tulee vain mieleen ajatuksia ja kaipuuta, tunne siitä, mistä minua oikein rangaistaan tällä yksinäisyydellä? Kun on viimeksi ollut parisuhteessa 12 vuotta sitten alkaa tuntua siltä, että sitä oikeaa ei oikeasti koskaan löydä. Miten nopeasti vuodet menevätkään ohitse? Yht`äkkiä huomaat olevasi 41-vuotias ja edelleen yksin. Vaikeaa tähän yksinäisyyteen on tottua. Tunne rastaa rintaa aivan samalla tavalla kuin 16-vuotiaana. Taidan mennä nukkumaan. Toivon, että olisin kuollut, ei tämä elämä ole minkään arvoista ilman rakkautta.
Illat ovat kaikista pahimpia
kestää...
5423
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
yksinäisyydessä vielä pahempia.
viikoista kuukausia, kuukausista vuosia ja mikään ei muutu. Joidenkin elmästä yksinäisyys vain ei poistu, ei edes kirveellä.
Yksinäisyyys on paha. Miten voisit murtaa kuoren ja tutustua ja löytää seuraa? Ei ketään tuomita yksinäisyyteen, jotkut tyytyvät vain siihen.
En koe, että rakkaus ja parisuhde itsessään karkoittaisivat yksinäisyyden. Nykyistä suhdettani on kestänyt vasta pari vuotta, mutta mieheni juoksee illat, yöt ja nyt kesällä usein päivätkin bändihommissa ja/tai kaljalla. Käy vieressäni nukkumassa, jos tänne asti pääsee, eikä ilmoita itsestään ennen kuin on nälkä. Paljon hän minua rakastaa, mutta yksin tuskin olisin näin yksinäinen...
Se oli hyvin sanottu kun joku sanoi, että kokonaiset viikonloput on pahimpia, sen olen taas tänään saanut tuta. Tänäänkin olen aamun kuntoilun jälkeen alkanut odottamaan iltaa että pääsisin nukkumaan. Oli pakko ottaa tirsatkin iltapäivällä vain sen takia, että saisi ajan kulumaan edes jotenkin. Sitten ihan kirjaimellisesti istuin ja odotin vain, että ilta saapuu. Ajelin vähän kaupungissa ja nyt olen jälleen aivan toimeton. Suorastaan hätkähdin alkuillasta kun puhelin soi, no kukas muukaan sekin oli kuin äiti!