Mitä mä teen???
Olen vasta kohta puoleen 17vuotias poika ja joka helvetin päivä olen melkee joutunut kattoo isäni juomista. Äitini ja isäni on eronnut näet äitini on ollut isäni mukaan huora tosiasiaa en tiedä. Olen lukenut heidän huoltajuskiista papereitaan joissa isänki kertoi että joi jo ollessani vauva kaljaa hyvin paljon. Rakastan isääni hyvin paljon ja hän on hoitanut minua ja ostanut kaiken joten ei tuhlaa kaikkea sentään päihteisiin. Mutta mua harmittaa silti helvetisti että aina ku isä lupaa ei ikinä lopeta juomista siis välillä on iha kuukausi että jokapäivä juo. Yleensä tahti on jokatoinen-jokakolmas mutta nyt taas ollu kolmisen viikkoo putkee jokapäivä. Isäni lupaa aina että lopettaa ja 3 vuotta sanonut että menee aa kerhoon mutta ei mitään edistystä. Mä en enää jaksa hirveen kauan kattoo tätä, mul on hyvät olosuhteet muuten mutta isä juo ja juo mitä teen?Miten saan muutosta aikaan?
Olen vasta kohta puoleen 17vuotias poika ja joka helvetin päivä olen melkee joutunut kattoo isäni juomista. Äitini ja isäni on eronnut näet äitini on ollut isäni mukaan huora tosiasiaa en tiedä. Olen lukenut heidän huoltajuskiista papereitaan joissa isänki kertoi että joi jo ollessani vauva kaljaa hyvin paljon. Rakastan isääni hyvin paljon ja hän on hoitanut minua ja ostanut kaiken joten ei tuhlaa kaikkea sentään päihteisiin. Mutta mua harmittaa silti helvetisti että aina ku isä lupaa ei ikinä lopeta juomista siis välillä on iha kuukausi että jokapäivä juo. Yleensä tahti on jokatoinen-jokakolmas mutta nyt taas ollu kolmisen viikkoo putkee jokapäivä. Isäni lupaa aina että lopettaa ja 3 vuotta sanonut että menee aa kerhoon mutta ei mitään edistystä. Mä en enää jaksa hirveen kauan kattoo tätä, mul on hyvät olosuhteet muuten mutta isä juo ja juo mitä teen?Miten saan muutosta aikaan?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen itse kasvanut päihdeperheessä ja on todella raskasta katsella vierestä, kun itselle tärkeä aikuinen tuhoaa elämäänsä päihteillä. Jos olisi jokin keino, millä alkoholistin saa järkiinsä ja lopettamaan, sitä käytettäisiin sadoissa tuhansissa perheissä Suomessa.
Mutta kun ei ole. Ainoastaan päihteidenkäyttäjä itse voi tehdä asialle jotain, mikäli haluaa.
Et siis voi tehdä muuta, kuin yrittää toimia niin, että isän juominen rasittaa sinua mahdollisimman vähän. Ole kavereiden kanssa, käy sukuloimassa, osallistu muiden nuorten kanssa sellaiseen toimintaan, missä välillä ollaan yhdessä retkillä tms. Eli että voisit olla poissa kotoa tuulettumassa.
Olet myös tervetullut alkoholistien aikuisten lasten tapaamisiin ja Al-anon kokouksiin ja voit halutessasi käydä myös AA:n avopalavereissa, joihin saavat osallistua kaikki. Kannattaa hankkia tietoa tästä alkoholismisairaudesta ja myös siitä, miten se sairastuttaa lähellä olevia.
Jos tilanne käy oikein pahaksi, voit yrittää hakeutua opiskelemaan toiselle paikkakunnalle tai päästä ehkä sijaisperheeseen.
Tässä Sulle linkkejä, joista löytyyt monenlaista tietoa:
http://www.avecforum.fi/selviytymistarinoita/apua-nopeasti
http://www.al-anon.fi/
http://www.aal.fi/
http://www.juwanet.org/sosterv/alkoholi/alkoholistin_lapset.htm
http://www.aa.fi/
Pidä siis huolta itsestäsi, sen voit tehdä.
Et ole isän alkoholismisairautta aiheuttanut, et voi sitä parantaa etkä voi edes lievittää. Se on asia, joka ei riipu mistään mitä olet, teet tai sanot - vaikka usein päihteidenkäyttäjät jopa sanovat, että heidän juomisensa on muiden vika.
alkoholisti. Äitini joi siinä rinnalla paljon. Olin jo 12- vuotiaana huora, kun olin pulkkamäessä, jossa oli myös poikia. Isä oli erittäin mustasukkainen minusta.
Koskaan meillä ei ollut rahaa, ku kaikki meni viinaan. Jouduin kulkemaan kaatopaikalta löydetyistä vaatteista. Tai siskoni vanhoja, mut olin hieman pullukka lapsena, olivat ne turhan pieniä mulle.
Usein istuin ravintolassa heidän kanssaan, isällä oli suhteita, joten mäkin pääsin sisään, olin alle kouluikäinen. Tai sit olin yksin kotona ja odotin koska vanhemmat tulis kotiin. Salaa odotin, kun ne ekana tappeli ja sitten sammuivat. Ja mä nousin keräämään tyhjiä pulloja, tuhkakuppeja ja siivoamaan.
Usein toivoin, että isä kuolis. En koskaan kehdannut käskeä kavereitani kotiin.
Rippikoulu oli isän mielestä seksiklubi, johon mennään vaan naimaan. Oli erittäin hankala päästä edes nuorteniltoihin.
Tästä tulis vaik kuinka pitkä stoori, mut ei tästä nyt enempää.
Seittemännellä luokalla kohtasi ystävän, jonka kanssa ollaan vieläkin ystäviä.
Hänellä oli mahtava koti ja vanhemmat. Siellä ens kerran sain kokea sitä rakkautta, mitä jokaisen lapsen olisi saatava kokea omassa kodissaan. Ystäväni oli erittäin hyvä koulussa ja kannusti minuaki. Samoin hänen vanhempansakki kannustivat. Omat vanhemmat eivät piitanneet koulunkäynnistäni mitään.
Ystäväni meni lukioon ja menin kans. Isä sanoi heti,ettei musta mitään ylioppilasta tule. Mut tuli kuitenkin. Kiitos kuuluu paljon ystävälleni. 15-vuotiaasta tienasin itse rahani, joten maksoin lukiokirjat itse.
Kun hain jatko-opiskeluun, isä taas sanoi, etten koskaan valmistu, mut valmistuinpa vaan.
Tilanteesi on kauhea, muista hyvin sen ajan. Isäni pääsi viinasta irti, mut jäi koukkuun lääkkeisiin. Myöhemmin ennen kuolemaansa (kuoli kolme vuotta sitten 60-vuuotiaana) isäni pyysi anteeksi siitä, kun ei ole ollut sellainen isä, ku olis pitänyt olla jne....
Tietysti tämä kaikki on vaikuttanut itsetuntooni, josta sit myöhemmin olen saanut kärsiä kovastikki.
Mut huolehdi itsestäsi, huolehdi koulunkäynnistäsi, ole kavereiden kanssa. Kirjoittele tänne. Meitä on paljon saman kokeneita.
Isäsi varmaan rakastaa sinua paljon, mut hän on sairas. Ilman omaa haluaan hän ei tervehdy.
Kaikkea hyvää sinulle!
Tosi ikävää et sulle on käyny noi. Tiedän tunteen koska äitini oli alkoholisti. Ensin luvataan olla juomatta , mutta muutaman pvän jälkeen ollan jo ihan kännissä. Äidilläni alkoholia kului pvässä noin puolitoista KORILLISTA. Pelkäsin hänen ja sisarusteni puolesta, mutten uskaltanut kertoa kenellekkään, koska minusta tuntui että sitten olisin pettänyt äitini. Ja koska minulla ei ole ketään muuta (isäni on kuollut) ei ollut ihmistä kelle olisin voinut puhua. Kunnes menin lomalle Turkuun kummeilleni. En enää jaksanut seurata sivusta kun äitini tuhosi koko perheen elämää, niinpä murruin täysin ja itkin. Ajattelin että keksin tekosyyn itkulleni ettei minun tarvitse kertoa kummitädilleni äitini ongelmasta. Mutta hän kysyi itkinkö äitini alkoholismin takia. Ja silloin kerroin kaiken. Aivan kaiken. Ja se helpotti. Kummitätini varasi ajan A-Klinikalle ja sai äitini suostuteltua sinne koko sukuni voimin. Niinpä siitä pvästä asti elämäni on mennyt parempaan suuntaan eikä minun tarvitse pelätä enää. SUOSITTELEN KERTOOMA JOLLEKIN AIKUISELLE VAIKKA SE TUNTUU PAHALTA ! AUTAT SIINÄ KOKO PERHETTÄSI.
Voimia sinulle ! : ))))))