Vai mitenkä se meni...
Ei sitä oikeasti kukaan päältäpäin usko kun minua katsoo,
sosiaalinen työ ja ulospäin kaikki kunnossa,mutta alkaa tuntua, että elämä valuu käsistä vaikka kuinka positiivisesti yritänkin asioihin suhtautua.
Kuinka olenkaan päässyt ajautumaan tähän jamaan että en saa itseäni iltaisin liikeelle minnekkää.
Tekisi mieli tutustua uusiin ihmisiin, mutta kynnys lähteä minnekkään on suuri.
Haluaisin kohdata vielä elämässäni aidon rakkauden ,
vaikka harvemmin kait se rakkaus ihan noin vain kotiin asti tulee noutamaan ,-mutta mistähän sitä lähtisi etsimään...
ja tuskin se nyt kuitenkaan etsimällä löytyisi.
Vaikka yksinolokin on jo tullut osaksi arkipäivää ja siitäkin osaa jo nauttia ja arvostaa,niin silti sitä vaan kaipaa normaaleja parisuhteen rutiineja ja toista aikuista ihmistä vierelleen, jakamaan iloja , suruja, tiskejä ja pyykkejä kanssaan.
Ehkei se ole enää näin aikuisiässä niin helppoa, varsinkaan kun on jo vuosia omistautunut työlleen, että muuhun ei sitten lapsten lisäksi olekkaan ollutkaan aikaa ja kaveritkin asuvat eri paikkakunnalla.
Ei auta yhtään, että kommentoitte kirjoitustani sanomalla,
että tee nyt hyvä nainen jotain ja mene "ihmisten ilmoille",
baariin,
jumappaan tai kirjastoon tai jonnekin missä tapaat usia ihmisiä.
Jumpat ja baarit ei kiinosta ja mieluummiin käyn istumassa vaikka nuotiolla yksin, eikä se tarkoita sitä, että en huolehtisi itsestäni,käyn kyllä säännöllisesti kampaajalla ja olen huoliteltu, syön suht.terveellisesti ja juoksen lenkillä, joten ulkonäökään ei pitäisi olla este, sillä olen ihan sinut itseni kanssa.
Olen vain jotenkin jumiutunut paikalleen ja erakoitumassa ja ehkei tämä ollut edes oikea palsta kirjoittaa, mutta kirjoitinpahan nyt kuitenkin ja "purin sydäntäni"
Ei sitä oikeasti kukaan päältäpäin usko kun minua katsoo,
sosiaalinen työ ja ulospäin kaikki kunnossa,mutta alkaa tuntua, että elämä valuu käsistä vaikka kuinka positiivisesti yritänkin asioihin suhtautua.
Kuinka olenkaan päässyt ajautumaan tähän jamaan että en saa itseäni iltaisin liikeelle minnekkää.
Tekisi mieli tutustua uusiin ihmisiin, mutta kynnys lähteä minnekkään on suuri.
Haluaisin kohdata vielä elämässäni aidon rakkauden ,
vaikka harvemmin kait se rakkaus ihan noin vain kotiin asti tulee noutamaan ,-mutta mistähän sitä lähtisi etsimään...
ja tuskin se nyt kuitenkaan etsimällä löytyisi.
Vaikka yksinolokin on jo tullut osaksi arkipäivää ja siitäkin osaa jo nauttia ja arvostaa,niin silti sitä vaan kaipaa normaaleja parisuhteen rutiineja ja toista aikuista ihmistä vierelleen, jakamaan iloja , suruja, tiskejä ja pyykkejä kanssaan.
Ehkei se ole enää näin aikuisiässä niin helppoa, varsinkaan kun on jo vuosia omistautunut työlleen, että muuhun ei sitten lapsten lisäksi olekkaan ollutkaan aikaa ja kaveritkin asuvat eri paikkakunnalla.
Ei auta yhtään, että kommentoitte kirjoitustani sanomalla,
että tee nyt hyvä nainen jotain ja mene "ihmisten ilmoille",
baariin,
jumappaan tai kirjastoon tai jonnekin missä tapaat usia ihmisiä.
Jumpat ja baarit ei kiinosta ja mieluummiin käyn istumassa vaikka nuotiolla yksin, eikä se tarkoita sitä, että en huolehtisi itsestäni,käyn kyllä säännöllisesti kampaajalla ja olen huoliteltu, syön suht.terveellisesti ja juoksen lenkillä, joten ulkonäökään ei pitäisi olla este, sillä olen ihan sinut itseni kanssa.
Olen vain jotenkin jumiutunut paikalleen ja erakoitumassa ja ehkei tämä ollut edes oikea palsta kirjoittaa, mutta kirjoitinpahan nyt kuitenkin ja "purin sydäntäni"
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vaikutat hiukan samanlaiselta ihmiseltä, kuin minäkin. Viihdyt yksin, mutta kaipaat kuitenkin vierellesi rakasta.
Kuitenkin se, ettemme käy ulkona jättää vain yhden mahdollisuden sen rakkaan löytämiseen. Eli nuo treffipalstat.
Toinen mahdollisuus tietysti voisi olla etsiä esim. ystäväpalstalta naisystävä, jonka kanssa voisi lähteä jonnekkin ihmisten ilmoille. On kuitenkin mielekkäämpää lähteä sitä miestäkin katsastamaan jonkun toisen seurassa. Yksin liikkuessa tuntuu olo orvolta ja tylsältäkin.Voithan kertoa heti iilmoituksessasi etsiväsi vain menoseuraa- jos et itse kaipaa kyläilyjä jms.
Ystäväkin saattaisi tietysti olla mukava juttu. Onko sinulla ketään, jonka kanssa voit jakaa arkipäivän ajatuksiasi? Naisystävä saattaisi olla sinulle tarpeen- jos
sinulla ei ennestään ole sopivaa. Yksin ei saakkaan mihinkään lähdettyä ja suorastaan velvollisuus olisi hankkia se menokaveri!
Helposti kyllä käy niin, että jämähtää jossain iässä paikoilleen. Asia ei parane
kohtalon siirtoja odottelemalla. On vain pakotettava itsensä toimimaan erilaisen huomisen saamiseksi. Muuten sitä ei tule:usko vaan se!
Nyt on hyvä vuodenaika laittaa vireille jotain uutta, joka antaa elämääsi vauhtia.
Lykkyä pyttyyn,ystäväni!
kaipaan mun vaimoo, se on mun sydämeni huuto...
jokainen haluu rakastaa ja tulla rakastetuksi...
kaiken turhanpäiväsen hälinän keskellä se vaan tahtoo jäädä taka-alalle.
mul on sellai fiilis et suomes on varmasti aika paljon saman kohtalon omaavia mut se varmasti johtuu aika paljon yhteiskunnan luomista glamourisoiduista ihanteista...
pelkistettynä: vain ja ainoastaan itselleen elämisestä, joka asiassa. rakkaudellinen sosiaalisuus on häviämään päin. ikävä kyllä.
jumppaan tai baariin tai molempiin :) tai sitten vaikka johonkin messuille, tapahtumaan tms.
Mietiskele asiaa hetken... voit löytää sieltä hyvinkin sen joka haluaa jakaa kaikki elämän pyykit sinun kanssasi :)
sopii myös minulle... ikävä kyllä. Alkuperäisessä muodossaan. Nyt kun näyttää ettei tästä yhdestäkään yritelmästä mitään tule:´(
http://www.youtube.com/watch?v=yZDTeUl-N74