Mikä keskikokoinen koira ensimmäiseksi?

Eli ajatus vaiheella olisi koiran hankkiminen, mietin vain että mitä rotua ehdottaisitte ensimmäiseksi koiraksi.

Kultainen noutaja tai sekarotuinen oli itselläni mielessä?

Joten mietteitä ja ehdotuksia. :)
91130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Noista mainittemistasi käy hyvin. Suosittelen jälkimmäisistä sellaista perinteistä maatalonvahtia jossa on suomenpystykorvaa tai joka on käytännössä suomenpystykorva. Ne on tosi hyviä tyyppejä. Sisällä seurallisia ja ulkona itsenäisiä, omilla aivoillaan ajattelevia tyyppejä. Eikä ole sen vaikeempi kouluttaa kaupunkikoiraa kuin jostain puudelistakaan. Kokemusta on.

Myös lapinkoira on hyvä vaihtoehto, mutta turkinhoito on työlästä. Oikein seurallinen koira ja helppo kouluttaa nameillakin.

Yksi mainitsemisen arvoinen pointti, näiden hiukan pienempien, mutta silti koiran kokoisten koirien puolesta on se, että kun erityisesti nuorina yksilöinä koirilla on taipumusta vetämiseen, niin nämä kaksi mainittua on ehkä helpommin hallittavissa kuin isokokoisempi kultsi. Ja helpompi hallittavuus tietää myös helpompaa koulutettavuutta. Erityisesti ensikertalaiselle kun oikeat metodit ja varmuus on hakusessa.

Äänestä
  • Roduthan ovat hyvin erilaisia ja kaikkien kanssa pitää tehä muutakin kuin lenkkeillä. Eli mitä ominaisuuksia haet koiralta, siitä se rotuvalinta lähtee. Kultsi ja sekarotuinen voivat olla ihan erilaisia, riipuen siitä mitä seropin taustalla on. Eli mieti nyt ensin rotu, muuten voit valita väärin ja sitten taas ihmetellään ongelmia.

    Äänestä

  • harrastaa koiran kanssa? kirjoitti:

    Roduthan ovat hyvin erilaisia ja kaikkien kanssa pitää tehä muutakin kuin lenkkeillä. Eli mitä ominaisuuksia haet koiralta, siitä se rotuvalinta lähtee. Kultsi ja sekarotuinen voivat olla ihan erilaisia, riipuen siitä mitä seropin taustalla on. Eli mieti nyt ensin rotu, muuten voit valita väärin ja sitten taas ihmetellään ongelmia.

    Seropikin on aina jonkin rotuinen, se voi olla vaikka komondorin ja bouvierin tai suomenajokoiran ja weimarinseisojan sekoitus. Mikäli sekarotuisen koiran meinaa hankkia, on oltava tietoinen sen roduista, yhtä lailla kuin puhdasrotuistan.

    Seropit tarvitsevat aivan yhtä paljon liikuntaa ja aktivointia kuin rotukoirat, oikeastaan vielä enemmän.

    Äänestä

  • Hukka-Musti kirjoitti:

    koirassa voi olla niin montaa eri rotua, että niistä ei ota selvää edes naapurin erkki. Ja mitä sillä tiedolla tekee, ei käsitä. Ei myöskään käsitä miksi koiran kanssa pitää aina muka harrastaa jotain. Ei rekku kyllä todellisuudessa piittaa pätkääkään muusta kuin että on sapuska-astia täynnä kaksi kertaa päivässä, että kupissa on vettä ja joku rapsuttaa sillon kun rekulle sopii. Sen lisäksi kun pääsee päivittäin lenkille joko isännän/emännän kanssa tai mieluiten ilman niitä riippakiviä(jotka vaan jatkuvasti huutaa "ei sinne, hyvähyväkilttikoira, istujamaahanpaikka").

    Ihan turhaa toi elvistely tyyliin, tämä on minun hieno fiini agfanitsaninvesipiippukoirani, nimeltään hän on turban af durban. Me harrastamme hänen kanssaan Agilitya, kolmena iltana viikossa viisi tuntia kerralla, sen lisäksi Vepeä myöskin kolmena iltana ja käymme tokoharkoissa viitenä iltana viikossa ja tavoitteenamme on saavuttaa toko-valion arvonimi. Sen lisäksi teemme viikonloppuisin näyttely ja kilpailumatkoja, viimeksi kävimme juuri frankfurtissa kisaamassa. Ainiin, meinasi unohtua että hänellä on myös mitalli rauniopelastuksesta. Ja hän toimii myös freelance huumekoirana tullin kiireapulaisena.

    Äänestä

  • on niin että kirjoitti:

    >>koirassa voi olla niin montaa eri rotua, että niistä ei ota selvää edes naapurin erkki.>>
    -Kuka sellaisen koiran haluaisi...

    Äänestä

  • Hukka-Musti kirjoitti:

    >>koirassa voi olla niin montaa eri rotua, että niistä ei ota selvää edes naapurin erkki.>>
    -Kuka sellaisen koiran haluaisi...

    Meillä ei ole 100 % varmuutta seropimme roduista. Tiedetään kyllä mitä pääasiassa löytyy, mutta molemmat vanhemmat ovat seropeja ja niistä löytyy vähän mitäkin. Ei yhtään ongelmaa ole tullut vaikka suurinpiirtein seurakoirana on, eli ei harrasteta mitään kilpailuja... Rakkaudella ja hyvällä kasvatuksella saa sellaisestakin seropista ihanan kaverin ja aikaa koiralle löytyy aina riittämin!

    Äänestä

Whippet

Äänestä

Bostoninterrieri. Se on vilkas ja ystävällinen seurakoira. Se on helppo kouluttaa, joten se sopii hyvin ensimmäiseksi koiraksi. Turkki on erittäin helppohoitoinen. Se harjataan kerran kuukaudessa. Bostonista ei lähde karvaa.

Bostoninterrieri on Suomessa melko harvinainen rotu, joten pentua voi joutua odottamaan jonkin aikaa. Bostoni pysyy omistajansa lähellä, sillä ei ole taipumusta karkailuun. Bostoninterrieri on melko terve rotu. Sillä esiintyy silmäsairauksia ja epilepsiaa.

Äänestä

Cockerspanieli. Cockerspanieli kehitettiin alunperin Britanniassa lehtokurpan metsästykseen. Nykyään cockeri on suosittu seurakoira ympäri maailmaa. Cockerspanieli on helppo kouluttaa, joten se sopii ensimmäiseksi koiraksi. Cockeri on säänkestävä ulkoilija, ja se tarvitsee paljon liikuntaa.

Cockerspanielin kanssa voi harrastaa esim. agilityä, metsästystä ja tokoa. Hyväluonteisuutensa vuoksi se on ihanteellinen terapiakoira. Turkki vaatii melko paljon hoitoa. Se kammataan kerran viikossa ja trimmataan 3-6 kertaa vuodessa. Cockerspanieli on kohtalaisen terve rotu. Rodulla esiintyy korvatulehduksia ja iho-ongelmia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yksinasuva kirjoitti:

Eli ajatus vaiheella olisi koiran hankkiminen, mietin vain että mitä rotua ehdottaisitte ensimmäiseksi koiraksi.

Kultainen noutaja tai sekarotuinen oli itselläni mielessä?

Joten mietteitä ja ehdotuksia. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu