Näinkö tässä kävi, että Manninen onkin kaiken pahan alku ja juuri.Oliko hänelle luvattu yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista" tiedoista,joita hän jakeli surutta. Tässä on selvästi "kova ydin" takana ja kaikki kaatamassa LIPPOS-DYNASTIAA. Hyvin onnistuivat,vaikka vilunki keinoin.PÄÄMÄÄRÄ on saavutettu ja Lipponen joutui nuijan kopauttajaksi.
Manninen on "poloinen"
3
167
Vastaukset
- alkiolainen
että hän ei voi kertoa totuutta. Asiakirjavuotoa oli hoitamassa useita Kepun vaalityön johtoon kuuluneita henkilöitä. Nyt juttu on saatu näyttämään Annelin ja Mannisen kahdenväliseltä toimelta.
Vai uskooko joku, että Lankia ei tiennyt mitä teemoja aiotaan tv-tenteissä käsitellä ja mitä aineistoa sitä varten oli.
Jos Manninen puhuisi koko totuuden (Annelista siihen ei luonnevikansa takia ole), niin siitä seuraisi Kepulle täydellinen uskottavuuskriisi. Eikä sellaisen kanssa ole meidän ulkopuolistenkaan helppoa elää.- Robin Sivén
Manninen on sijaiskärsijä. SDPn ja Keskustan piirissä lienee sovittu, että nyt tehdään syytekirjelmäänkin kuulumattomalla tavalla uutisoimalla Mannisesta koko Lipposen sotapolitiikan katkaisemiseen tähtäävän operaation salaliitosta pelkkä Mannisen laukaus.
Ei kukaan puoluevirkamies, joka on 20 vuotta totellut presidentin kansliassa puoluetoimiston määräyksiä lähde enää 60 vuotiaana toteuttamaan yksin tälläista operaatiota, minkä tarkoituksena on palauttaa ulkopoliittiselle johdolle tasavallan presidentin ja ulkoasiainministerin perustuslailliset valtuudet ja panna sotapolitiikkaa harjoittava SDPn puheenjohtaja harhaan.
Tässäkin oikeudenkäynnissä näkee, ettei SDPn puheenjohtaja voi joutua mistään kiinni, koska Yleisradio, Sanoma ja Alma Media suojelevat puoluekartellia, mikä puolestaan suojelee tulopoliittista kartellia demokratialta. - Jatta
Robin Sivén kirjoitti:
Manninen on sijaiskärsijä. SDPn ja Keskustan piirissä lienee sovittu, että nyt tehdään syytekirjelmäänkin kuulumattomalla tavalla uutisoimalla Mannisesta koko Lipposen sotapolitiikan katkaisemiseen tähtäävän operaation salaliitosta pelkkä Mannisen laukaus.
Ei kukaan puoluevirkamies, joka on 20 vuotta totellut presidentin kansliassa puoluetoimiston määräyksiä lähde enää 60 vuotiaana toteuttamaan yksin tälläista operaatiota, minkä tarkoituksena on palauttaa ulkopoliittiselle johdolle tasavallan presidentin ja ulkoasiainministerin perustuslailliset valtuudet ja panna sotapolitiikkaa harjoittava SDPn puheenjohtaja harhaan.
Tässäkin oikeudenkäynnissä näkee, ettei SDPn puheenjohtaja voi joutua mistään kiinni, koska Yleisradio, Sanoma ja Alma Media suojelevat puoluekartellia, mikä puolestaan suojelee tulopoliittista kartellia demokratialta.Jäätteenmäki ja Manninen ovat molemmat tämän "kovan ytimen" uhrea. Lipposelle ei näköjään voi kukaan mitään.Lipponen saa mellastaa,miten haluaa ja SDP on hyvillään,että heidän riveissään seisoo VARAKAS TYÖVÄEN MIES ja puolustaa aatetta henkeen ja vereen hah hah!!! Tulisi nyt jostakin puolueesta oikea mies tai nainen, joka höyhentäisi Lipposen kunnolla.Ei siihen pysty Nykyiset poliitikot sääli. Näyttää siltä muuten,ettei Jäätteenmäelle eikä Manniselle käy kuinkaan.Se siitä Annelin tuomista,ONNEKSI!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k502234Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut82922Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11904Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖24889- 68863
Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt51831Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me118819Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu9753Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49749vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22733