Apuja äitiyspäivärahavalitukseen kaivataan!

-Eriikka-

Olen jo kerran tuloksetta valittanut Kelalle äitiyspäivärahapäätöksestäni, joten apuja kaivataan.

1) Ensinnäkin kaipaisin selvennystä tähän päätöksen monitulkintaisesti ilmaistuun sanamuotoon:

"Päivärahan määrä perustuu verotuksessa todettuun vuoden 2007 työtulon määrään xxxxx,xx euroa [suurempi summa]. Työtulo on korotettu palkkakertoimella. Työtulossa on otettu huomioon: palkkatulo ja muu henkilökohtainen tulo xxxxx,xx euroa [pienempi summa]."

Eli onko siis suurempi summa vuoden 2007 työtulo palkkakertoimella korotettuna ENNEN verovähennyksiä ja pienempi summa kyseinen työtulo vähennysten JÄLKEEN? Eli siinä tapauksessa nimenomaan tuota jälkimmäistä (pienempää summaa) käytetään vertailulukuna nykyisiin tuloihin nähden, eikö?

2) Mistä päästäänkin seuraavaan omituisuuteen:

Kelan virkailija lätkäisi matkakuluiksi omavastuun jälkeenkin lähes 5 000 euroa (!), vaikka verottajan hyväksymä (halvin kuukausilippu) on omavastuun jälkeen vain 100 e vuodessa?! Asiasta valitettiin Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle, mutta ilmeisesti valitus ei koskaan edennyt sinne asti. Sen sijaan sama virkailija päätti asian saman tien uudestaan entisellä tavalla!

Alkuperäiseen hakemukseen kirjoitettiin kulkuneuvoksi yksinkertaisesti "auto", koska virkailija kertoi, ettei ole väliä mitä kirjoittaa, koska vain verottajan hyväksymät (eli halvimmat mahdolliset) matkakulut hyväksytään. Ja niinhän se lain mukaan onkin.

Tuo matkakuluasia risoo, koska Kelan virkailijan sekoilun vuoksi vähennysten jälkeiset tuloni eivät (muka) ole yli 20 prosenttia enemmän kuin vuonna 2007, vaikka oikeasti ovat. Tämän johdosta äitiyspäiväraha lasketaan kahden vuoden takaisista tuloista eikä nykyisistä, kuten pitäisi.

Mihin tässä voi oikein valittaa, jos muutoksenhakulautakunnalle osoitetut valitukset eivät edes mene perille asti?!

4

668

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Systeemin on sellainen, että muutosta kelan päätöksen haetaan lautakunnalta ja valitus pitää toimittasa KELAan. Jos KELA ei oikaise päätöstä niin se toimittaa valituksen lautakuntaan.

      [email protected]
      julkishallinnon asiantuntija
      http://www.valtakunta.fi

      • -Eriikka-

        "Jos KELA ei oikaise päätöstä niin se toimittaa valituksen lautakuntaan."

        Tässä tapauksessa sama Kelan virkailija "oikaisi" oman päätöksensä, muuttamatta tai perustelematta kuitenkaan tuota matkakorvausasiaa, vaikka siitä juuri valitettiin. Eli ilmeisesti virkailija voi mielivaltaisesti blokata valituksen kuin valituksen ennen lautakuntaan menoa. Jokseenkin käsittämätöntä.

      • tapaus.......
        -Eriikka- kirjoitti:

        Kela laski munkin äippäpvrahan 2006 verotuksen mukaan, koska mulla tulot oli nousseet vain 19,98 prossaa. Ja sehän ei ole siis 20 %!! Pyysin sitten poistamaan matkakulut ja ay-päivärahat, mutta niin ei kuulemma voi tehdä. On omituista, että Kela voi päättää mitä VAPAAEHTOISIA kuluja voin vähentää omassa verotuksessani. Ja minulla siis jäi sellaisesta 5 eurosta kiinni, etten saanut korkeampaa pv-rahaa... Lisäksi on mielenkiintoista, että katsoessani vuoden 2006 verotuspäätöstä, en löydä sieltä summaa, jonka Kela mainitsee silloiseksi ansiotulokseni. En, vaikka lasken ja vähennän ja teen vaikka mitä. Kun kysyin virkailijalta, mistä summa tulee, hän ei osannut vastata, vaan sanoi verottajan ilmoittavan tulot heille. Mielestäni tämä rikkoo jonkin verran oikeusturvaani!

      • siirto toimii
        tapaus....... kirjoitti:

        Kelaan tulee verottajalta suoraan tiedot palkoista yms. Ja kukaan täti siellä ei laske mitään vaan koneet, joihin syötetään summia jonka jälkeen kone laskee onko summa 20 % suurempi vai ei. Ja laki määrää tämän, joten sille ei Kelassa voida oikeasti tehdä mitään vaikka haluttaisikin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      66
      2382
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      65
      1115
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1077
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      77
      803
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      650
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      648
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      615
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      27
      571
    Aihe