käytti piriä

Tony Halme keskittyi taksilla ajeluun, käytti piriä ja ammuskeli

Tony Halme

Huumausaineiden vastustajana tunnettu perussuomalaisten edellisen kauden kansanedustaja, jonka ura loppui kun hän amfetamiinipäissään ammuskeli asunnossaan. Kovien huumeiden lisäksi Halme käytti steroideja ja hormoneja. Halme oli myös eduskunnan ahkerimpia taksilla ajelijoita, vaikka hän kampanjassaan oli luvannut olla ajelematta veronmaksajien rahoilla. Esimerkiksi pelkästään sairauslomansa aikana Halme ajeli taksilla 2600 euron edestä. Sairauslomalle johti tapahtumaketju, jossa Halme jäi kiinni törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenteen vaarantamisesta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ammuskeli kirjoitti:

Tony Halme keskittyi taksilla ajeluun, käytti piriä ja ammuskeli

Tony Halme

Huumausaineiden vastustajana tunnettu perussuomalaisten edellisen kauden kansanedustaja, jonka ura loppui kun hän amfetamiinipäissään ammuskeli asunnossaan. Kovien huumeiden lisäksi Halme käytti steroideja ja hormoneja. Halme oli myös eduskunnan ahkerimpia taksilla ajelijoita, vaikka hän kampanjassaan oli luvannut olla ajelematta veronmaksajien rahoilla. Esimerkiksi pelkästään sairauslomansa aikana Halme ajeli taksilla 2600 euron edestä. Sairauslomalle johti tapahtumaketju, jossa Halme jäi kiinni törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenteen vaarantamisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu