Esitututkintamateriaali antaa aiheen epäillä, että Manninen ja Jäätteenmäki olisivat vuotaneet asian myös iltapäivälehdille. Syytekynnys ei kuitenkaan tältä osin ylittynyt.
Sen vuoksi jääkin kovin avoimeksi se, mitä tarkoittaa Mannisen Jäätteenmäelle lähetteämä tieto siitä, että sovittu materiaali on mennyt klo 17 jakeluun. Mistähän jakelusta nämä nyt muista tekosista syytetyt ovat mahtaneet puhua ja sopia? Jäätteenmäki voisi osaltaan muuten vaan tästä kertoa niin totuudenmukaisesti kuin osaa ja voi. Veikkaukseni on, ettei hän omien sanojensa mukaan muista koko asiaa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Herääkin todella kysymys, että MITÄ se Lipponen todella sanoi USAssa? Eikö sinustakin olisi näin jälkikäteen mukava tietää mitä tässä on salattiin. Josko se paljon parjattu Lipponenkin tulisi ulos kaapista ja puhdistaisi maineensa. Vaikkapa nyt esiintymällä ko. oikeudenkäynnissä. Kumma, että Lipposen tekemisiään vatvotaan, mutta häntä ei kuulla koko asiassa.
Herää hiukan samanlaisia aatoksia kuin jatkosodan ajoilta, että olimmeko natsisaksan kanssa kimpoissa vai emmekö olleet. Välillä olimme välillä emme. Riippuu katsantokannasta. Pitääkö tästäkin tehdä vastaava historiallinen rasite Suomelle.
Nuo natsisaksan asiat on pystytty puimaan muualla maailmassa, mutta ei vaan Suomessa. Tosin onhan suomalisilla vielä kansalaisodan ajoiltakin puitavaa. Nuokan asiat eivät oikeastaan kiinnosta ketään muitakuin suomalaisia, mutta ehkä juuri sen vuoksi niitä ei voidakkaan käsitellä.
Muu maailma ei sanottavammin järkyty siitä, jos täällä tunnustetaan, että on muutama juutalainen ym. muuta lähetetty Saksaan 'hoitoleireille'. Muu maailma tietää sen jo, mutta Suomessa tätä ei vaan voida vieläkään tunnustaa.
Lipposen puheet Bushin luona nähtiin jo televisisossa 9.12.02. ja seuraavana päivänä lehdissä. Jäätteenmäki ei tuonut mitään uutta "paljastuksessaan" maaliskuussa 03. Hän vain toi asian uudelleen esille vzzlitaistelun sähköistämässä ilmapiirissä. Oli käynyt ilmeiseksi, että usassa on tosiaan väärä käsitys Suomen asenteestaa Irakin sotaan, koskapa olivat kutsuneet meidät mukaan neuvonpitoon niiden 30 muun maan joukossa joiden laskivat kuuluvan koalitioon.
Niinpä niissä tiedoissa, joita Manninen toimitti, ei ollut oikeastaan mitään uutta.