Persian keltaruusu

Just'

Luin, että Persian keltaruusua pitäisi kalkita. Käykö tuohon tarkoitukseen tuhka?

Toisena ongelman on, että ruusun muodostaa kaksi pitkää lähes lehdetöntä runkoa, joiden yläosassa oksia ja lehtiä. Ruusu ei siis näytä hyvältä ja aikaisemmin siinä onkin ollut oksia pitkin koko runkoa ja se on kukkinut runsaasti. Nyt muutama vaivainen nuppu latvassa.

Olisiko ruusulle jotain tehtävissä? Leikkaus?

1

2649

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sdfåp

      Mulla oli edellisessä asuinpaikassa Persiankeltaruusu. En mä sitä kalkinnut, mutta se on kalkisuosija, suosittelen kuitenkin varovaista annostusta. Haarat olivat aika pystyjä ja vanhemmiten haara oli alhaalta kalju, pitkien varsien päässä vain lehtiä. Leikkasin sitä vuosittain (keväällä) n. 1/4 vanhoista kaljuista haaroista pois, jolloin se uudistuis koko ajan ja näytti hyvältä. Lannoitin tavallisella yleislannoitteella.

      Suosittelen, että alat hoitamaan ruusuasi vuosittaisin leikkauksin. Nyt vois napsaista sen toisen haaran poikki, jos uskaltaa. Sehän kukkii vasta toisen vuoden kasvusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      69
      871
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      852
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      541
      770
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe