaskuissa on poikinut helv*tisti lisäkuluja.


    • asoji

      Oon samaa mieltä! Mulle soiteltiin yhteen aikaan monta kertaa viikossa saunalahdelta. Mielestäni se oli jo häirintää. Puhelin soi ekan kerran aamulla ysin-kymmenen aikaan ja saatettiin yrittää monta kertaa päivässä, jos en vastannut. Yhden kerran suutuksissani torjuin soiton. Heti perään yritettiin sieltä soittaa uudestaan. Eikö niillä ole mitään tajua?? Kerran kirjoitin tekstarin, että lopettais ton häirinnän. Samana päivänä jo soiteltiin uudemman kerran samasta numerosta. Kerran ku just olin sanonut yhdelle myyjälle, vastattuani puhelimeen, etten halua liittymää joten ei kannata soitella, niin saman tien ku suljin puhelimen soitti joku toinen tyyppi samalla asialla.

      Kerran kun olin taas sanonut, etten halua vaihtaa saunalahteen, niin myyjä alko inttämään, että ei hän mitään vaihdosta olekaan tarjoamassa vaan uutta liittymää entisen rinnalle. So what?? Jos sanon, etten saunalahtea halua, niin silloin en halua sieltä edes sitä uutta liittymää. Ärsytys saunalahtea kohtaan on kasvanut mulla aika suureksi enkä millään toisella operaattorilla ole törmänny samanlaiseen häirintään.
      Häirinnältä se tuntuu, ku saman päivän aikanaki yritetään sieltä monta kertaa välillä.

    • Vei hai vei

      Iäkäs sukulaismies houkuteltiin vaihtamaan lankaliittymänsä Saunalahden langattomaan ja säästöä luvattiin kuukausimaksuissa jopa 8 euroa. Päätelaite Huawei 3023 tuli postissa ja noin kuukautta myöhemmin lankaliittymä mykistyi. Huawei kytkettiin päälle ohjeiden mukaan, mutta se ei toiminutkaan. Apuun hälytettiin naapurin (lanka)puhelimella osaava nuori sukulainen, joka totesi kaikki temput kokeiltuaan, että koje oli viallinen. Saunalahden puhelinpalvelu totesi saman asian rutiininomaisesti ja pyysi viemään rakkineen Elisan myyntipisteeseen lähs 50 km:n päähän korjausta varten. Näin tehtiin ja sillä tiellä koje on kuukautta myöhemmin edelleen. Onneton vaihtaja totesi pian, että elämä ilman puhelinta on hankalaa ja osti kännykän Soneran liittymällä. Saunalahden sopimuksen purulle on ilmeiset edellytykset ja oikeastaan yhtiön pitäisi krvata myös matkakulut korvaavan laitteen hankinnasta/vuokrauksesta aiheutuneet kustannukset.

      Jonkun pitäisi kertoa noille savoa vääntäville Saunalahden myyjille, että heidän tavaransa on täyttä sekundaa enkä itse kyllä kehtaisi olla yhtään hetkeä kauppaamassa moista roskaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe