Olen vuosia kärsinyt sosiaalisten tilanteiden peloista ja ahdistuneisuudesta. Yksin kotona on hyvä olla, kunnes edessä on kauppareissu tai julkisilla matkustaminen, puhumattakaan sukujuhlista tms. isommista tilaisuuksista. Joskus olin terapiassa ja käytin jonkin aikaa ssri-lääkkeitä, mutta myöhemmin olen yrittänyt selvitä ns. kotikonstein eli mm. elämällä mahd. terveellisesti, koska lääkkeitä ei kai muutenkaan suositella jatkuvaksi hoitokeinoksi tällaiseen. Tuntuu välillä, että miten kauan tätä voi jatkua vai jatkuuko sitä koko loppuiän. Inhoan ahdistuksen tunnetta, joka valtaa minut aina tietyissä tilanteissa. Joskus menee hyvinkin, mutta useimmiten jotain jännitystä on ilmassa. Tuntuu niin inhottavalta, kun ei voi olla aina oma itsensä. Eniten harmittaa, kun ihmissuhteet kärsivät tästä. En pysty aina olemaan iloinen ja ystävällinen kaiken aikaa, jos juuri on ollut joku ahdistus päällä vaihteeksi. Miten teillä muilla saman kokeneilla nämä jutut ovat vaikuttaneet ihmissuhteisiin?
Pystyn käymään normaalisti töissä ja opiskelutkin sain vedettyä loppuun asti kunnialla. Menen myös moniin tilanteisiin, jotka pahentavat ahdistusta, vaikka välillä mielellään niitä karttelenkin, jos vain mahdollista.
Miten olette itse selvinneet ja onko lääkkeet ainoa keino elää ns. normaalimpaa elämää? Vai onko ainut keino hyväksyä tämä "vamma" ja elettävä sen rinnalla niin hyvin kuin mahdollista? Onhan niitä pahempiakin sairauksia ihmisillä, mutta kaikki, jotka itse ovat tämän kokeneet, tietävät, miten kiusallisesta asiasta on kyse.
Mielellään kuulisin teidän selviytymisstrategioista enemmän. Tsemppiä kaikille saman asian kanssa kamppaileville! Koitetaan nauttia hyvistä hetkistä elämässä.
Pystyn käymään normaalisti töissä ja opiskelutkin sain vedettyä loppuun asti kunnialla. Menen myös moniin tilanteisiin, jotka pahentavat ahdistusta, vaikka välillä mielellään niitä karttelenkin, jos vain mahdollista.
Miten olette itse selvinneet ja onko lääkkeet ainoa keino elää ns. normaalimpaa elämää? Vai onko ainut keino hyväksyä tämä "vamma" ja elettävä sen rinnalla niin hyvin kuin mahdollista? Onhan niitä pahempiakin sairauksia ihmisillä, mutta kaikki, jotka itse ovat tämän kokeneet, tietävät, miten kiusallisesta asiasta on kyse.
Mielellään kuulisin teidän selviytymisstrategioista enemmän. Tsemppiä kaikille saman asian kanssa kamppaileville! Koitetaan nauttia hyvistä hetkistä elämässä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei, itse olen kärsinyt yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä vuosia. Ensimmäisen kerran oireilin voimakkaammin 20 vuotta takaperin. Välillä on ollut tosi hyviä oireettomia kausia ja välillä taas pahempia. Nyt olen viimeisen vuoden aikana oireillut taas voimakkaammin johtuen monista eri ns. "jännittävistä" tapahtumista. Suuria sukujuhlia, elämänmuutoksia jne. Lääkkeenä olen käyttänyt SSRI-valmistetta ja muutoin yritän hoitaa ahdistusta rentoutuksella jne. Joskus haluaisi vain jättää menemättä tilaisuuksiin, joita ennalta jännittää, mutta huomaan että loppujen lopuksi olen nauttinut niistä tilanteista jälkikäteen ajatellen. Monesti ahdistus helpottaa, kun saakin muuta ajateltavaa. Aina ei tosiaan jaksa olla iloinen, jos oma mieli on maassa. Silloin haluan hiljentyä omassa rauhassa. Olen todennut, että tämän "taudin" kanssa saa elää koko loppuelämän, pitää vaan hallita tilannetta eikä päästää paniikkia päälle. Loppujen lopuksi aina tulee parempikin päivä, vaikka välillä olo voi olla todella huono. Se on vähän sellaista aaltoilevaa tämä olotila. Yritän nauttia niistä ihanista päivistä, onneksi niitä kuitenkin on enemmän. Tämän kanssa on vain opittava elämään, niin kuin monen muunkin sairauden kanssa. Onhan ns. "terveilläkin" ihmisillä erilaisia päiviä ja mielialat vaihtelevia.