Ylen rahastus törkeää ja epäoikeudenmukaista!

Minulla ei ole tv:tä. Ne harvat kerrat kun kuuntelen radiota, kuuntelen radio rock:ia. Uutiset luen joko hesarista tai netistä Mtv3 tai ilta-sanomien sivuilta. Keväisin katson MM-jääkiekkoa sports academyssä tai muussa baarissa ja korvaan heidän tv-lupa menetyksensä maksamalla juomani. Ei ole lapsia joille pitäisi saada näkymään pikkukakkosta.

Ylen sivuilta: "Kulttuuriohjelmistoissa YLE on suurin ja joillakin osa-alueilla myös ainoa tekijä. Kukaan muu Suomessa ei radioi säännöllisesti klassisen musiikin konsertteja. Kukaan muu ei tee radioteatteria; kuunnelmia. Eikä ilman YLEä Suomessa olisi Teeman kaltaista kulttuurikanavaa, joka esittää elokuvia, historian ja tieteen dokumentteja ja kulttuurikeskusteluja."

Yllä mainitut palvelut eivät lämmitä minua yhtään. Jos haluan kuunnella klassista tai tehdä jotain muutan yhtä kulturellia, ostan 20eurolla litput vaikka balettiin! Maksun hinnalla pääsee jo vuodessa aika monta kertaa ja saa vielä itse valita mihin! Elokuvia löytyy vuokraamosta silloin kun niitä tekee mieli katsoa, elokuateatteliinkin pääsisi vaikka 17 kertaa vuodessa! Olen suht köyhä, kesätyöpaikan lamalle menettänyt keikkatyöläinen ja mahdollisesti opiskelija ensisyksystä lähtien. Tämä maksu söisi minulta koko vuoden viihdebudjetin, enkä edes saisi sillä mitään. Niinkuin jo kerroin, tv:tä ja digiboksia ei ole, eikä varaa (eikä innostusta) niitä ostaa.
Mitä minä olen muka ylelle velkaa? Millä oikeudella te minua rahastaisitte? Turha puhua yhteisestä hyvästä sillä tässä tapauksessa se hyvä olisi kaikkien muiden paitsi minun ja muiden kaltaisteni joille lupa ei olisi 50 euroa halvempi vaan 175 euroa kalliimpi, raha jolla en saa mitään!
3164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kuluttajan pitäisi todella voida aivan itse päättää mihin rahansa laittaa, muakaan ei todellakaan innosta maksaa toisten ihmisten töllöntuijottamista, maksakoon itse

Äänestä
  • Miks mun pitää MAKSAA DESTIAN rakentamat vitun kalliit TIET? Haluan ehdottomasti maksaa vain "ylläpidon" vanhoille teille. TV maksu sitti on yks pisu, joka ei tunnu kukkarossa, ellei elä sossun rahalla (Paitsi MAMUT free kaikki). Miks mun pitäs maksaa joittnkin euheilu hallien maksuja veroista, kun en käytä sellasii... Mun "uus" oikea veroprossa on n. 4%

    Ehkä yhteiskunta sittenkään halua mennä "maksan vain sen mitä tarviin" linjalle.

    Meneehän mun veroista JOUPPOJEN narkkareiden hoidot ja muut kulut. Sekä stadissa vahinkoa tekevien nuorten jälkien siistimiseen. Ihan mielelläni maksan tommosia, jotka on paljon isompii menoja, kun joku 175 e... mikä oli ihan liian iso summana. Sen vois vaikka ujuttaa RÖÖKIN hintaan vaikka 10 centtii, aski. Ei kelpaa, ku röökääjat ei tykkää. Mut EI KERROTA.

    Se akka, joka on muka ministeri, joka päättää asian. Se tienaa yli 10 tonnii kuussa, jolloin sen PITÄS maksaa isompi maksu!!! Joku opiskelia, niin pitäs olla maksu POIS. Eihän ministerit, varsinkin kouluttamaton tomppeli ymmärrä mitään tommosii. Tietääköhän akka edes mitä veskin ISO ja PIENI hätä meinaa, eipä taida ees kiinnostaa!

    Äänestä

  • ei autoa kirjoitti:

    Miks mun pitää MAKSAA DESTIAN rakentamat vitun kalliit TIET? Haluan ehdottomasti maksaa vain "ylläpidon" vanhoille teille. TV maksu sitti on yks pisu, joka ei tunnu kukkarossa, ellei elä sossun rahalla (Paitsi MAMUT free kaikki). Miks mun pitäs maksaa joittnkin euheilu hallien maksuja veroista, kun en käytä sellasii... Mun "uus" oikea veroprossa on n. 4%

    Ehkä yhteiskunta sittenkään halua mennä "maksan vain sen mitä tarviin" linjalle.

    Meneehän mun veroista JOUPPOJEN narkkareiden hoidot ja muut kulut. Sekä stadissa vahinkoa tekevien nuorten jälkien siistimiseen. Ihan mielelläni maksan tommosia, jotka on paljon isompii menoja, kun joku 175 e... mikä oli ihan liian iso summana. Sen vois vaikka ujuttaa RÖÖKIN hintaan vaikka 10 centtii, aski. Ei kelpaa, ku röökääjat ei tykkää. Mut EI KERROTA.

    Se akka, joka on muka ministeri, joka päättää asian. Se tienaa yli 10 tonnii kuussa, jolloin sen PITÄS maksaa isompi maksu!!! Joku opiskelia, niin pitäs olla maksu POIS. Eihän ministerit, varsinkin kouluttamaton tomppeli ymmärrä mitään tommosii. Tietääköhän akka edes mitä veskin ISO ja PIENI hätä meinaa, eipä taida ees kiinnostaa!

    huono kortti. Tiet, koulutus, sossut sun muut nyt vain sattuu olemaan TARPEELLISIA, päinvastoin kuin Ylen loinen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei hyödytä mua se yhtään kirjoitti:

Minulla ei ole tv:tä. Ne harvat kerrat kun kuuntelen radiota, kuuntelen radio rock:ia. Uutiset luen joko hesarista tai netistä Mtv3 tai ilta-sanomien sivuilta. Keväisin katson MM-jääkiekkoa sports academyssä tai muussa baarissa ja korvaan heidän tv-lupa menetyksensä maksamalla juomani. Ei ole lapsia joille pitäisi saada näkymään pikkukakkosta.

Ylen sivuilta: "Kulttuuriohjelmistoissa YLE on suurin ja joillakin osa-alueilla myös ainoa tekijä. Kukaan muu Suomessa ei radioi säännöllisesti klassisen musiikin konsertteja. Kukaan muu ei tee radioteatteria; kuunnelmia. Eikä ilman YLEä Suomessa olisi Teeman kaltaista kulttuurikanavaa, joka esittää elokuvia, historian ja tieteen dokumentteja ja kulttuurikeskusteluja."

Yllä mainitut palvelut eivät lämmitä minua yhtään. Jos haluan kuunnella klassista tai tehdä jotain muutan yhtä kulturellia, ostan 20eurolla litput vaikka balettiin! Maksun hinnalla pääsee jo vuodessa aika monta kertaa ja saa vielä itse valita mihin! Elokuvia löytyy vuokraamosta silloin kun niitä tekee mieli katsoa, elokuateatteliinkin pääsisi vaikka 17 kertaa vuodessa! Olen suht köyhä, kesätyöpaikan lamalle menettänyt keikkatyöläinen ja mahdollisesti opiskelija ensisyksystä lähtien. Tämä maksu söisi minulta koko vuoden viihdebudjetin, enkä edes saisi sillä mitään. Niinkuin jo kerroin, tv:tä ja digiboksia ei ole, eikä varaa (eikä innostusta) niitä ostaa.
Mitä minä olen muka ylelle velkaa? Millä oikeudella te minua rahastaisitte? Turha puhua yhteisestä hyvästä sillä tässä tapauksessa se hyvä olisi kaikkien muiden paitsi minun ja muiden kaltaisteni joille lupa ei olisi 50 euroa halvempi vaan 175 euroa kalliimpi, raha jolla en saa mitään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu