Miksi pitää ihmistä vaivata, olen jo poliisille sanonut etten asiasta mitään muista humalatilani takia, miksi pitää vielä kuulusteluun mennä? On se ihmeellistä että rehellistä ihmistä, todistajaa joka tosin ei mitään muista, kohdellaan kuin jotain rikollista!
Jos ei muista mitään, miksi kuulusteluun?
Todistaja, muistamaton
6182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Perätön lausuma tarkoittaa sitä, että tietoisesti joko valehtelee tai kertoo, ettei muista mitään eli jättää kertomatta. Poliisi haluaa ilmeisesti katsoa miten absoluuttinen muistinmetyksesi mahtaa olla.
Kuulustelussa kaiken minkä muistat. Jokaisen rikostutkinnan kannalta on parempi että kaikki lausunnot saadaan virallisiin pöytäkirjoihin, joista sitten myöhemmin voidaan päättää että meneekö juttu eteenpäin vai ei.
Olisihan se omalla tavallaan ikävää, jos muistatkin tietämättäsi jotain tutkinnan/ mahd. oikeudenkäynnin kannalta arvokasta ja sitten sitä ei olekkaan virallisesti tiedossa.
Joo, tuosta perättömästä lausumasta. Jos todistaja heittäytyy muistamattomaksi, niin aikamoisen riskin ottaa. Tapahtumalla saattaa nimittäin olla useampia todistajia joista joku voi kertoa poliisille, että kyllä se ainakin silloin muisti ihan hyvin, kun istuimme kaljalla ja kertasimme tapahtumia.
Ei sitä todistajakuulusteluu tarvii pelätä jos tapahtumahetkellä on ollut kovassa humalassa. Aina sieltä jotain pientäkin tietoa löytyy ja poliisin tutkijahan sen päättää mikä on oleellista.
Esim.
Todistaja kertoo kuulustelussa näkemästään tappelusta ja alkutilanteesta:
"Joo olin aika tuiterissa jo siinä vaiheessa kun ne kaverit tappeli ja en osaa sanoo kumpi aloitti...."
todistaja valehtelee jos ei muista. Eräässä tapauksessa todistaja ehti unohtaa asian kun poliisin tutkinta kesti liian kauan. Ja kyseinen todistaja ei ollut tapahtuma-aikana humalassa. Samaisen tutkinnan alkuvaiheessa petos ei ollut poliisin mielestä rikos. Kyseessä oli muutama tuhat erkkii vaan eipä ollut kärsijänäkään kela joten se siittä!
pointti kuitenkin oo se että kertoo rehellisesti sen vähäisenkin minkä muistaa eikä heittäydy täysin muistamattomaks?