Työmarkkinatuesta, kun en kouluun pääse

maavu

Anteeksi tyhmyyteni jo etukäteen.

En siis mitä todennäköisimmin pääse kouluun (valmistuin nyt keväällä 2009 lukiosta), mutta haluaisin muuttaa toiselle paikkakunnalle. Mietin mahdollisia vaihtoehtoja saada rahaa ja joku ehdotti, että menisin työmarkkinatuella töihin.

Osaisiko/voisiko joku ihan alusta alkaen selittää, että miten siis sitä voisin saada. En ole ilmottautunut työkkäriin työttömäksi työnhakijaksi, mutta jos tekisin sen esimerkiksi vaikka heti tänään, niin pitäisikö minun odottaa ne viisi kuukautta ennen kuin voisin muuttaa ja saada tukea tekemättä töitä?

"Työmarkkinatuella voi myös mennä työharjoitteluun. Silloin käyt töissä ja sinulle maksetaan työmarkkinatuen lisäksi 8€/päivä ylläpitokorvausta. Työharjoittelun pituuden sovit sitten erikseen harjoittelupaikan kanssa."
Eli siis voisin kysellä haluamastani kaupungista harjoittelupaikkoja, jota tekisin työmarkkinatuella, vaikka en ole ilmoittautunut työkkäriin työttömäksi työnhakijaksi viittä kuukautta sitten? Kuinkahan halukkaita paikat ovat tällaisia ottamaan ja mitenkähän paljon hakijoita on? En siis mitään lukumääriä odota, mutta että "paljon" vai "ei juurikaan"?

Hain kolmeen AMK:hon, mutta selvisin valintakoeyhteistyön takia niistä yhdellä pääsykokeella, joten lasketaanko tuo kolmeen AMK:hon hakemiseksi?

"Jos jäät lukion jälkeen vaille opiskelupaikkaa, eikä sinulla ole töitä, saat työttömänä (ammattikouluttamattomana) ihmisenä työmarkkinatukea."
Saisinko siis tukea nyt heti, vaikka en ole ilmottautunut työkkäriin työttömäksi työnhakijaksi, vai pitäisikö minun odottaa se 5kk? Ja olisko tuo tuki tuon 25,63€/pvä?

"MUTTA! Jos vasta olet lukiosta pääsemässä, sinun ei ole tämän kevään haussa pakko hakea. Ensi syksynä on sitten jo haettava ellet ole silloin työharjoittelussa tai töissä tai muuten tekemässä jo jotain työllistymisen tai kouluttautumisen eteen."
Öh, jos muuttaisin nyt, niin saisinko tuon tuen vaikka en mitään töitä tekisikään? :o

3

1909

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LaChicaF

      Käsittääkseni sun pitää nyt ensimmäiseksi ilmottautua työttömäksi työnhakijaksi. Ei siitä ainakaan haittaa ole! Tämän jälkeen sun pitäis vissiin osoittaa, että sä edes yrität etsiä duunia..? Voit yrittää päästä johonkin työkkärin koulutuksiin, kuten hankkia hygienia-/anniskelupassin jne. Kannattaa kumminkin yrittää etsiä tuota työmarkkinatuella toimivaa duunipaikkaa. Luulisin, että semmoinen irtoaa varmasti jostain - nimittäin työnantajallehan olet ilmaista työvoimaa.
      Kannattaa nyt ihan ensimmäiseksi suunnata oman kaupunkis työkkäriin. Ei ne siellä ketään pure, vaan päin vastoin omien kokemuksieni mukaan auttavat mielellään siinä missä pystyvät :)
      Ainiin ja kyllä, mun mielestä sä olet hakenut 3 ammattikorkeeseen.

    • välivuodesta

      ...ja työkkäristä. Ehkä tämä auttaa edes hiukan.

      "En siis mitä todennäköisimmin pääse kouluun (valmistuin nyt keväällä 2009 lukiosta), mutta haluaisin muuttaa toiselle paikkakunnalle. Mietin mahdollisia vaihtoehtoja saada rahaa ja joku ehdotti, että menisin työmarkkinatuella töihin."

      Mietipä vielä kerran, haluatko todella muuttaa pois kotoa elämään työkkärituella? Se on 390 e verojen jälkeen asumistukea ehkä max. 200 e (Itse sain 50e, mutta asuinkin mieheni kanssa.) Tuo on aika pieni raha elämiseen joka tapauksessa, ja ehkä olisi fiksumpaa mennä työharjoitteluun, voisit laittaa rahat vaikka säästöön? Ymmärrän sen fiiliksen paremmin kuin hyvin, että haluaa aloittaa "oman elämän", mutta noilla rahoilla sillä ei tee mitään, julma totuus. Tulevaa opiskeluaikaa tosin välivuonna säästetyt rahat voisivat kivasti avittaa, sekin aika kun on useimmille aikamoista kitkuttamista:)


      "Osaisiko/voisiko joku ihan alusta alkaen selittää, että miten siis sitä voisin saada. En ole ilmottautunut työkkäriin työttömäksi työnhakijaksi, mutta jos tekisin sen esimerkiksi vaikka heti tänään, niin pitäisikö minun odottaa ne viisi kuukautta ennen kuin voisin muuttaa ja saada tukea tekemättä töitä?"

