Markku Kauppinen

Markku Kauppinen ei valehdellut koskaan. Mitä nyt poisti nimiä osallistujalistalta kun muisti alkoi toimia oikein.
9488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

MISSÄ MENNÄÄN:

Äänestä
  • Keskustapiireissä puuhanneella Arto Merisalolla (Nova Group) on talousrikoshistoriaa. Hänet muistetaan 1980-luvun puolivälistä Iisalmen Osuuspankin jupakasta, josta hänet vuonna 1993 tuomittiin PANKKIEN EREHDYTTÄMISESTÄ, KONKURSSIRIKOKSISTA ja KAVALLUKSESTA 2 vuoden 10 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

    Merisalo on rangaistukset kärsittyään uinut sekä poliitikkojen että merkittävien liikemiesten suosioon. Mitähän Novan konkurssista aikanaan selviää?

    Äänestä

  • peilistä katsoo kirjoitti:

    Keskustapiireissä puuhanneella Arto Merisalolla (Nova Group) on talousrikoshistoriaa. Hänet muistetaan 1980-luvun puolivälistä Iisalmen Osuuspankin jupakasta, josta hänet vuonna 1993 tuomittiin PANKKIEN EREHDYTTÄMISESTÄ, KONKURSSIRIKOKSISTA ja KAVALLUKSESTA 2 vuoden 10 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

    Merisalo on rangaistukset kärsittyään uinut sekä poliitikkojen että merkittävien liikemiesten suosioon. Mitähän Novan konkurssista aikanaan selviää?

    jos ei kupsahda ennen sitä tai ma-matti muuta lakia,ettei arto-raukkaa saa tuomita, ku se hoitaa kepulaisten tilejä.

    Äänestä

  • merisalolle kirjoitti:

    jos ei kupsahda ennen sitä tai ma-matti muuta lakia,ettei arto-raukkaa saa tuomita, ku se hoitaa kepulaisten tilejä.

    Ilmarisen joka on jakanut puolueelle, puolueille, ainkin kahdelle kahmalokaupalla rahaa...mielenkiintoista....todella mielenkiintoista...Keva ei ole jakanut puolueille rahaa senttiäkään..

    Äänestä

  • eläkerahasto kirjoitti:

    Ilmarisen joka on jakanut puolueelle, puolueille, ainkin kahdelle kahmalokaupalla rahaa...mielenkiintoista....todella mielenkiintoista...Keva ei ole jakanut puolueille rahaa senttiäkään..

    ...ja pahasti ylihintaisia osti kyllä tiettyjen ehdokkaiden tukemiseksi.

    Äänestä

  • eläkerahasto kirjoitti:

    Ilmarisen joka on jakanut puolueelle, puolueille, ainkin kahdelle kahmalokaupalla rahaa...mielenkiintoista....todella mielenkiintoista...Keva ei ole jakanut puolueille rahaa senttiäkään..

    Ilmarinen: Ei ole tukenut puolueita eikä osallistunut seminaareihin tj. Harri Sailaksen (tammikuusta 2007) aikana.

    Äänestä

"Kuntien eläkevakuutuksen toimitusjohtajan paikalta eronnut Markku Kauppinen on yrittänyt salata yhteyksiään keskustaan ja sen vaalirahoittajaan Nova Groupiin, kirjoittaa Kaleva. Tiedot käyvät ilmi Kevan sisäisestä selvityksestä.

Kalevan tietojen mukaan Kauppisen Eurocard-laskut osoittavat hänen tavanneen vuosina 2006-2007 muutamia kertoja Novan toimitusjohtajan Arto Merisalon ja liikemies Kyösti Kakkosen. Laskujen mukaan tapaamisia olisi ollut Helsingissä ja Joensuussa.

Kauppinen itse on kertonut Kevalle tavanneensa vaalirahoittajia vain kerran, eli pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa vuonna 2007.

Kalevan mukaan sen Kevan hallinnosta saamat tiedot paljastavat, että eläkeyhtiön hallitus olisi joutunut jossain vaiheessa erottamaan Kauppisen luottamuspulan takia. Kauppinen kuitenkin erosi tehtävästään itse maanantaina. "

Äänestä
  • .

    ei luottamuspulaa pidä palkita ruhtinaallisella MULTAISELLA kädenpuristuksella!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


(:::) kirjoitti:

Markku Kauppinen ei valehdellut koskaan. Mitä nyt poisti nimiä osallistujalistalta kun muisti alkoi toimia oikein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu