Claes Anderssonin moka

Helsingin Sanomissa on mielenkiintoinen maininta Claes Anderssonista, ruotsinkielisestä ex-kulttuuriministeristä: Anderssonilta kysytään usein, miksi suomenruotsalaisilla on niin vahva kielivähemmistön lainsäädäntö. Vastaus on joka kerta sama: ”Koska teimme sen itse”.

Ei se niin ollut - todellisuudessa Suomen kielilainsäädännön ”isänä” pidetään suomen kielen professori, valtioneuvos Emil Nestor Setälää (1864-1935), jonka käsialaa oli mm. Suomen itsenäisyysjulistus. Setälän ajatuksena oli, että kieliolot pysyisivät rauhallisempina, jos suomenkieliset osoittaisivat suuripiirteisyyttä ja anteliaisuutta ruotsinkielistä vähemmistöä kohtaan. Vuoden 1922 kielilaki on suurelta osalta Setälän luomus ja myös uusi kielilaki on sisällöltään hyvin samanlainen, vaikka sanontoja onkin muutettu. Eduskunta vahvisti lait, joten niillä oli laaja yhteiskunnan tuki.

On muistettava, että Suomen itsenäistyessä vuonna 1917 maamme demokratia oli nuorta. Yleinen äänioikeus ja demokratia oli saatu vuonna 1906, sillä siihen asti Suomessa oli vallinnut Ruotsin ajoilta periytynyt sääty-yhteiskunta. Suomen kieli oli tullut hallintokieleksi ruotsin rinnalle vasta vuonna 1902. Ruotsinkielisten vaikutusvalta oli itsenäistymisen aikoihin varsin voimakas niin valtiollisella kuin kunnallisella alalla.
Ex-kulttuuriministerimme ei monilta kiireiltään ole tutustunut Suomen historiaan tältä osin.

Nykyisin elämme aivan erilaisissa oloissa kuin vuonna 1922, mutta paperilla kielilainsäädännön periaatteet ovat pysyneet muuttumattomina. Laissa ilmenevien Setälän ajatusten ja todellisuuden yhdistäminen on nykyisin vaikeampaa kuin 87 vuotta sitten.
13224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

että se kestää sukupolvien ajan.

Äänestä
  • oikeudenmukainen ja kohtuun rajoissa

    Äänestä

  • tulee olla kirjoitti:

    oikeudenmukainen ja kohtuun rajoissa

    paitsi parin fennomaanikon mielestä.

    P.S. Oletko harkinnut suomen kielen opiskelua? Syytä olisi.

    Äänestä

  • Täydennyksenä aloitukseen on syytä lisätä, että 1920-luvulla Suomen lakimiehistä ja lääkäreistä huomattavan suuri osa oli äidinkieleltään ruotsalaisia. Virkamieskunnassakin ruotsinkielisten edustus oli huomattava, ja Pentti Haanpään novelleista päätellen ruotsin taitoisia asioitsijoita oli etäisissä korpikylissäkin. Sen vuoksi kaksikielisyys ei tuottanut samanlaisia käytännön ongelmia kuin nyt, jolloin tuomarien ruotsintaito on paljon harvinaisempaa, lääkärit ja sairaanhoitajat puhuvat suomea, venäjää, viroa tai muita kieliä, mutta eivät enää ruotsia niin kuin ennen, ja virkamiesten kielitaitoa haukutaan apinaruotsiksi.

    Enää ei kielilainsäädäntö toimi niin kuin Suomen itsenäistymisen aikoihin. Jo kielilakia uudistettaessa todettiin, että vanha oli jäänyt monelta osalta kuolleeksi kirjaimeksi, mutta laki säilytettiin siitä huolimatta lähes ennallaan. Vanhat ajat eivät kuitenkaan enää palaa.

    Äänestä

  • Huolehtija kirjoitti:

    Täydennyksenä aloitukseen on syytä lisätä, että 1920-luvulla Suomen lakimiehistä ja lääkäreistä huomattavan suuri osa oli äidinkieleltään ruotsalaisia. Virkamieskunnassakin ruotsinkielisten edustus oli huomattava, ja Pentti Haanpään novelleista päätellen ruotsin taitoisia asioitsijoita oli etäisissä korpikylissäkin. Sen vuoksi kaksikielisyys ei tuottanut samanlaisia käytännön ongelmia kuin nyt, jolloin tuomarien ruotsintaito on paljon harvinaisempaa, lääkärit ja sairaanhoitajat puhuvat suomea, venäjää, viroa tai muita kieliä, mutta eivät enää ruotsia niin kuin ennen, ja virkamiesten kielitaitoa haukutaan apinaruotsiksi.

    Enää ei kielilainsäädäntö toimi niin kuin Suomen itsenäistymisen aikoihin. Jo kielilakia uudistettaessa todettiin, että vanha oli jäänyt monelta osalta kuolleeksi kirjaimeksi, mutta laki säilytettiin siitä huolimatta lähes ennallaan. Vanhat ajat eivät kuitenkaan enää palaa.

    pakkoruotsi murenee. Ja nettikirjoituksin eri palstoilla. Huuto on jo kuultu.

    Äänestä

Tiedoksi sinulle, että VIIMÈISIN kielilaki on vuodelta 2004!

Ja sen kyllä tekivät surut ja heidän myötäilijänsä kaikessa salaisuudessa suomenkielisten oikeudet polkien.

Äänestä
  • Uusi, vuonna 2004 voimaan tullut laki oli vanhan toistoa, eikä sisältänyt mainittavia muutoksia. Olet siinä oikeassa, että lain valmistelussa ruotsinkielisillä oli huomattava edustus, mutta eri asia on, osasivatko he käyttää tilannetta edukseen.

    Heille riitti, että vanhat määräykset saivat uuden kieliasun ja että vanhat määräykset pysyivät siis voimassa. Toki tiedettiin että osa kielilaista jo tuolloin oli kuollutta kirjainta, ja olisi kaivannut kunnon remonttia. Tilaisuus meni Rkp:ltä kuitenkin ohi, eivätkä he voi syyttää muita kuin itseään.

    Meillä on nyt sellainen kielilaki, jonka suomenkieliset kokevat rasituksena ja joka ei suojaa ruotsinkielisiä yhteiskunnan rakennekehitykseltä. Hallinnollinen uusjako ehditään suorittaa ennen kuin kielilakia ruvetaan edes tarkistamaan. Joku epäliuuloinen voisi sanoa, että Rkp käveli heille viritettyyn ansaan, mutta luulen, että hallinnon uudistajat toimivat olevien olosuhteiden mukaan, eivätkä piittaa ruotsin kielestä, kun ei ole pakko.

    Kun kielilaki tulee uuteen tarkkailuun joskus tulevaisuudessa, ruotsin kieli on menettänyt asemiaan monella rintamalla. Osasyyllisiä ovat ne Rkp:n edustajat jotka eivät nähneet tulevaisuuteen, vaan halusivat pysäyttää kehityksen jonnekin vuosikymmenien takaiseen aikaan.

    Äänestä

  • Huolehtija kirjoitti:

    Uusi, vuonna 2004 voimaan tullut laki oli vanhan toistoa, eikä sisältänyt mainittavia muutoksia. Olet siinä oikeassa, että lain valmistelussa ruotsinkielisillä oli huomattava edustus, mutta eri asia on, osasivatko he käyttää tilannetta edukseen.

    Heille riitti, että vanhat määräykset saivat uuden kieliasun ja että vanhat määräykset pysyivät siis voimassa. Toki tiedettiin että osa kielilaista jo tuolloin oli kuollutta kirjainta, ja olisi kaivannut kunnon remonttia. Tilaisuus meni Rkp:ltä kuitenkin ohi, eivätkä he voi syyttää muita kuin itseään.

    Meillä on nyt sellainen kielilaki, jonka suomenkieliset kokevat rasituksena ja joka ei suojaa ruotsinkielisiä yhteiskunnan rakennekehitykseltä. Hallinnollinen uusjako ehditään suorittaa ennen kuin kielilakia ruvetaan edes tarkistamaan. Joku epäliuuloinen voisi sanoa, että Rkp käveli heille viritettyyn ansaan, mutta luulen, että hallinnon uudistajat toimivat olevien olosuhteiden mukaan, eivätkä piittaa ruotsin kielestä, kun ei ole pakko.

    Kun kielilaki tulee uuteen tarkkailuun joskus tulevaisuudessa, ruotsin kieli on menettänyt asemiaan monella rintamalla. Osasyyllisiä ovat ne Rkp:n edustajat jotka eivät nähneet tulevaisuuteen, vaan halusivat pysäyttää kehityksen jonnekin vuosikymmenien takaiseen aikaan.

    Kyllä VARMASTI osasivat käyttää tilanteen edukseen.

    Se, että sinä olet kiihkosveko ja tyytymätön kaikkeen, ei muuta asiaa.

    Äänestä

  • Vennamo kirjoitti:

    Kyllä VARMASTI osasivat käyttää tilanteen edukseen.

    Se, että sinä olet kiihkosveko ja tyytymätön kaikkeen, ei muuta asiaa.

    "Se, että sinä olet kiihkosveko ja tyytymätön kaikkeen, ei muuta asiaa."

    Huomaatko, miten helposti sinäkin solahdit pakkoruotsittajien kastiin tai pikemminkin paarialuokkaan, huolehtija? Yhtään, siis yhtään kohtaa pakkoruotsinvastaisesta julistuksesta ei saa kyseenalaistaa. Ethän toki niin tehnytkään, mutta kyllä pelkkä epäilyskin riittää :D

    Äänestä

  • Tapio.Rautalapio kirjoitti:

    Jos väittää vuoden 2004 kielilain olevan liian vähän ruotsinmielinen, niin todellakin on kohtuuton kiihkosveko.

    Kommentillasi itse osoitat olevasi myös sellainen.

    Sen kyllä olemme jo aina tienneet...

    Äänestä

  • Vennamo kirjoitti:

    Jos väittää vuoden 2004 kielilain olevan liian vähän ruotsinmielinen, niin todellakin on kohtuuton kiihkosveko.

    Kommentillasi itse osoitat olevasi myös sellainen.

    Sen kyllä olemme jo aina tienneet...

    Toivoisin tosiaan nimimerkki huolehtijan näkevän, miten kunnon netti fenno reagoi hänen hairahdukseensa.

    Äänestä

Kielilaki ei todellakaan ollut antelias suomenruotsalaisille, suomenkieliset vastustivat kaikkia vaatimuksia alueellisesta suojasta ruotsinkielelle, ja kielisuhteiden lukkoon lyömisestä, a la kantoonit, ja Saksan osa Etelä-Tyrolissa.

Setälä suunnitteli lait niin, että kielet pääsisivät vapaasti "kilpailemaan" (McRae, Kenneth, 1999), siis toisin sanoa kielilaki oli pelkkä instrumentti suomettaa koko Suomi. Suomenruotsalaisten tilannen Porvoossa, Helsingissä, Kirkkonummella alkaa entistä enemmän muistuttaa inkerinsuomalaisten kohtaloa Pietarin alueella.

95% Suomesta on täysin yksikielisesti suomenkielistä ja tulee näin aina olemaan, anteliaisuutta olisi ollut antaa sen lopun 5% olla yksikielisesti ruotsinkielistä. Tämä olisi turvannut perustuslain hengen pitkällä tähtäimellä.

On täysi myytti, että kielilaki takaisi suomenruotsalaisilla olisi hyvän turvan ja olisi edistyksellinen , se on täysi suomalaiskansallinen myytti. Lakia ei edes noudateta (Oikeisministeriö, 2009) ja Euroopassa ei ole yhtäkään valtiota kuin Suomi, joka rikkoisi yhtä systemaattisesti perustuslakiaan.

Äänestä
  • ..että suomenruotsalaiset olisivat tyytyväisiä siihen, että Suomeen tuli maailman liberaalein kielilaki.

    Kukaan ei estä suomenruotsalaisia olemasta ruotsinkielisiä. Päinvastoin, ruotsinkielisillämme on omat lasten päiväkodit, koulut, opistot ja yliopisto, yhdistykset, poliittinen puolue, tv-kanava, sanomalehdet, aikakausilehdet, kustantamot, oma kirjallisuus, omat kuorot ja pelimanniyhtyeet. Kyllä niillä eväillä pitäisi pärjätä Svenskfinlandissa.

    Suomenruotsalaisia on niin runsaasti, että he halutessaan pystyvät hakeutumaan erilaisiin yleisöpalvelutehtäviin ja huolehtimaan ruotsinkielisestä asiakaspalvelusta.

    Tarvitaan vain oma-aloitteisuutta ja oikeaa asennetta! Valittamalla ja marisemalla ei suomenruotsalaisuus säily.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Huolehtija kirjoitti:

Helsingin Sanomissa on mielenkiintoinen maininta Claes Anderssonista, ruotsinkielisestä ex-kulttuuriministeristä: Anderssonilta kysytään usein, miksi suomenruotsalaisilla on niin vahva kielivähemmistön lainsäädäntö. Vastaus on joka kerta sama: ”Koska teimme sen itse”.

Ei se niin ollut - todellisuudessa Suomen kielilainsäädännön ”isänä” pidetään suomen kielen professori, valtioneuvos Emil Nestor Setälää (1864-1935), jonka käsialaa oli mm. Suomen itsenäisyysjulistus. Setälän ajatuksena oli, että kieliolot pysyisivät rauhallisempina, jos suomenkieliset osoittaisivat suuripiirteisyyttä ja anteliaisuutta ruotsinkielistä vähemmistöä kohtaan. Vuoden 1922 kielilaki on suurelta osalta Setälän luomus ja myös uusi kielilaki on sisällöltään hyvin samanlainen, vaikka sanontoja onkin muutettu. Eduskunta vahvisti lait, joten niillä oli laaja yhteiskunnan tuki.

On muistettava, että Suomen itsenäistyessä vuonna 1917 maamme demokratia oli nuorta. Yleinen äänioikeus ja demokratia oli saatu vuonna 1906, sillä siihen asti Suomessa oli vallinnut Ruotsin ajoilta periytynyt sääty-yhteiskunta. Suomen kieli oli tullut hallintokieleksi ruotsin rinnalle vasta vuonna 1902. Ruotsinkielisten vaikutusvalta oli itsenäistymisen aikoihin varsin voimakas niin valtiollisella kuin kunnallisella alalla.
Ex-kulttuuriministerimme ei monilta kiireiltään ole tutustunut Suomen historiaan tältä osin.

Nykyisin elämme aivan erilaisissa oloissa kuin vuonna 1922, mutta paperilla kielilainsäädännön periaatteet ovat pysyneet muuttumattomina. Laissa ilmenevien Setälän ajatusten ja todellisuuden yhdistäminen on nykyisin vaikeampaa kuin 87 vuotta sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu