Tukiryhmiä? Apua?

ShineOn89

Moikka!
Oon 19vuotias tyttö, ihan normaalipainoissa indexi 21.
Mutta olen kärsinyt ahmimiskohtauksista kohta 4vuotta, enkä jaksa enään. Olen päässyt pahimman yli (jouduin silloin lopettamaan kaikki opintoni häpeän vuoksi, eristäydyin täysin ja koitin itsemurhia). Nyt olen alkanut taas ahmimaan, en kuitenkaan mielenvaltaisesti, mutta sinne ollaan taas menossa niin pelkään.
Ongelmani on elämäni sabotoiminen. Heitän hukkaan ihanaa nuoruuttani, koska en voi häpeässäni lähteä ulos kotoani. Ihastukseni soitti minulle tänään ja pyysi ulos, valehtelin etten voi lähteä, vaikka oikeasti en kehtaa näyttää lihonnutta naamaani nyt kenellekkään ja sen jälkeen menin taas ahmimaan. Syön salaa, ahmin salaa, suunnittelen orgioitani ja eristäydyn. Siis heitän elämäni hukkaan. Rakastan elämää ja haluaisin tehdä vaikka mitä ja olla nuori ja kaunis, mutta en anna itseni tehdä sitä. Miksi en osaa rakastaa itseäni? Onko jollain jotain blogeja tai neuvoja? Tukiryhmiä yms? Eniten ottaa päähän se, että osaan suunnilleen aina pohtia ja ymmärtää mistä syömishäiriöni johtuu, mutta en osaa kontrolloida sitä ollenkaan. Minulla ei ole juurikaan itsekuria syömishäiriöihini. Laihduttamiseen toki olisi, mutta se pahentaa oloani. En hae nyt laihdutusapua (sen kyllä osaan sairaalloisesti itsekkin), vaan haluan parantumisen kautta löytää ihana kroppa jossa on hyvä elää. Apua apua tai jotain. En jaksa enään. Haluan lähteä ulos, siellä on kaunis sää, mutta en kehtaa.

Love

3

385

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pilvienkin takaa.

      Hei Sinulle!

      Täällä 17-vuotias neito, samoja ajatuksia omistava.
      Ota minuun yhteyttä, meillä on varmasti paljon yhteistä.

      Ystävällisin terveisin

      [email protected]

      :)

    • ----

      Kuin olisin itse kirjoittanut tuon... Itselläni ollut nyt taas sama tilanne nyt viikon ajan, olin jo aikaisemmin päässyt eroon ahminnasta mutta kun sen aloittaa niin sitä on vaikea lopettaa... nyt kaipaisinkin juuri tukea ja jonkun jonka kanssa voisin keskustella, laittakaa ihmeessä muutkin minulle postia: [email protected]

    • hennaru

      Syömishäiriöliitto Syli ry järjestää ja pitää vertaistukiryhmiä kaikille jotka kokevat ongelmia syömisen kanssa, ryhmään saa osallistua vaikka vain kerran, puhua saa jos haluaa eikä tarvitse edes nimeään kertoa käy katsomassa www.syomishairioliitto.fi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      60
      1701
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1179
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      963
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      15
      811
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      632
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      608
    7. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      70
      583
    8. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      91
      571
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      508
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      495
    Aihe