Saksa alkaa oikeasti nousta jaloilleen

Jokaisen palstalaisen, niin omistajan kuin vuokraluteenkin lienee pakko kohta tunnustaa että Saksa alkaa nousta jaloilleen. Tästä on saatu jo useita merkkejä viime aikoina.

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2009/07/08/tuotanto-yllatti-saksassa/200915931/12

Tietysti jos on oikein sitkeästi luvannut itselleen saavansa asunnon puoleen hintaan, koska joku on joskus 90-luvulla saanut, tätä normaaleille ihmisille hyvää saksanuutista voi olla vaikea sulattaa.

Vuokraluteista tulee mieleen jotenkin serkkupoika, joka panttasi vuosikaudet tietyn fillarin ostoa vain koska oli vuonna kilpi ja miekka nähnyt vastaavan superhypertajouksessa Puhoksen Intersportin alen loppurysäyksessä. Havainto esti kaveria vuosikaudet suostumasta maksamaan käypää hintaa, koska aina piti haaveilla siitä yhdestä tarjoushinnasta. Sanomattakin lienee selvää että kaverilla ei edelleenkään ole fillaria.

No loppu meni vähän asian vierestä, mutta vielä kerran iloitkaamme siitä että nousu on alkanut. Sulkumiehen sanoin; NYT ON FAKTAA , NYT ON NOUSU UUTISIA
692
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Viime vuoteen verrattuna teollisuustuotanto oli kuitenkin edelleen selvässä laskua, sillä pudotusta tuli 17,9 prosenttia.

Onhan tuo hirvittävä vihree oras, asuntojen hinnat ei voi muuta kuin nousta vai miten se nyt meni.

Jos edelliskuu oli historian huonoin niin ei siihen paljon tarvita että saadaan pikku nousu.

Äänestä
  • Ei kerro MISTÄÄN että maanantaina ilmoitettiin tilausten ja tänään tuotannon nousseen kovinta vauhtia puoleen vuosikymmeneen. Ei MISSÄÄN TAPAUKSESSA tarkoita että laman pohja olisi nähty ja suunta taas normaaliin.

    Eihän tilanne saa oieta, koska haaveilemasi asunto on halventunut vasta 1,6 % eikä 70 %. Laitan täällä sormet ja varpaat pystyyn että tulee maailmanloppu jossa kaltaisesi pääsevät kiinni omaan.

    Äänestä

  • No mitä sä nyt vertaat lukua viime vuoteen kun olet vuosia etsinyt merkkiä romahduksen alkamisesta ja toitottanut että vain suunnalla on merkitystä, kun jossain neljänneksessä on tullu laskua edelliseen :)

    Kyllä se vaan poijjat on niin että tästäkään lamasta ei tullut ikuista, vaan kohta on taas uusi nousu käsillä. Tällä kertaa lama ei johtanut Suomessa asutnojen alennusmyynteihin. Itse en usko että jotaa vielä seuraavassakaan lamassa, mutta ehkä jo sitä seuraavassa (vuoden 2022 paikkeilla?).

    Kyllä nyt on ihan selvästi pieniä merkkejä siitä että kääne on voinut jo tapahtua, eiköhän syksyllä olla jo viisaampia kun saadaan loman jälkeisiä lukuja käytöön. Syyskuun tilasto kertoo jo paljon.

    Äänestä

ja se pitää paikkansa näin laman alla. Nämä aloitukset ja typerät linkit kertovat vain siitä pelosta, missä joku elää lainojensa kanssa. Taitavat viisaampia neuvoja antavat olla lainansa pois maksaneita velattomia omistusasujia, eikä vuokralaisia.

Äänestä
  • sellaisia merkkejä on ilmassa!
    Itse te valikoitte nousun aikana pienimpiäkin laskuun viittaavia otsikoita ja nyt alatte sitten itkemään kun saksa on starttaamassa.
    Ymäärään toki että pessimisti pettyy harvoin, mutta lopettakaa nyt se maailmanlopusta vouhkaaminen.

    Äänestä

  • puntti tutista? kirjoitti:

    sellaisia merkkejä on ilmassa!
    Itse te valikoitte nousun aikana pienimpiäkin laskuun viittaavia otsikoita ja nyt alatte sitten itkemään kun saksa on starttaamassa.
    Ymäärään toki että pessimisti pettyy harvoin, mutta lopettakaa nyt se maailmanlopusta vouhkaaminen.

    Pieniä silakat joulukaloiksi meinaan suomessa ryskyy tilaukset alas sitä vauhtia että Ahosen Jannekin on kateelllinen lasketellessaan lahden hyppyrimäkeä (vientiteollisuus -40%).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Järkimies. kirjoitti:

Jokaisen palstalaisen, niin omistajan kuin vuokraluteenkin lienee pakko kohta tunnustaa että Saksa alkaa nousta jaloilleen. Tästä on saatu jo useita merkkejä viime aikoina.

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2009/07/08/tuotanto-yllatti-saksassa/200915931/12

Tietysti jos on oikein sitkeästi luvannut itselleen saavansa asunnon puoleen hintaan, koska joku on joskus 90-luvulla saanut, tätä normaaleille ihmisille hyvää saksanuutista voi olla vaikea sulattaa.

Vuokraluteista tulee mieleen jotenkin serkkupoika, joka panttasi vuosikaudet tietyn fillarin ostoa vain koska oli vuonna kilpi ja miekka nähnyt vastaavan superhypertajouksessa Puhoksen Intersportin alen loppurysäyksessä. Havainto esti kaveria vuosikaudet suostumasta maksamaan käypää hintaa, koska aina piti haaveilla siitä yhdestä tarjoushinnasta. Sanomattakin lienee selvää että kaverilla ei edelleenkään ole fillaria.

No loppu meni vähän asian vierestä, mutta vielä kerran iloitkaamme siitä että nousu on alkanut. Sulkumiehen sanoin; NYT ON FAKTAA , NYT ON NOUSU UUTISIA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu