Karkuruus ruotsiin on edelleenkin jatkunut runsaana. Esimerkkinä mainittakoon, että n. 90 % kaikista niistä, jotka saivat lomaa Kolarin ja Enontekiön kuntiin, karkasivat Ruotsiin. Myöskin muihin Tornionjokilaakson kuntiin lomaa saaneista teki huomattava osa samoin ja palvelukseenastumismääräyksen saaneista tämän seudun miehistä suuri joukko seurasi esimerkkiä. M.m. Enonteköstä karkasi 30.7.1944 Ruotsiin kolme veljestä, jotka olivat saaneet lomaa neljännen veljensä sankarihautajaisiin. Karkulaiset eivät tiettävästi läheskään kaikki ilmoittaudu Ruotsin viranomaisille, koska pelkäävät joutuvansa keskitysleireihin, vaan oleskelevat sukulaistensa ja tuttaviensa luona rajaseudun syrjäkylissä. On oletettavissa, että he talven tullen siirtyvät Suomen puolelle metsäkaartilaisiksi. – Vastatoimenpiteeksi ehdottaa Er.SPol.Os., että kaikki lomat Lapin läänin läntiselle matkustuskieltoalueelle kiellettäisiin sekä että vastaisuudessa Tornionjokilaaksosta palvelukseen kutsutuille reserviläisille ei lähetettäisi palvelukseenastumismääräystä poliisiviranomaisten toimesta, vaan ne annettaisiin osaston Torniossa sijaitsevalle asemakomennuskunnalle, joka noutaisi miehet palvelukseen.
Karkuruus ruotsiin
lapista.
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.