      Ilmoittaudut työkkäriin, ja tosiaan, työharjoittelusta/jostain koulutuksista saat siltä ajalta 390e, kuten aiemmin mainitsinkin. 5 kk:n karenssi tulee väkisin, kun olet lukion käynyt eikä sinulla ole ammattia, eli tekemättä mitään et saa mitään.

      Lisäksi, tosi tärkeä seikka, jota mulle esim. ei kukaan ikinä kertonut!!!
      Saadaksesi edes sen 5 kk:n päästä ilmoittautumisesta tukea, sinun on haettava kolmeen paikkaan syksyn amk/ammattiopistohaussa! Itse menetin oikeuden työkkäritukiin siihen asti kunnes olen opiskellut ammatin tai täytän 25v. tämän mokan takia, kun en hakenut, eli kyse ei ole pikkujutusta. Olin silloin työharjoittelussa, joten luulin sen riittävän ja syksyn haussa ei ollut mitään kiinnostavaa. Myöskään pelkkä hakeminen syksyllä ei auta, sinun on myös hyväksyttävä opiskelupaikka, jos saat sen!

      "Työmarkkinatuella voi myös mennä työharjoitteluun. Silloin käyt töissä ja sinulle maksetaan työmarkkinatuen lisäksi 8€/päivä ylläpitokorvausta. Työharjoittelun pituuden sovit sitten erikseen harjoittelupaikan kanssa."

      Lukion käyneelle ei makseta mitään 8 euron ylläpitokorvauksia työmarkkinatuen lisäksi!

      "Eli siis voisin kysellä haluamastani kaupungista harjoittelupaikkoja, jota tekisin työmarkkinatuella, vaikka en ole ilmoittautunut työkkäriin työttömäksi työnhakijaksi viittä kuukautta sitten? Kuinkahan halukkaita paikat ovat tällaisia ottamaan ja mitenkähän paljon hakijoita on? En siis mitään lukumääriä odota, mutta että "paljon" vai "ei juurikaan"?"

      Kai harjoitteluun on aika helppo päästä, riippuu kai alastakin. Itse pääsin ekaan paikkaan, josta työkkäri määräsi kysymään, päiväkodista. Mutta kantsii itse valita,käydä kysymässä eri paikoissa, jos tietää mikä kiinnostaa! Harjoitteluun voi päästä vaikka ekana päivänä, kun työkkäriin on ilmoittautunut.


      "Hain kolmeen AMK:hon, mutta selvisin valintakoeyhteistyön takia niistä yhdellä pääsykokeella, joten lasketaanko tuo kolmeen AMK:hon hakemiseksi?"

      Yo-kevään hakemisilla ei ole mitään merkitystä, vasta syksyn haulla on!

      "MUTTA! Jos vasta olet lukiosta pääsemässä, sinun ei ole tämän kevään haussa pakko hakea. Ensi syksynä on sitten jo haettava ellet ole silloin työharjoittelussa tai töissä tai muuten tekemässä jo jotain työllistymisen tai kouluttautumisen eteen."

      Vaikka olin itsekin työharjoittelussa syksyn haun aikaan ja olin lukenut jostain tällaista tietoa, taisi olla täyttä paskaa, eivät ainakaan olleet tietävinään tällaisesta vaan laittoivat sen "iki"karenssin 25-vuotiaaksi:( Onneksi pääsin tänä keväänä opiskelemaan, muuten olisin aika liemessä.

      Sanoisin, että jää kotiin vuodeksi ja mene vaikka työharjoitteluun, jos haluat, saat hiukan rahaa säästöön! Työtkin voi olla kiven takana tällaisena aikana (kokemusta kymmenien hakemusten lähettämisestä, tiedusteluista jne) ja tuohon työkkäriin epäreiluun pompottamiseen, tiedotuksen puutteeseen ja siihen, että niitä pieniä rahojakin saa kysyä, vaatia vaatimisen jälkeen, kyllästyy aika nopeasti!

    • Somebody89

      Moi. Mä jäin työttömäksi ja ilmottauduin työvoimatoimistoon työttömäksi työnhakijaksi heti. Sitten pääsin nuorten työpajaan töihin ja saan työmarkkina tukea kolme kuukautta. Kelassa pitää käydä täyttämässä työmarkkinatukuhakemus ja muita papereita. Sain päätöksen että saan 25.63 e päivä rahaa.Sun pitää etsiä harjottelu paikkaa.Toivottavasti auttoi edes vähän:)

    Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      280
      2908
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      49
      2298
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      1997
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      114
      1723
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      105
      1664
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1317
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      56
      1189
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1181
    Aihe