Palsta kirjoittelua seuranneena olen ilokseni todennut, että olemme saaneet uuden aktiivisen ulkopaikkakuntalaisen kotkalaisuudesta kiinnostuneen keskustelijan.
Kiinnostuksen kohteena ovat erityisesti maahan muutto, maa-alueiden myynti, asia-kirja asiat sekä poliisikuulustelut. Jatkakaamme ja jakakaamme lisää tietoa vajavaisin tiedoin kirjoittavaa ulkopaikkakuntalaista auttaaksemme.
Tuntuu vaan jotenkin ,että olisimme saaneet nauttia nikin kirjoituksista aikaisemminkin, ehkä uusi kirjoittajamme haluaa uudistautua ja lähteä liikkeelle puhtaalta pöydältä.
Asiakirjatapauksenne ja muuta
Kirjoittanut: Nedo / 2.7.09 / klo 13:18
Kotkalaiset ovat aktivoituneet keskustelupalstalla määrin, johon laitan tykö itseni rekisteröimälläni nimimerkilläni.
Kaksi asiaa velloo keskusteluissanne ylitse muiden. Ykköskohde on ilman muuta tuo kuuluisa asiakirjatapauksenne ja sen yksilön oikeutta koskeva poliittinen vivahde.. Toisena asiana, joka valkoisen Suomen kannalta minuakin kiinnostaa, on maa-alueiden myynti venäläisille.
Huomaan Kotkan perussuomalaisten esille nostamissa asioissa olevan tietynlaista historiallista vastustusta. Kaupunkinne maine meripäivien isäntänä on maan kuulu ja tähän on vieraspaikkakuntalaisetkin saaneet tutustua; avoin ja ennakkoluuloton ilmapiiri.
Ihmettelen suuresti Kotkalaisten ihmismieltä. Toisaalta olette juuri tuon meripäivien ilmapiirin vastakohtia poliittisessa ilmapiirissänne, kun vastustatte poliittista avoimuutta ja keskustelun tuomia uusia ulottuvuuksia.
Keskustelupalstat ovat hyviä asukastuntojen tunnistamispaikkoja. Tämä teidän palstanne on kiinnostuksen kohteeni ollut pitkään, enkä malta olla osallistumatta vellovaan keskusteluunne, joka toisaalta monesta muista kaupungista poiketen on erittäin aktiivista.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Todella asiallista kirjoitusta Nedolta. Ei loukkaa ketään!
on hyvää tasoa, seuraillut suosittua palstaa ilmeisesti pidemmällä aikajänteellä.
Tervehdys ihmiset.
Kovasti on täällä näköjään kiinnostavia keskusteluja käynnissä. Valitettavasti en nyt kerkeä perehtymään syvemmin. Kaveri tuossa soitteli, että oli epäilty minun olevan uusi nimimerkki, eli tämä Nedo. Minä kirjoitan omalla nimelläni ja se ei ole Nedo.
Jatkakaa.
Mis hyvvää miestä tarvithan, suosittelisin mä Juhoa, ei tarvihe nimmaria, uskaltaa omalla nimellä vaikka mitä., toisin kuin me aremmat!
Selvästi teksiasustakin näin ettei ollu sun tyylistä textiä alkuunkaan!
Tsemmpiä! Ja eduskuntaan vaan ujostelematta!
Ettei vaan olisi taas jonkun demmun toilauksia ruveta syyttään ja sekottaa Juhoa kaikkeen mikä liikkuu;(
T. Foorumin muut politikot.
ajantasalla hevosmiesten uutistoimittaja Hirvoselta saaduilla sisäpiiri tiedoilla.
vaan minä itse... Jareja ja Juhoja on tässä maassa aika paljon.. Poliitikoista arvostan esim. Erkki Tuomiojaa (SDP) ja Osmo Soininvaaraa (ent. Lib, Vihreät), joilla on muutama omakin ajatus. Yhteisöllisyyden nimissähän sellaisia ei saa olla ? Esim. nämä herrat ovat olleet välillä eri mieltäkin asioista, mutta ymmärtävät edes mistä asioista ovat eri mieltä. Heidän ei tarvitse työväentalolta tai virkamiehiltä käydä koko ajan kysymässä, mitä mieltä milloinkin pitää olla, mistäkin asiasta...
Sitä et taida sinäkään ymmärtää.
kysymystä kaljan ja väkevien tarjoiluhinnoista, alapään tirkistelystä, löydetyistä ja kadotetuista esineistä sekä vastaavista asioista. Muunlaiset esitykset saavat kimppuunsa mahtavan parjaus- ja ivailukampanjan. Mahtuuko kalloon.
Valitat vaan Hirvosta ja muita persun tavoin ajattelevia, saatko media-agentilta ohjeet?
Eerola pakoilee vastuuta
Kirjoittanut: Kotka Foorumilla / 11.7.09 / klo 11:19
Laajakoski aiheen ollessa kuumimmillaan , valtuutettu tykitti aiheesta useaan otteeseen. Syyttäen päättäjiä ja virkamiehiä myynnistä, sekä myöhemmin kaupan ollessa vielä voimassa, kertomalla tyrmänneensä kaupan henkilökohtaisella toiminnallaan.
Ostaja kanditaatin etsijäksi on nyttemmin selvinnyt luotettavana pidettävä taho, Cursor ja Finpro.
Ei tuo Eerola enää kantaansa esiin edes uusien ostaja ehdokkaiden luotettavuudesta, saati käyvästä hinnasta.
Tällaista se sitten on poliittinen populismi parhaimmillaan.