Tulin tänne tietämättäni, vaivuin ajatuksiin omiini. Metsän hiljaisuus kutsui puoleensa. Näin tai kuulin, mutten osannut enää polkuani valita. Lumen valkoisuus häikäisi, hiljaisuudesta sain ystäväni. Viritin asettani, muotoilin ajatuksiani, ilman läsnäoloa. Näin usein vain välähdyksiä, muistiini paloi hetkiä keltaisuudesta, myös ääniä tai harmauden sävyjä muistelin. Sateella ei ollut märkää, auringon paistaessa montun vesi muodosti lammikon. Näin kaiken aina jonkin takaa, ihan kuin tarkoitukseni olisi ollut valvoa.
Se rauhallisuus riistettiin tavallisuuteen vedoten. Olin vahvempi, olin isompi, mutta olin vain niin pieni. En osannut sanoiksi muuttaa sitä, mitä en itsekään ymmärtänyt. Tässä olen. Aika kului, katsoin aina aurinkoon. Purosta nostin veden kämmenilleni, kurotin kaulani ja maistoin vedeksi muotoutunutta. Koskaan en ollut yksin, vain ihmiset olivat toisaalla. Tunsin valon, tunsin kosketuksen, nyt olen viimeistään yksin.
Kukaan ei kertonut, en saanut tilaisuutta keskustella. Identiteetti vietiin, eikä mahdollisuutta vastaanottaa enää annettu. Tietoisuuden kadotettuaan, ihminen ei tunne itseään, ei saa kosketettua sieluaan. Kun se katoaa, menee sen löytämiseen pitkä aika. Toiset eivät sitä enää pysty löytämään koskaan, toiset eivät siitä joudu koskaan päästämään irti. Inhimillisyyteni ja avarasti näkemiseni eivät enää kaipaa selittelyjä. En tiedä enää milloin näen enää, en enää pidä sisälläni selitettyä toivoa jostain, mikä voi täyttää pienen ihmisen mielen. Rakkaus.
On niin ikävä rakkauden tunnetta. Muistissani voin vielä uida tunteissani, kosketella rakkautta harson läpi. Kyyneleeni valuvat aina kun sormeni hipaisevat muistojen pintaa, vaikka täysin lähelle en enää pääsekkään. Ristiriitaisuuden kahleet pitävät kiinni.
Pysähdyin taas hetkeksi. Silmät ennen kokemattomat pysäyttivät. Välittivät tien muistoihini, silmät tytön, joka käveli pois varjon pimeydestä. Hetken luulin tapaavani rakkauden, erehdyin, olisi pitänyt keskittyä enkelin valkoisuuteen. Sanojen pehmeyteen, kaikkeen mikä sillä hetkellä oli käsilläni.. läsnä oman mieleni.
Where are you now?
-tiedät kuka-
Se rauhallisuus riistettiin tavallisuuteen vedoten. Olin vahvempi, olin isompi, mutta olin vain niin pieni. En osannut sanoiksi muuttaa sitä, mitä en itsekään ymmärtänyt. Tässä olen. Aika kului, katsoin aina aurinkoon. Purosta nostin veden kämmenilleni, kurotin kaulani ja maistoin vedeksi muotoutunutta. Koskaan en ollut yksin, vain ihmiset olivat toisaalla. Tunsin valon, tunsin kosketuksen, nyt olen viimeistään yksin.
Kukaan ei kertonut, en saanut tilaisuutta keskustella. Identiteetti vietiin, eikä mahdollisuutta vastaanottaa enää annettu. Tietoisuuden kadotettuaan, ihminen ei tunne itseään, ei saa kosketettua sieluaan. Kun se katoaa, menee sen löytämiseen pitkä aika. Toiset eivät sitä enää pysty löytämään koskaan, toiset eivät siitä joudu koskaan päästämään irti. Inhimillisyyteni ja avarasti näkemiseni eivät enää kaipaa selittelyjä. En tiedä enää milloin näen enää, en enää pidä sisälläni selitettyä toivoa jostain, mikä voi täyttää pienen ihmisen mielen. Rakkaus.
On niin ikävä rakkauden tunnetta. Muistissani voin vielä uida tunteissani, kosketella rakkautta harson läpi. Kyyneleeni valuvat aina kun sormeni hipaisevat muistojen pintaa, vaikka täysin lähelle en enää pääsekkään. Ristiriitaisuuden kahleet pitävät kiinni.
Pysähdyin taas hetkeksi. