Varijat poistamaan häiriköitä

Vierastan ajatusta. Vartijoiksi valikoituu usein henkilöitä, jotka eivät ole päässeet poliisikoulutukseen.

Ovat tavallisesti mieltyneitä aseisiin ja monet bodaavat ja kasvattavat lihasmassaansa kemikaalien avulla. Nämä puolestaan aiheuttavat agressioita.

Näin ei tietenkään ole jokaisen vartijan kohdalla, mutta valitettavasti pahoinpitelijöitäkin joukossa on.
8414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kylläpäs risoo nyt.

Äänestä
  • että lihakset ja aivot ei sovi yhteen,saatika jos on vartija niin se kertoo jo ihmisen "älykkyydestä"paljon,eli turha näitä pellejä on pelätä..vaikka oliskin kuinka isot lihakset tahansa.ei ole ainakaan yksikään vartijanpelle mua pystynyt pysäyttämään koskaan,en ole kauhean lihaksikas mutta tarpeeksi hullu ja 190cm pitkä,ja suhteita löytyy oikeastaan jokaiseen suomalaiseen rikollisjärjestöön...eli aivan vitun sama jos joku vartija sanoo mitä vaan,ei kiinnosta oikeesti vittuakaan.

    eniten kuitenkin itseäni vituttaa vartiointifirmojen vartijoissa se,että ne on oikeesti puhtaasti liike-alalla,kauppiaat palkaa ne keräämään koreja ja työntämään kärryjä,ei LEIKKIMÄÄN mitään viranomaista.

    vartijathan toki itse pitävät itseään viranomaisina mutta ei tajua,että kaikki ihmiset tietävät niiden olevan vartioimisliikkeen vartioita,eli ei edes lähelläkään mitään viranomaistoimintaa(poliisit jne)tosin en kyllä niitäkään arvosta sen enempää,mutta on niillä edes se 2,5v koulutus.toisin kun vartijoilla yleensä 40h 60h..hahahah...naurettavaa:-)

    Äänestä

  • on vaan niin kirjoitti:

    että lihakset ja aivot ei sovi yhteen,saatika jos on vartija niin se kertoo jo ihmisen "älykkyydestä"paljon,eli turha näitä pellejä on pelätä..vaikka oliskin kuinka isot lihakset tahansa.ei ole ainakaan yksikään vartijanpelle mua pystynyt pysäyttämään koskaan,en ole kauhean lihaksikas mutta tarpeeksi hullu ja 190cm pitkä,ja suhteita löytyy oikeastaan jokaiseen suomalaiseen rikollisjärjestöön...eli aivan vitun sama jos joku vartija sanoo mitä vaan,ei kiinnosta oikeesti vittuakaan.

    Joillakin ihmisillä on vaan sairas tarve saada haukkua ja naljailla jollekin ammattiryhmälle, kuten esimerkiksi vartijoille. Ilmeisesti tämmöisen kirjoitelman tuottama nautinto muuten tyhjään elämään on sitten sen arvoista, vai?

    Tässäkin harrastelmassa piti käydä ne yleisimmät kliseet läpi jotta nautinnon huippu olisi aivan täydellinen. Eli 'ei päässyt poliiskouluun, kielletyin ainein bodattu ja väkivaltainen, pullokorit' Ai kuinka upeaa.. saitko?!

    Todella harvassa on ne väkivaltaiset vartijat joukossamme. Tällaiset yksilöt tulisivat hyvin nopeasti esille ja poistuisivat joukosta nopiaan. Yksi Kontulan ostarin kännykkävideo teki reilu vuosi sitten kaikista vartijoista väkivaltaisia. Sepä oli hauskaa aikaa. Jos mennään kysymään entisiltä linnakundeilta että keneltä on turpaan tullut, niin kyllä se on setä sininen miltä on ikeasti aikanaan tullut. Siellä on eräänkin pidätetyn naama karmiin napsahtanut eikä näistä ole sen kummemmin huudeltu. Poliisissa on oikeasti ollut kavereita jotka ovat vuosia käyttäneet liikaa voimaa, tai syyllistyneet kiinni otettujen suoranaisiin pahoinpitelyihin mutta poliisi suojeleekin omiaan. 15v vartijan tiedän tämän asian ja olen jonkun kerran paikan päällä sitä todistanutkin. Vartijoissa on selkeästi suhteessa ammattitaidottomampaa henkilöstöä kuin poliisissa ja aika spedejäkin. Mutta aika vähissä ovat nuo 'bodatut ja väkivaltaiset' vartijat. Makkara ja kalja tuntuu maistuvan tänä päivänä liiankin hyvin liian monelle.

