Vanhaan pihaan uutta

uusi alalla :)

Hei.

Kyselen täältä kokemuksia/ideoita :)

Meillä siis vanha talo, rakennettu 1948-1951, Jyvässeudulla. Piha oli ostohetkellä v.2006 täysin villiintynyt, ollut samassa kunnossa tähän kesään saakka, kunnes aloitimme muutama viikko sitten vihdoin pihan kunnostamisen. Tontin koko on n. 850m2 josta minun arvion mukaan "nurmialuetta"/pihaa 450m2.

Pihasta löytyy ikivanha omenapuu, syreenipensas, luumupuu, aroniaa, vanha karviaispensas, alppiruusu ja hädintuskin pystyssäpysyvä kasvihuone. Nämä mainitsemani siis säästetään. Lisäksi pihassa on monta tosi korkeaa vanhaa koivua.

Pintamaa on osittain nyt kaavittu pois kaivurilla, koska maanpina oli niin muhkurainen ja epätasainen. Sen jälkeen siihen tilattiin 3 rekkakuormallista multaa, joka levitetty niille aluieille johon maanparannusta tarvittiin. Pihan on nyt tasainen ja kaadot yms. ok.

Piha oli täyynä rikkakasvia, eikä nurmikkoa missään. Olen tehnyt oman luonnokseni pihasta, millainen siitä tulisi tulla, näiden asuttujen vuosien aikana olen tutkaillut mikä kasvi suunnilleen viihtyisi missäkin (auringonkierto) . Nyt pitäisi alkaa hommiin, mutta mietityttää tämä vuodenaika, kannattaako alkaa laittamaan kukkapenkkejä yms enää? Perennamukulat istutetaan keväällä? Onko mitään muita kuin astiataimia, mitä voisi laittaa keskikesällä? Entäs nurmen kylvö? Jätänkö suosiolla myöhemmälle kesälle? Uusi multa vain taitaa olla siinä vaiheessa jo ihan täynnä sitä vanhaa rikkakasvia, joka tulee vaikka talon seinästä lääpi jos haluaa ;)

Maaperästä sen verran, että asumme hiekkaharjulla, maa on täysin hiekkaa, missään ei saven muruakaan (ennen multakuorman tuloa, mullan seassa ihan selvästi saveakin, mikä mahtaa olla toisaalta hyväkin asia, veden pitävyyden takia) Eli siis hiekkaa 6m alaspäin. Multaa on n. 40-50cm hiekkapatjan päällä.

Ostanko rekkakuormallisen suodatinkangasta ja levitän koko pihaan odottamaan ensi kevättä? :D

2

639

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jos niin haluat

      Koko kasvukausihan on istutusaikaa, joten jos jaksat kastella kuivilla ilmoilla niin mikään ei estä sinua starttaamasta pihasi kanssa jo nyt. Syy, että kevät ja syksy ovat suositeltavia istutusaikoja johtuu mm maan kosteuspitoisuudesta kuin myös valosta,joka ei paahda suoraan taimille sekä tietysti kasvukauden alusta/lopusta eli jos olisin sinä muokkaisin perennapenkit valmiiksi, ostelisin pikku hiljaa taimia ja loppukesästä istuttelisin sitten suurimman osan kuin myös jatkaisin heti keväällä.

      Maaperänne on todella hyvä talvehtimiseen, joten voit periaatteessa istuttaa vähän vaikeampiakin sen kasvuvyöhykkeen kasveja. Suurin ongelmahan on talvituhoihin maahan seisomaan jäävä vesi.Hiekka läpäisee.

      Toki voit perustaa nurmikonkin, mutta siinäkin olisi järkevää jaksaa kastella ja tavallaan se on turhaa veden tuhlaamista jos jaksat odottaa loppukesälle jolloin yökaste hoitelee kasteluhommat puolestasi. Rikkaruohoja tulee aina ja ne ovat niin olennainen osa puutarhanhoitoa, että joskus mietin täällä viestejä lukiessani kuinka moni ne suostuu hyväksymään osana luontoa. Puutarhan perustamisvaiheessa rikkaruohotaistelut ovat aina rankkoja (tai miten haluaa suhtautua, koska kysehän on myös hauskasta hyötyliikunnasta), mutta ahkera kitkijä saa muutamassa vuodessa kiitoksen kasvien ja nurmikon vallatessa alaa sekä tukahduttamalla rikkaruohojen elämää kasvuvoimallaan.

      Jos haaveilet täydellisestä nurmikosta sijoita siirtonurmikkoon. Huvällä huollolla se pysyy rikkaruohottomana, mutta kannattaa ottaa siihen heti humoristinen linja niin ei harmita jos naapurin voikukat pöllyttävät siemenet puolellesi.

      • hommaa :)

        Kiitos vastauksestasi!

        Piha siinä mallilla, että olen "rajannut" ne alueet, joihin suunnittelin perennoja, kukkia, kasvimaan yms. Loput sitten nurmikolle, jota ei olla kylvetty vielä. Siirtonurmikko on kustannusten takia pois laskuista. Kokeillaan ainakin ensin tuota perinteistä :)

        Kävin tuossa lähipuutarhalla vähän kyselemässä kans, tosi kivasti on saatavilla vaikka mitä kivaa nimenomaan astiataimina. Onhan ne hiukan kalliimpia, mitä ne keväällä myytävät juurakot, mutta aloittelen ainakin niist. olen hyvin käsittänyt, että puutarhann hoito on ikuisuusprojekti, siinä missä talon peruskorjaaminenkin ;-)

        alkup.


    Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      272
      3392
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1873
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      28
      1537
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1421
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1068
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1014
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      66
      926
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      796
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      707
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      696
    Aihe