Eikös olisikin ihanaa löytää se kadotettu tunne, kun kirjekuori tupsahtaa ovimatolle täpösenään sanoja Ystävältä? Joku joskus sanoi minulle, että kaikilta ihmisiltä voi oppia jotakin uutta ja ihmeellistä. Minä tahtoisin oppia jotakin juuri sinulta! Ystäviä ei ole koskaan liikaa ja paperin kautta käyty keskustelu, sanojen leikki, on hienompaa kuin tylsät sähköpostit ruudulla.
Minä tässä hei, yltiöoptimistinen neiti, joka ei osaa matemaattisia yhtälöitä eikä innostu urheilun tuijottamisesta tv:stä käsin, vaan lähtee mieluummin lenkille koiriensa kanssa pohtimaan omia ajatuksiaan. Olisi hurjan veikeää löytää jokunen ihminen, joka malttaisi kuunnella mietteitäni elämästä ja ongelmista ja arjesta ja kaikesta hömpästä, ja jotka mielellään jakaisivat omia aatoksiaan minun kanssani. Siis toisin sanoen: etsin kirjeystävää, joka osaa keskustella mistä tahansa ja mielii saada uusia tuttavuuksia. Minulla ei ole montaa kriteeriä sinua ajatellen, tuleva kirjeystäväni. Oikeastaan toivon vain, että nautit kirjoittamisesta samoin kuin minä ja että kirjeenvaihtomme jatkuu vielä ensimmäisten kirjeiden jälkeenkin. Ikäsi on vain numero, joka vaihtuu uuteen vuosittain; sillä ei ole merkitystä. Persoona merkitsee enemmän.
Minä en osaa soittaa mitään instrumenttia, enkä ole kovin hyvä matematiikassa. Minä en harrasta penkkiurheilua, enkä pidä valehtelemisesta. Olen keijukaislapsi, joka kärsii jatkuvasta Peter Pan-syndroomasta. Opiskelen ravintola-alaa ja teen samalla töitä; siispä vapaa-aikaa on joskus turhankin rajoitetusti. En harrasta mitään kovin erityistä, mutta pieniä, kivoja asioita kuitenkin. Luen paljon kaikenlaista, pidän kirjoittamisesta (lähinnä kirjeet ja päiväkirjat), hoidan eläinkatrastani (pari koiraa ja hiirulaiset), lenkkeilen, matkustelen mahdollisuuksien mukaan, neulon syksyisin, teen ruokaa... Minut saa helposti yllytettya mitä hulluimpiin asioihin, esimerkkinä hyppäämäni benji-hyppy. Pidän monista pienistä asioista, kuten eläimistä, kirjepapereista, rauhallisista iltahetkistä, mustavalkoisista postikorteista, tanssimisesta (joskaan en ole sitä harrastanut ikinä, mutta se on silti hauskaa), kirjoista, suklaasta, musiikista, metsistä ja postin saamisesta.
Itse kirjoitan aina useamman sivun verran, yleensä ihan vain omasta arjesta ja sen kummallisuuksista, ja joskus laitan kuoreen jotain pientä yllätystä piristämään toisen päivää. Haluan ilahduttaa ihmisiä. Arvostan pitkiä kirjeitä ja kykyä ajatella, myös luovuus on aarre. Toivottavasti ajattelet samoin...? Yritän aina vastata kirjeisiin kohtalaisen nopeasti, eli et joudu odottamaan kirjeitäni kuukausitolkulla, ellei jotakin maata mullistavaa satu tapahtumaan. Joskus mieli on sekaisin, ja silloin kynä ei tahdo pysyä kädessä.
Pallo jääköön sinulle! Odotan toiveikkaana... Älä kuitenkaan sulje tätä ilmoitusta heti ajatellen tämän olevan yksi muiden joukossa; sitä tämä ei ole, eihän? Parhaimmassa tapauksessa voimme löytää toisistamme ystävän, eikä meillä ole muuta menetettävää, kuin postimerkin hinta. Pistä viestiä tulemaan, niin annan osoitteeni.
Odotus palkitaan...
[email protected]

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.