    Äänestä

  • on vaan niin kirjoitti:

    että lihakset ja aivot ei sovi yhteen,saatika jos on vartija niin se kertoo jo ihmisen "älykkyydestä"paljon,eli turha näitä pellejä on pelätä..vaikka oliskin kuinka isot lihakset tahansa.ei ole ainakaan yksikään vartijanpelle mua pystynyt pysäyttämään koskaan,en ole kauhean lihaksikas mutta tarpeeksi hullu ja 190cm pitkä,ja suhteita löytyy oikeastaan jokaiseen suomalaiseen rikollisjärjestöön...eli aivan vitun sama jos joku vartija sanoo mitä vaan,ei kiinnosta oikeesti vittuakaan.

    eniten kuitenkin itseäni vituttaa vartiointifirmojen vartijoissa se,että ne on oikeesti puhtaasti liike-alalla,kauppiaat palkaa ne keräämään koreja ja työntämään kärryjä,ei LEIKKIMÄÄN mitään viranomaista.

    vartijathan toki itse pitävät itseään viranomaisina mutta ei tajua,että kaikki ihmiset tietävät niiden olevan vartioimisliikkeen vartioita,eli ei edes lähelläkään mitään viranomaistoimintaa(poliisit jne)tosin en kyllä niitäkään arvosta sen enempää,mutta on niillä edes se 2,5v koulutus.toisin kun vartijoilla yleensä 40h 60h..hahahah...naurettavaa:-)

    "vartijathan toki itse pitävät itseään viranomaisina mutta ei tajua,että kaikki ihmiset tietävät niiden olevan vartioimisliikkeen vartioita,eli ei edes lähelläkään mitään viranomaistoimintaa(poliisit jne)tosin en kyllä niitäkään arvosta sen enempää,mutta on niillä edes se 2,5v koulutus.toisin kun vartijoilla yleensä 40h 60h..hahahah...naurettavaa:-)"

    Jos et tykkää vartijoista niin se on oma asiasi, mutta turha tänne tulla ruikuttamaan.
    Taas näitä jotka eivät tiedä alasta muuta kuin mitä kaupan vartijat tekevät.

    Äänestä

  • Jokaisen oma mielipide, ei kentälläkään kukaan tykkään kun yöllä tulee vastaan. Ei sitä muuten kuulisi aina huutoja " koira, vitun huora!"" yms.
    Mutta ihan tosi. Sinuna jättäisin ennakkoluulot sikseen, ei kaikki vartijat läpeensä pahoja ole, mulkkuja tosin jotkut, mutta siihenkin yleensä on itseaiheutettu syy.

    Äänestä

se kuitenkin on nykypäivää, että vartijat poistavat häiriköitä toimialueeltaan.

Äänestä
  • Tietääkseni vartijan ensimmäinen tehtävä ei ole vetää kaikkia näkemiään ihmisiä telarilla nekkuun. Ainakin itse pyrin selviämään tilanteista ilman voimankäyttöä.

    Valitettavasti löytyy näitä ihmisiä jotka pitävät vartijoita UFC erässä olevina ottelijoina. Vartijan ammatti on asiakaspalvelutyötä siinä missä muutkin ammatit. Poistot kuuluvat työhön, mutta voimankäyttötilanteissa vartija on lähtökohtaisesti epäonnistunut työssään. Puhuminen on ensisijainen tapa.

    Äänestä

  • Joskus tehnytkin kirjoitti:

    Tietääkseni vartijan ensimmäinen tehtävä ei ole vetää kaikkia näkemiään ihmisiä telarilla nekkuun. Ainakin itse pyrin selviämään tilanteista ilman voimankäyttöä.

    Valitettavasti löytyy näitä ihmisiä jotka pitävät vartijoita UFC erässä olevina ottelijoina. Vartijan ammatti on asiakaspalvelutyötä siinä missä muutkin ammatit. Poistot kuuluvat työhön, mutta voimankäyttötilanteissa vartija on lähtökohtaisesti epäonnistunut työssään. Puhuminen on ensisijainen tapa.

    vai epäonnistunut. ei todellakaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Per Saukko kirjoitti:

Vierastan ajatusta. Vartijoiksi valikoituu usein henkilöitä, jotka eivät ole päässeet poliisikoulutukseen.

Ovat tavallisesti mieltyneitä aseisiin ja monet bodaavat ja kasvattavat lihasmassaansa kemikaalien avulla. Nämä puolestaan aiheuttavat agressioita.

Näin ei tietenkään ole jokaisen vartijan kohdalla, mutta valitettavasti pahoinpitelijöitäkin joukossa on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu