"Joka tapauksessa meillä on Hannun kanssa rikostutkintapyyntöjä työn alla loukkaavasta ja valheellisesta kirjoittelusta, joissa loukkaustarkoitus on ilmeinen."
Sehän on selvä että suurin osa suolimuro-tylyttäjistä kirjoittaa loukkaavasti - se on heidän ykköstarkoituksensa. Saa nähdä, lasketaanko Flink loukkaaviin suolimuro-tylyttäjiin, jonka tarkoitusperät tullaan mittaamaan oikeudessa.
Itse olen todella tyytyväinen, että Kavonius kertoo tälläkin foorumilla tylyttäjille, ettei mikä tahansa ole sallittua. Hienoa Kavonius!
Petter Kavonius:
"Tämäkään asia ei ole ihan yksinkertainen.
Hannun alkuperäinen kirje (poliisin kanssa karsittu) on vain minulla ja toimittaja Hakalalla. Hannu itse halusi, että aineistoa julkaistaan vain toimittajan Hakalan editoimana.
Itse asiassa on olemassa myös syömälakkoa edeltävä versio, jota siis jouduttiin hieman karsimaan neuvotteluissa poliisin kanssa.
Hannun toivomus oli se, että toimittaja Hakala laatii toimituksellisen jutun Hannun laatiman kirjeen perusteella, joka julkaistaan suurissa lehdissä.
Se ei kuitenkaan käynyt, vaan on olemassa erilaisia editoituja ja toimitettuja versioita tuon aineiston pohjalta. Iltalehden ja Hesarin jutuissa on paljon näiden lehtien toimittajien omia lisäyksiä ja kommentteja.
EOK:n ja S24:n julkaisema versio on vain Hannun itse valitseman toimittaja Hakalan editoima versio, eli se vastaa Hannun tahtoa näissä oloissa, jossa Wincapitan tutkintasalaisuuksia ei saa paljastaa, ja jossa Hannu myös halusi valitsemansa toimittajan editoimaan kirjeensä.
Minä voin kyllä kertoa tämän AdaFlinkin kirjoituksista Hannulle. Tästä ja muistakin. Soitan Hannulle lähes päivittäin. Päättäköön hän, mitä tekee. Joka tapauksessa meillä on Hannun kanssa rikostutkintapyyntöjä työn alla loukkaavasta ja valheellisesta kirjoittelusta, joissa loukkaustarkoitus on ilmeinen. On näissä jutuissa moni menestynytkin, mm. OTT Uotilla kolmen jutun voittoputki. Myös Hannu on valmis reagoimaan kunnolla kunniansa loukkaajiin.
Minulle on myös esitetty henkilönimi tämän nimimerkin takana. En tiedä onko se oikea. Poliisilla lienee keinot tarvittaessa se selvittää.
Petter Kavonius
(ps. Käräjäoikeuden puolustajamääräys ei ole salaista tietoa)"
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8280315/38684586
Sehän on selvä että suurin osa suolimuro-tylyttäjistä kirjoittaa loukkaavasti - se on heidän ykköstarkoituksensa. Saa nähdä, lasketaanko Flink loukkaaviin suolimuro-tylyttäjiin, jonka tarkoitusperät tullaan mittaamaan oikeudessa.
Itse olen todella tyytyväinen, että Kavonius kertoo tälläkin foorumilla tylyttäjille, ettei mikä tahansa ole sallittua. Hienoa Kavonius!
Petter Kavonius:
"Tämäkään asia ei ole ihan yksinkertainen.
Hannun alkuperäinen kirje (poliisin kanssa karsittu) on vain minulla ja toimittaja Hakalalla. Hannu itse halusi, että aineistoa julkaistaan vain toimittajan Hakalan editoimana.
Itse asiassa on olemassa myös syömälakkoa edeltävä versio, jota siis jouduttiin hieman karsimaan neuvotteluissa poliisin kanssa.
Hannun toivomus oli se, että toimittaja Hakala laatii toimituksellisen jutun Hannun laatiman kirjeen perusteella, joka julkaistaan suurissa lehdissä.
Se ei kuitenkaan käynyt, vaan on olemassa erilaisia editoituja ja toimitettuja versioita tuon aineiston pohjalta. Iltalehden ja Hesarin jutuissa on paljon näiden lehtien toimittajien omia lisäyksiä ja kommentteja.
EOK:n ja S24:n julkaisema versio on vain Hannun itse valitseman toimittaja Hakalan editoima versio, eli se vastaa Hannun tahtoa näissä oloissa, jossa Wincapitan tutkintasalaisuuksia ei saa paljastaa, ja jossa Hannu myös halusi valitsemansa toimittajan editoimaan kirjeensä.
Minä voin kyllä kertoa tämän AdaFlinkin kirjoituksista Hannulle. Tästä ja muistakin. Soitan Hannulle lähes päivittäin. Päättäköön hän, mitä tekee. Joka tapauksessa meillä on Hannun kanssa rikostutkintapyyntöjä työn alla loukkaavasta ja valheellisesta kirjoittelusta, joissa loukkaustarkoitus on ilmeinen. On näissä jutuissa moni menestynytkin, mm. OTT Uotilla kolmen jutun voittoputki. Myös Hannu on valmis reagoimaan kunnolla kunniansa loukkaajiin.
Minulle on myös esitetty henkilönimi tämän nimimerkin takana. En tiedä onko se oikea. Poliisilla lienee keinot tarvittaessa se selvittää.
Petter Kavonius
(ps. Käräjäoikeuden puolustajamääräys ei ole salaista tietoa)"
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8280315/38684586
Vastaukset 54
Vanhimmat
Äläkä täällä lässytä mitää sanomatonta Paskaa! Kysy samalla mikä tilanne on Wif-säätiöllä tällä hetkellä? Kysy myös mitä kuuluu Lettu 100 hyväntekeväisyyssäätiölle? Mikä on WinCapitan asiakspalvelun puh.numero tai s-posti.? Miksi sivut sulkeutuivat ja miksi Hannu katosi. Miksi ei antanut tiedotetta Ruotsissa ollessaan?
... johdolla ottaa yhteyttä "viranomaisrikollisiin" AdaFlinkin hiljentämiseksi? Kyllä mä ymmärään, että EOK sananvapautta ajavana pili-pali-liittona on närkästynyt, jos joku kehtaa arvostella avoimesti heidän toimintaansa.
Ja mitaan ette voi...
Nyt vaan on jäänyt kaikkein tärkein asia huomiotta. Mikä oli WinCapita ja missä jäsenten rahat?
mollannut EOK:ta ja EOK:n porukkaa päätoimisesti näillä sivuilla kenenkään sitä estämättä, joten lienee heilläkin vastavuoroisesti oikeus ilmaista oma kantansa, vaikka se nyt ei rouvaa miellyttänytkään.
Huvittavana puolena voisi todeta taas kerran, että Ada mustamaalaa ja herjaa sellaista asiaa ja toimintaa, mihin hänellä ei ole minkäänlaista henk.kohtaista sidettä eikä yhteyttä. Aivan käsittämätöntä käytöstä aikuiselta mummolta ja Insinööriltä.
EOK:n jäsenenä koen syytteen "... sanan vapautta ajavana pili-pali-liittona ...." vääräksi, halventavaksi ja herjaavaksi.
Loukkaava ja herjaava viestintä joutuvat puntariin, mikä seikka on toki jo alun alkaen ollut tiedossa.
On hyvä muistaa se, että KAIKKI IP-OSOITTEET OVAT TALLESSA.
... vaikka hiekkalaatikkokerhossa. Jos tunnet, että arvostat EOK:n toimintaa, niin se on sun asiasi. Mun ei tartte arvostaa sitä siksi, että sinä sitä arvostat. Oman mielipiteeni saan sanoa pili-pali-liitto EOK:sta ja sä et voi sille mitään.
Jos pili-pali-liitto -sana tuntuu sinusta huonolta kuvaamaan EOK:n toimintaa, niin näyttäisikö nätimmältä, jos kutsuisin EOK:ta vastedes höpöstelykerho-EOK:ksi?
Ja mitaan ette voi...
Anusnius on sitten hyvä ja laittaa faktat muutamaan riviin, ilman kiertelyjä?
Paljonko on WC tahkonnut tuottoja nyt sivujen ollessa suljettuna? Kyllähän Toimitusjohtaja varmaan tietää. Tässä vähän muistin virkistämiseksi Petellekin tuottoenustetta. WinCapitan 300 prosentin tuottoennusteella kuudessa kuukaudessa 3000 euron sijoitus tuottaisi 20 vuodessa 3,6 kvadriljoonaa. Tuottohan on alakanttiin laskettu sehän oli 500-600 prosenttia.BuahBuahhhhhhHooooBuahBuahhhhhhHooooo!!
lasten nukkumaan menoaika.
Niin sitten illalla Treidataan.
Kerrottakoon vielä muistin virkistämiseksi ja ryypyksi tiedonjanoon, että moisista 20 vuoden ajoista ei ole koskaan ollut puhetta.
Ole meiltä pois!
Jos olet jäsen, olet aikoinaan laskeskellut itsekin innokkaasti, ja kyllä ne rahat ovat nyt kuitenkin teiltä pois...
Entä sitten vaikka 20 vuoden ajoista ei olisi ollut puhetta? Oliko toiminnan tarkoitus lakata ilman sitä? Miksi se olisi loppunut jos se kerran oli rehellistä ansaitsemistoimintaaa? Jos Winkkari olisi ollut rehellinen (mitä se e ollut), niin luuletko että se olisi jäänyt ainoaksi laatuaan? Oliko käänteentekevää ja ainutlaatuista signaalijärjestelmää edes patentoitu? Eikö, miksi ei? No sitten voi olla aivan varma, että kilpailijoita olisi tullut sadoittain markkinoille treidaamaan samalla kaavalla. Nuo 20 vuoden laskelmat ovat itse asiassa liian varovaisia...
jatkuva voitollisuus vuodesta toiseen koska voi tulla tappiovuosiakin, kuten nyt on todistettavasti käymässä, kun KRP on luvannut estää uuden tulemisen.?
Minäpä kerro mihin teidän laskelmanne perustuvat, eli lapsellisuutteen, jos sanaan ja
valtavaan mielikuvitukseen.;) Se on siinä!
Voihan sitä tulla tappiovuosiakin, mutta jos viitsit korkoa korolle laskea niin huomaat että yksittäinen tappiovuosi vaikuttaa yllättävän vähän. Vaikka menisi yhtenä vuotena puoletkin. Korkoa korolle 300%/6kk korolla on niin tolkuton kasvuvauhti, että tappiovuodetkaan eivät kovin paljoa vaikuta.
"Minäpä kerro mihin teidän laskelmanne perustuvat, eli lapsellisuutteen, jos sanaan ja
valtavaan mielikuvitukseen.;) Se on siinä!"
Sinäpä et paljoa matematiikasta tajua. Kuvittele, mitä se tekisi maailman valuuttavarannolle jos 10 treidaria tahkoisi yhtäjaksoisesti 300% tuottoa joka puolelle vuodelle (tuollaisella treidaushisoriallahan Winkkaria mainostettiin). Jos Winkkari todella olisi ollut rehti reilukerho, niin turha kuvitella että se olisi jäänyt ainoaksi laatuaan.
Miksi muuten Winkkarin ainutlaatuisen ihmeellistä signaalijärjestelmää ei patentoitu?
Ja en nyt muutenkaan niin huonosti ole opinnoissani edistynyt, koska sain yhtenä vuotena stipendinkin.
Sinun vahvin lajisi oli ilmeisesti tulevaisuuden ennustaminen ja vilkas mielikuvitus.;)
Muutenkin olen yritystoiminnassani huomannut, että pitää laskea myös menot, eikä innokkaasti laskeskella vain tuloja, niinkuin eräät innokkaat yrittäjänalut tuntuvat välillä tekevän.
Eli menot lasketaan tarkasti ja sitten lisätään siihen vielä n. 15% niin menee käytännössä suurinpiirtein oikein
Enpä ole huomannut sinun matemaattisesta osaamisestasi huolimatta mitenkään kumonneen korkoa korolle kasvun merkitystä, etenkin kun se tapahtuu 300% puolessa vuodessa. Ei siinä mielikuvitusta tarvita, ihan lyijykynä ja ruutupaperi riittävät sen laskemiseen mitä tuollainen kasvu merkitsisi.
Menojen huomioisen voit kertoa Timolle ja muille sponsseille, jotka käyttivät Winkkarin tuottohistoriaa mainostamisessaan. Oletettavasti se 300%, joka tunkeille kerrottiin, oli nettotuotto?
On hyvä muistaa, että EOK ei ole osallinen prosessiin.
EOK on mm. foorumi, jonka välityksellä esim. wincapitalaiset muiden mukana ovat saaneet omassa asiassaan ajantasaista asiantuntijatietoa siitä, missä mennään ja millä perusteilla. Tieto on ollut korvaamaton tuki rikollisiksi parjatuille jäsenille huhujen ja panettelujen mylläämässä mediakentässä. Samoin se on valanut uskoa siihen, että ehkä sittenkään sivupoluille siirtyneet viranomaiset eivät voi toimia määrättömiin saakka mielivaltaisesti. Eikä media.
---
Kavonius ja useat muut WinCapita -asioiden parissa työskentelevät henkilöt tekevät työtä päämiehilleen, eivät EOK:lle. EOK ei ole osallinen.
Prosessi on pääpiirteissään hahmotettavissa kahtalaiseksi: On HK:n puolustus, jota hoitaa P. Kavonius ja on jäsenten puolustus, jota hoitaa I. Pitkänen.
Samoin kuin tuhannet muut, kaipaan minäkin rahojani, joita on panostettuna enemmän kuin nostettuna. Mutta: Levollisin mielin odotan ratkaisua. Levollisuuteeni on vahvat ja näyttöön pohjautuvat perusteet. Mm. signaalijärjestelmän toimivuus oli kiistaton, ja odotankin vain hetkeä, jolloin pääsen sen avulla tekemään kauppaa. Uskon vahvasti siihen, että en joudu pettymään luottamuksessani.
---
Hyvää jatkoa EOK:lle, joka on nähnyt aiheelliseksi ottaa sivuillaan esille myös wincapitalaisten asian muiden tärkeäksi kokemiensa aiheiden joukkoon.
Lopuksi voimia ja viisautta Kavoniukselle ja Pitkäselle sekä kaikille heidän työtään edesauttaville. Luotetaan siihen ja tehdään työtä sen eteen, että oikeutta palvelevat voimat sekä poliisissa että oikeustoimessa vahvistuvat entisestään ja oikeamielinen toiminta voittaa pikaisesti ja jää vallitsevaksi tilaksi.
Tähän työhön ovat kutsuttuja kaikki oikeuden toteutumista tahtovat suomalaiset. Eikä kutsu koske pelkästään WinCapita –tapausta vaan ylipäätään kaikkea oikeus- ja poliisitoimen piirissä tapahtuvaa.
(Mikä ihmeen EOK? http://eok.fi/eok/index.php?option=com_frontpage&Itemid=1 )
Kiitos EOK, että ajat meidän Wincapita-vainottujen asiaa. Kukaan muu Suomen maassa ei ole korvaansa lotkauttanut ahdinkoomme kuin EOK, Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto! Ei ole tullut apua eduskunnasta - puhumattakaan ministereistä, vaikka tiedetään varmasti, että heidänkin joukossaan/perheissään on Wincapitaan kuuluneita henkilöitä. Näiden henkilöiden mukanaolo on nimenomaan vahvistanut meidän muidenkin klubilaisten luottamusta klubin toimintaan. Eihän kukaan NOIN korkeantason henkilö olisi lähtenyt mihinkään epärehelliseen viritykseen mukaan. Tuon tason henkilöillä on kuitenkin aivan eri väylät ottaa asioista, taustatekijöistä ja toimijoista selvää kuin meillä tavallisilla tallaajilla (hyväveliverkostot, vapaat pääsyt eri rekistereihin jne.).
Olemme kokeneet sellaista vainoa joka on melkein verrattavissa juutalais- tai noitavainoihin. Syyttömiä on syyllistetty joka puolella ja nimenomaan näillä keskustelupalstoilla (kaiken muun elämän tuhoamisen lisäksi). Eikä siinä kaikki. Media ja KRP ovat syyllistänyt lisää ja varsinkin Hannu Kailajärvi on joutunut aivan uskomattoman vainon ja mediapyörityksen kohteeksi.
Hienoa, että Kailajärven puolustaja ja lähipiiri ovat alkaneet keräämään todistusaineistoa kunnianloukkaussyytteitä varten. Niitä varmasti kertyy melkoinen määrä. On mielenkiintoista seurata, että mikä on Hannu Kailajärven kunnianloukkaussyytteiden rahallinen vastine? Liikkuuko jo peräti miljoonissa niin kuin on arvailtu.
On helppoa tämmöisillä palstoilla anonyyminä, nimettömänä herjata, kirjoittaa ilkeyksiä, panetella, jopa antaa tappotuomioita henkilölle, joka elää puolustuskyvyttömänä epäinhimillisissä olosuhteissa ilman minkäänlaisia virikkeitä Oulun kellarikolossa. Samalle henkilölle on myös syötetty outoja hallusinaatiopillereitä, jotka olisivat voineet tuhota hänet, hänen aivotoimintansa ja mielenterveytensä kokonaan, jos ei psyyke/fyysinen peruskunto/geenit olisi olleet niin vahvoja. Lisäksi hänen pitää vielä ryhtyä nälkälakkoon, jotta saa edes vähän puolustaa itseään median hyeenoja vastaan joita vaanii kaikkialla.
Ovatko nämä netti-, lehdistö- ja tv-herjaajat kuitenkaan ajatelleet nenäänsä pidemmälle? He ovat armotta tuominneet etukäteen julkisesti Hannu Kailajärven (ja muut Wincapitalaiset) syyllisiksi ennenkuin tuomiota on edes julistettu (kun syytteitäkään ei kuulemma ole edes vielä saatu kasaan??).
TODELLA MIELENKIINTOISTA nähdä miten monta (sataa/100) kunnianloukkaussyytettä Hannu Kailajärvi nostaa häntä herjanneille eri tahoille ja paljonko korvaukset tulevat olemaan!
Eivät kai nuo EOK:ta ja muuta huuhaata puolustelevat kirjoitukset ole kirjoitettu tosissaan vaan huumorimielessä. Jos aikuinen ihminen on luottavinaan tuolla tavalla EOK:n osaamiseen tai WC:n rehellisyyteen niin on se varmaankin mustaksi huumoriksi tarkoitettu... Vai vielä miljoonien korvausvaatimuksia? Kas kun ei miljardeja menetetyistä kauppavoitoista...
Toiminasta ja se on näkynyt jo monissa asioissa jo ulkopuolisillekin ja sekös närästääkin eräät vastustajat ankaraan älämölöön.;)
Adan höpötykset pili-pali EOK:sta ovat suorastaan lapsellisia aikuiselta ihmiseltä ja herättävät enemmänkin hilpeyttä jäsenten keskuudessa. :)
Naurettava on nyt sitten tämä Adan aloittama Sanomat24.fi julkaisusta syntynyt älämölö johon yhtyivät sitten myös median edustajat ja senhän tarkoitus on lapsellisen läpinäkyvä yritys ohjata ainoastaan keskustelu muualle, kuin kirjeen varsinaiseen sisältöön, missä media, pankkit ja viranomaismielivalta saivat omansa
härskistä toiminnasta.
Täytyy kyllä ykskantaan todeta, että enpä ole koskaan nähnyt Suomessa medialta niin härskiä toimintaa kun tässä Hannun kirjeen yhteydessä tapahtui kaikkinansa.
Siinä tehtiin kyllä journalistisen venkoilun maailmanennätys ja samalla siinä todellakin konkretisoitui vanhan sananlaskun voima, "että valheella on paskainen loppu", mikä ei kyllä kenellekkään jäänyt epäselväksi.
Mielestäni aika härskiä tässä on myös se, että EOK kirkkain silmin väittää julkaisseensa Hannun kirjeen kokonaisuudessaan ja kun nyt on osoitettu, että näin ei ole, niin Kavonius venkoilee ihmeellisten selitysten kanssa asiassa.
Valheella todellakin on paskainen loppu.
tähän prosessiin mutta lakia lukeneina sen miehet osaavat asettaa sanansa niin ettei heitä saada vastuuseen siitä että he valavat uskoa WC:n laillisuuteen. Täydet pisteet tästä EOK:lle, varsinkin koska ilman heitä tämä prosessi olisi ollut liian tylsä seurattavaksi.
EOK on huuhaafoorumi, koska sillä ei ole mitään tunnustettua asemaa missään suhteissa. Sillä on puolivillaiset webbisivut. Ei muuta.
>Hyvää jatkoa EOK:lle, joka on nähnyt aiheelliseksi ottaa sivuillaan esille myös wincapitalaisten asian muiden tärkeäksi kokemiensa aiheiden joukkoon.
Joo, hyvää jatkoa jos oma ei riitä! Koska muuten EOK:laiset otatte hoitoonne myös ne ihmisraukat, joilla esimerkiksi Ei Ole Koiraa?
Kaikenlaisia yhtäköyttäyhdistyksiä on nähty. EOK:laiset eivät mitenkään erotu massasta. Tai eivät ainakaan edukseen.
On se niin väärin, jos Ei Ole Koiraa!! Miettikääpä tätä, EOK:laiset! Mitähän sillekin asialle voisi tehdä? EOK:laiset?
(saatanan puupäät)
ANSIOKKAASSA MIELIPIDEKIRJOITUKSESSA NIMETÖN NIMIMERKKI " ASIAA
AINOANA "ARVIOI PUOLUEETTOMASTI YHTEISKUNNAN TILAA JA KÄYTTÄYTYMISTÄ .
NIMIMERKKI VÄITTÄÄ WINCAPITALISTIEN OLEVAN VAINOTTUJA . MITÄ KIRJOITTAJA
TARKOITTAA VAINOLLA JA OLISI HYVÄ JOS OSAISI PERUSTELLA VÄITTEENSÄ JA
ESITTÄÄ TODISTEITA .
EIKO OLE PÖYRISTYTTÄVÄÄ , ETTÄ AINOASTAAN YHDELTÄ TAHOLTA TULEE VAINO-
TUILLE APUA , SIIS KAIKKI MUUT OVAT VAINOAJIA . KOVA VÄITE KIRJOITTAJALTA .
SEURAAVAKSI NIMIMERKKI VÄITTÄÄ , ETTÄ WINKKARIEN JOUKOSSA ON MINISTE-
REITÄ , HUOMATKAA MONIKKOMUOTO JA VIITTAA EDUSKUNTAAN JA SEN JÄSENIIN NIMIMERKKI
JA ALKAA TUOMITA HEIDÄN TOIMIAAN , KOSKA EIVÄT OLE KÄYTTÄNEET OMIA
KANAVIAAN JA VERKOSTOJAAN ASIAN PEITTELEMISEKSI . SAMALLA VÄITTÄÄ , ETTÄ
NÄMÄ SAMAT MINISTERIT JA KANSANEDUSTAJAT OLISIVAT OLLEET CAPITAN
MAINOSPELLEJÄ JA LUONEET ARVOVALLAAN REHELLISYYDEN ILMAPIIRIN TÄLLE
TOIMINNALLE . OLISI JO HYVÄ , ETTÄ TÄLLÄISTEN VÄITTEIDEN JÄLKEEN ESITTÄÄ
TODISTEITA SILLÄ MUUTENHAN KIRJOITTAJA SYYLLISTYY VAKAVAAN RIKOKSEEN JA KOKO
KANSANEDUSTAJALAITOKSEN JA HALLITUKSEN MUSTAMAALAAMISEEEN .
KUMMA KUN KUKAAN EI OLE EDUSKUNNASSA TAI HALLITUKSESSA NOUSSUT VAS-
TUSTAMAAN TÄTÄ JULKEATA VAINOA JA HERJAUSKAMPANJAA .
SEURAAVASSA KAPPALEESSA KYLLÄ HUOMAA , ETTÄ LÄÄKKEET ON JÄÄNYT OTTA-
MATTA JO PIDEMMÄN AIKAA KUN KIRJOITTAJA VÄITTÄÄ JA VERTAAA KOKEMAANSA
VAINOA JUUTALAISVAINOIHIN . JOKO YLEISTIEDOISSA ON PUUTTEITA TAI PÄÄ ON
KIPEÄ . VAINON ESILLE OTTAMINEN TÄLLÄISESSÄ YHTEYDESSÄ ON SUURI LOUK-
KAUS JUUTALAISIA KOHTAAN .
MITEN VOI LOUKATA HANNU KAILAJÄRVEN KUNNIAA ? MITÄ TODISTUAINEISTOA
OLETTE KOONNEET ? KYLLÄ OIKEUDESSA NAURU KAJAHTAA KUN SINNE KAILA-
JÄRVEN PUOLUSTAJA JA LÄHIPIIRI KULJETTAVAA "TODISTUSAINEISTOA" JA VAATIVAT MILJOONAN
KORVAUKSIA KUNNIAN LOUKKAAMISESTA .
JOS KAILAJÄRVEN KUNNIA MAKSAA MILJOONAN NIIN PALJONKO KAILAJÄRVEN TEKE-
MÄ KUSETUS MAKSAA HANNULLE ITSELLEEN . EI TAIDA PROSENTIT RIITTÄÄ KUN
KAILAJÄRVEN PITÄÄ MAKSAA KORVAUKSET NIILLE N. KAHDELLE TUHANNELLE JO
ILMOITUKSEN TEHNEELLE SEN JÄLKEEN KAIKILLE MUILLE .
KIRJOTTAJA VALITTAA MUIDEN KIRJOITTAJIEN ESIINTYVÄN ANONYYMEINÄ JA SAMAL-
LA ITSE SYYLLISTYY SAMAAN. KUVAA HYVIN KIRJOITTAJAN HENKISIÄ KYKYJÄ .
EDELLEEN KIRJOITTAJA JAKSAA MARMATTAA HANNUN KOHTELUSTA TUTKINTAVAN-
KEUDESSA .ONKO KIRJOITTAJA TODELLA OMIN SILMIN SAANUT SEURATA HANNUN
KOHTELUA SIELLÄ , ONKO LÄÄKÄRIEN KIRJOITTAMIA TODISTUKSIA ,ONKO VANKI-
LAN SISÄISIÄ RAPORTTEJA TUKEMAAN TÄTÄ MIELIKUVITUKSEN RAJATONTA KAARTA?
SUOMESSA TUOMION ANTAA OIKEUS . MUUT ESITTÄVÄT MIELIPITEITÄÄN ELI SITÄ
SAMAA MITÄ NIMIMERKKIKIKN ON TEHNYT JA NIMIMERKKI SYYLLISTYY ITSE SA-
MAAN MISTÄ MUITA SYYTTÄÄ .
TÄSSÄ HUOMATAAN ETTÄ NIMIMERKKI KÄYTTÄÄ SULUISSA SANAA" KUULEMMA ",
SIIS ITSE TUNNUSTAA ETTEI TOSIASIOISTA OLE TIETOA MUTTA ABC:LLÄ KUULEE JA
SE OIKEUTTAA ESITTÄÄ FOORUMILLA ASIANSA TOTUUTENA .
TULEE OLEMAAN TODELLA MIELENKIINTOISTA KUINKA MONTA SATAA KUNNIANLOUK-
KAUSSYYTETTÄ KAILAJÄRVI NOSTAA JA MILLAISET TULEVAT OLEMAAN KORVAUKSET. .
TULEEHAN KAILAJÄRVELLÄ OLEMAAN AIKAA SEURAAVAT 12 VUOTTA LINNASSA TUT-
KIA NIITÄ JA EOK SAA PALJON RAHAA VALTIOLTA KUN HOITELEE HANNUN KORVAUS-VAUSVAATIMUKSIA SILLÄ HANNUHAN ON ILMOITTANUT OLEVANSA VARATON .
MIELENKIINTOISTA SINÄNSÄ KUKA RAHOITTAA KAVONIUKSEN JA MUIDEN
TOIMINAN HANNNUN ASIAN YMPÄRILLÄ .
MUISTAKAA WINKKARIT , ETTÄ OLETTE TULLEET YHTEISKUNNALLE TODELLA
KALLIIKSI JO NYT JA KÄYTÄTTE VERONMAKSAJIEN VAROJA EDELLEEN JA PALJON
OMAN PASKANNE PÖYHIMISEEN .
Ei kukaan jaksa lukea capseilla kirjoitettua pitkää vuodatusta, josa ei ole edes kappalejakoa. Sori vaan.
Keskustelua on seurannut, niin tukku kunnianloukkaussyytteitä myös lankeaa tahoille, jotka ovat aika törkeästi arvostelleet eräitä viranomaisia nimeltä mainiten(KRP:n tukijoita ja syyttäjäviranomasia).
Toimittajat ja kaikenlaiset lakimiehet ovat näissä jutuissa lähinnä haaskakoiran asemassa, toiset saavat jutun aihetta ja toiset rahaa.
Sehän on ollut välillä aivan törkeää kirjoittelua viranomaisista vielä nimet mainiten.
kun ei ole pistänyt silmään?
Selataan tätä foorumia vaan taaksepäin niin sieltähän niitä löytyy.
sivun eikä mitään, ei nimiä, ei muuta.
Kavoniusta, Clusoa ja EOK:TA haukutaan kyllä. Törkeää.
Olet veli oikealla tiellä.
pelle sä olet Tummelimies.
"On hyvä muistaa se, että KAIKKI IP-OSOITTEET OVAT TALLESSA."
Ja tämä koskee etenkin ponzoreita jotka täällä hidastavat tutkintaa oman nahkansa suojelemiseksi, kehottavat jättämään rikosilmoitukset tekemättä jotta saisivat pitää keräämänsä rahat.
Koskee myös ponzoreita jotka esim. Laihoa ja tutkinnan johtajia nimet mainitsemalla pilkkaavat. On muistettavat että nuo henkilöt tekevät työtään eivätkä ole saamassa tai menettämässä rahaa tehdessään WinCapita tutkimusta. Tekevät sitä ihan normaalin työsopimuksensa puitteissa ja kuukausipalkalla, joka ei muutu sen mukaan mikä on tutkinnan tulos. Toki rikollisten saattaminen oikeuden eteen on positiivinen asia ansioluettelossa, korostan sanaa "rikollisten" eli niiden jotka tuohon joukkoon kuuluvat.
Ja saa siitä syytteet aikanaan jäsenten kunnianloukkauksesta. Muutama hame hänelle onkin jo lähetetty.;)
Lahjoitan henkilökohtaisista varoistani hamekankaan kaikille niille sponsoreille, jotka ovat naapurinsa tai kylänmiehen värvänneet mukaan kansainvälistä valuuttakauppaa käymään. Toki ainakin fmäntä arvostaa tätä pientä lahjaa.
onnetoon pakakasa luuseri työtöönpelle.
idiootti.
Niillä rahoilla tietenkin jotka ovat säästyneet kun ei tullut lähdettyä valuuttakauppaan reilukerhossa...
Miten se Flink nyt syyttää Kavoniusta valehtelijaksi? Onko Flink tyhmä, rohkea vai tyhmänrohkea?
"Miksi koet, että herra (nyt tarkoituksella pienenä) Kavonius olisi jotenkin menestynyt? Missä hän on menestynyt? Suun soitossa oikeuden istunnossa (josta annettiin jäähy), valehtelemalla esim. tässä Handen vastinejutussa, forumilla uhkailuissa, vai missä tuo herra on kunnostautunut? Laita jotain oikeita faktoja kehiin. Se talvisota-juttu on jo loppuunkaluttu. Jos herra Kavonius on ollut suurikin vaikuttaja ihmisoikeuksien puolustajana, niin varmasti löydät hänen CV-stään mainintoja siitä. Oikeuden diary-numerot kiitos."
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8288680/38716750
... EOK:n jäsenet Kavoniukselta suoraan, jotta onko Hannun kirje kokonaisuudessaan julkaistu Sanomat24 -sivuilla. (Huom! Kavoniuksen kertomat, jotta keillä alkuperäinen kirje on). Se kokonaisuudessaan tarkoittaa sitä, että siihen ei ole mitään lisätty, eikä siitä ole mitään poistettu. Teillä EOK:n jäsenillä on oikeus saada tietää totuus kirjeen sisällöstä, etenkin, kun Sanomat24 kertoo, että se on julkaistu heidän sivuillaan kokonaisuudessaan.
Sen jälkeen te voitte puntaroida, jotta kuka valehtelee ja missä valehtelee. Esim. Kavonius kuittaa hankalan kysymyksen sillä, että väittää ko. "puuttuvan kappaleen" kohdalla sitä kysyessäni, että nuo lehdet kirjoittelivat muutenkin omiaan Hannun kirjeestä. On melkosen törkeetä antaa viitteitä, että ko. lehdet ovat keksineet jutut omasta päästään.
Ja mitaan ette voi...
jos oikaisee valheelliset tarinat mitä lehdistö on suoltanut,ihmettelen vaan.
... on, että kyseenalaistan Sanomat24 - sivuilla olevia juttuja? Sanomat24 väittää, että Hannun vastine on luetavissa heidän sivuillaan kokonaisuudessaan. Onko se kokonaisuudessaan, jos sieltä puuttuu osia?
Ja mitaan ette voi...
miettiä mitä kaikkea on lehdistö kirjoittanut missä ei ole päätä eikä häntää?jos tarttuisit vaikka siihen niin olisi jotain järkeä sinunkin touhuissasi.Epätoivoinen virheen haku EOK:n toimista on lähinnä surkuhupaisaa,kun virheitä on muilta osin tehty muiden tahojen tekemänä lukematon määrä,uskottavuutesi on täysi nolla ollut jo ajat sitten.
... mm. sitä Hesarin toimittajaa, kun oli laittanut omia johdattelevia huomautuksiaan Hannun kirjeen väliin. Samoin sanoin, että on hyvin vaikea arvostella Hannun vastinetta, koska sitä saksitaan jatkuvasti. Nyt myös Sanomat24 sortuu samaan helmasyntiin. Miksi en siis saisi arvostella Sanomat24:n julkaisua ja suoranaista valehtelua. Hesari ja Ilttis eivät valehdelleet, mutta Sanomat24 valehtelee.
Ja mitaan ette voi...
Herjaukset ovat vähentyneet sen jälkeen, kun Hannu antoi varoituksen Aamulehden kautta. Laurila lienee listassa eka.
Adakin on rauhoittunut.
Kukaan ei tietenkään piittaa jonkun konkka-hannun tai jonkun pilipali-yhdistyksen varoituksista yhtään mitään. Huijareitten vinkumista.
Viime syksynä toiminnan lainmukaisuus nousi esille mediassa ja internetin keskustelupalstoilla. Silloin Winclub muutti nimensä Wincapitaksi, jonka ns. nettisivut sitten suljettiin 7. maaliskuuta.
Valuuttakauppoja piti pystyä seuraamaan Wincapitan sivustolta. Esitutkinnan tämän hetken tietojen mukaan on syytä epäillä, että nämä sijoittajille sesitetyt laskelmat eivät ole perustuneet mihinkään tosiasioihin, vaan kyseessä ovat virtuaalivoitot ilman todellista sijoitustoimintaa.
Tätä tukee myös poliisi haltuun saama asiakirja, jossa jutun kannalta keskeinen henkiklö kertoo, että kyseessä ei ole ollut valuuttakauppa, vaan kupla, Oulun käräjäoikeuden pöytäkirjoissa todetaan.
-
uhkaamana? Kerropa se myös kun tiedät, vai tiedätkö tästä asiasta oikeasti yhtään mitään oletko vain lukenut jotain käräjäoikeuden pöytäkirjoja? Kuulusteluissa voi kertoa ihan mitä sylki suuhun tuo,sillä ei ole välttämättä mitään tekemistä totuuden kanssa,revipä siitä sitten huumoria.
... kirjeessä ollut mitään kummosta mainittavaa. Melkoisen säälittävä räpellys se oli. Ainoa mielenkiintoa herättävä juttu oli se Hannun kertoma verkostomarkkinointiosuus. Siinä Hannu suomi sponsoreita ja antoi samalla vinkkejä omasta puolustuksestaan tapauksessa WinCapita.
Senkin osion EOK kehtasi leikata Sanomat24 -julkaisusta ja kaiken kukkuraksi vielä valehtelivat, että julkaisivat Hannun vastineen kokonaisuudessaan. Kummia hyypiöitä, kun eivät kunnoita päämiehensä tahtoa. Kuinka tollaseen höpöstelykerhoon, kuin EOK voi luottaa? Kertovat toista, mutta tekevät toista. Hannukin on melkoisen typerä, jos noiden tohinoihin turvaa puolustuksensa.
Vai, että ihan varoituksen? Saanko nauraa?
Ja mitaan ette voi...
vaikka paskalle. Pääasia, että omaa hauskaa riittää.
Ada ymmärrätkö sä tahallaan asioita väärin?
Sä höpöstelit, että verkostomarkkinointiosuus oli se kiinnostavin osio.
Sinulle verkostoihmisenä voi hyvinkin olla niin. Eiköhän se mielenkiintoisin osuus kuitenkin ollut monelle se kun hannu monesti kumosi perättömät väitteet ja syytökset.
Kyllä EOK:n juttuihin on tähän asti ainakin voinut luottaa.
Susta Ada on tullut vähän turhankin ylimielinen päsmäri...