Uupumus, tyttö vasta

8päivää

Ensimmäiset päivät sairaalassa ja kotona meni todella hyvin. Hoidin innokkaana ja yölläkin heräsin syöttämään ja hyssyttelemään tuosta vaan, omalla nukkumisella ei ollut niin väliä. Päivällä lepertelin ja suukottelin tyttöä vähän väliä, en hermostunut mistään, naureskelin kun tyttö oli "ei-niin-mukavalla päällä". Koko ajan olin pirteä eikä väsyttänyt yhtään. Olin aivan innoissani kun pääsin ensimmäistä kertaa muksun kanssa ulos, oma äitini seuranani.

Nyt tuntuu että kaikki on ihan toisin. En herää yöllä vaikka muksu huutaa aivan vieressä, sitten jos herään, annan lapsen huutaa hetken, en jaksaisi nousta syöttämään/nuuhkimaan vaippaa. Haluan saada muksun nukkumaan heti, kun hän herää. Menetän hermoni jo parin minuutin huutoon, välillä alan itsekkin itkemään. Syötän korvikkeita, ja pumppaan maitoa minkä ehdin. Lapsi oksentaa parin päivän välein KAIKEN ulos masustaan. Ja monta kertaa. En jaksaisi vaihtaa vaatteita koko aikaa, kun ne puklussa/oksennuksessa ovat. Ulos lähteminen pelottaa, pelkään että muksu alkaa huutamaan keskellä kylää, ja kaikki katsovat pahasti, jos en saa häntä hiljennettyä.

En syö mitään muuta kuin hedelmäsoppaa. Juon kahvia, poltan tupakkaa. Heti sairaalasta kotiin tullessa kaikki kunnollinen "kiinteä" ruoka on alkanut oksettamaan, siis pelkkänä ajatuksena jo. Mulla on aina ollut hyvä ruokahalu, en ole edes ajatellut laihduttaa vaikka en ole mikään luuviulu koskaan ollut. Ruoka ei vaan maita. Kahvia menee monen monta kuppia päivässä, hedelmäsoppaa lasillinen aamulla ja illalla, enempää ei saa alas. Olo ei ole heikko, elimistö kestää näköjään vielä ainakin. Synnärille jäi 5kg, neljän päivän aikana kotona paino pudonnut vielä yli 3kg.

----

Parantuuko tilanne jossain vaiheessa, onko muita ketkä edes JOTAIN tämäntapaista tuntenut, kun lapsi on tosiaan vasta 8päivän ikäinen. Tuntuu, että alkaa kaduttaa koko lapsi, kun en jaksa tehdä mitään vaikka kaikki on ihan alussa.

7

551

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • xerttu

      Tuollaista on kun saa lapsen, ei se ole mitään nuken hoitoa. Pakko vaan jaksaa seuraavat 20v.. Ja onhan lapsella kaiketi isäkin, joka voi avustaa. Paljonkos sinulla on ikää?

      • --------------------

        Ai että isä oikein AVUSTAA?

        Korjataanpa nyt yksi asia. Isän ei kuulu avustaa, vaan hoitaa lastaan ihan täysipainoisesti kuten vanhemman kuuluu.

        Toivotaan, että kotoa siis löytyy myös isä, niin aloittajalla ei ole kuin osa hoitovastuusta. Ei sitä kukaan loputtomiin nukkumatta jaksa. Eikä varsinkaan, jos pitää jatkuvasti olla vauvan seurassa.


    • tupakka pois,

      mieluiten kahvikin, ja lähde vauvan kanssa ulos, jos sää myöten antaa. Eiköhän ruokahalu parane.
      Et sinä tuohon kuole, ja muutaman viikon päästä olosi on jo paljon parempi. Nyt olet vielä lapsivuodepotilas, joten erilaisia oireita voi hyvinkin olla.
      Ota rennosti ja lepäile aina kun voit. Ja tosiaan tupakka ihan ensimmäiseksi pois, eikä hirveä kahvinjuontikaan sovi imettävälle äidille.

    • ja sen kaikki

      järkevät ihmiset tietävät. Voit ihan vapautuneesti haistattaa niille ihmisille, jotka eivät tajua. Lähde vaikka kotiin sitten, jos vauva ei tokene. Pukluilukin kuuluu vauvaelämään, ota matkaan varapaita kun lähdet ulos.

      Kyllä se tästä tasaantuu alun euforian ja sen jälkeisen väsymyksen jälkeen. Opit pian nukkumaan silloin kun vauva nukkuu ja muutenkin opitte toistenne tapoja. Juo enemmän pelkkää vettä, meinaan elimistön kuivuminen väsyttää myös. Ja jos ei mene normiravinto alas, niin testaile käviskö esim. juotava jugurtti, joka on jo ruokaisampaa kuin mehukeitto.

    • aloittaja

      Ensimmäiselle vastaajalle en edes viitsi vastata mitään erikoisia, epäkohteliasta kun tuo tekstisi oli.

      Kahdelle muulle, tiedän että kahvi ja tupakka on huonoja juttuja. :)
      Nyt on vihdoin alkanut ruoka maittamaan edes vähän. Yksin en edelleenkään ulkoile muksun kanssa, äitini on mukana päivittäisillä lenkeillä. Näin koen asian helpommaksi, ja äitinikin on tyytyväinen kun pääsee lykkimään välillä vaunuja.

      Muutenkin on alkanut hommat sujumaan, oli vain tuollainen vaihe itsellä ettei mikään "kiinnosta" eikä suju. Eikä tyttö todellakaan kaduta, rakastan häntä paljon. Välillä vaan voimat ehtyy.

      Tosiaan välillä tulee fiilis että tuntuu etten tee oikein mitään enkä osaa, mutta tuskin olen ainut..

      • kuulostaa

        jo ihan tasantuneemmalta vauvailuelämältä. Kyl se siitä, huonoja päiviä ja kausia tulee välillä ja välillä sitten kivampaa ja hauskempaa. Hormonitkin tekevät kaikenlaista jäynää ja välillä tosiaan äiti-ihmisilläkin voimat ehtyy. Siksi pitäisi jaksaa pitää huolta myös itsestään, vaikka vauvan hyvinvointi on ykkösasia. Hyviä jatkoja!


      • unta tarvitset
        kuulostaa kirjoitti:

        jo ihan tasantuneemmalta vauvailuelämältä. Kyl se siitä, huonoja päiviä ja kausia tulee välillä ja välillä sitten kivampaa ja hauskempaa. Hormonitkin tekevät kaikenlaista jäynää ja välillä tosiaan äiti-ihmisilläkin voimat ehtyy. Siksi pitäisi jaksaa pitää huolta myös itsestään, vaikka vauvan hyvinvointi on ykkösasia. Hyviä jatkoja!

        1. Vauvani puklasi aina, jos olin juonut kahvia. Hän on rintaruokinnalla. Nyt hän on 7kk ja pystyn juomaan kahvia pari kuppia päivässä ilman että hän reagoi siihen.
        2. Lisäksi hänet piti röyhtäyttää aina niin, että hänen massunsa ei osunut mihinkään. Eli siis vain pystyasentoon.
        3. Vauva pitää saada aina röytäisemään. Sen opin vasta toisen lapsen myötä ja opin kunnolla röyhtäyttämään. muuten tulee vielä enemmän puklua, äääh
        4. Jos olet itse väsynyt tai muuten huonolla tuulella, vauva aistii sen. vauva huutaa! (meillä siis ainakin)
        5. Sanotaan, että ekat 6kk on yhtä "helvettiä" vauvan kanssa. :) good luck!
        6. On sanottu, että ihmiset itkee elämässään kaikki saman verran. Jos lapsena itkee paljon, ei sitten aikuisena tarvitse niin paljon itkeä. Tämä auttoi minulla joskus, kun en meinannut jaksaa itkevää lasta kuunnella.
        7. mikäli tuntuu, että et jaksa kuunnella itkua, laita korvatulpat! se on sallittua!
        Siltikin, mitä paremmin ja nopeammin pystyt vastaamaan vauvasi tarpeisiin (nälkä, vaippa, kuumuus), tulee hänestä luottavaisempi. :)

        Voimia ja puhu asiasta neuvolassa. tarvitset nyt unta ja ravintoa! se on vauvallekin hyvästä!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmossa rallit alkoi ennen aikojaan

      Paettiin polliisia törkeästi? Se tuo rallikiima on näemmä saavuttanu paikalliset tommi mäkiset kiljupäissään auton rat
      Kuhmo
      34
      1516
    2. Kaste tulisi tehdä apostolisella tavalla Ap. t. 2:38 mukaan

      Apostolit eivät kastaneet kolminaisuuden nimellä vaan Jeesuksen alkuperäisen käskyn mukaisesti: Ap. t. 2:38 Niin Pietar
      Kaste
      69
      1145
    3. 41000 kavallettu rahaa

      uutisoi Kaleva ja iltasanomat vuosina 2020-2022 välisenä aikana hävinnyt toi summa tuomittu nainen 1971 syntynyt.
      Pyhäjärvi
      47
      1107
    4. Tuleeko tästä

      Enää mitään. Voiko mitään enää korjata?
      Ikävä
      105
      1048
    5. Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?

      Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli
      Sinkut
      43
      947
    6. Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä

      Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi
      Kaste
      41
      914
    7. Mitä muutoksia tekisit

      kaivatullesi? Miten on? Muista olla REHELLINEN 📸
      Ikävä
      68
      835
    8. Tietäisitpä vain mitä se

      yksikin on susta puhunut :) j
      Ikävä
      45
      834
    9. Fantasioista

      Suurimmalla osalla meistä on jonkinlaisia eroottisia fantasioita. Miten sinä suhtaudut fantasioihin? Ruokitko niitä vai
      Sinkut
      117
      825
    10. Kerro minulle

      Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö
      Ikävä
      56
      809
    Aihe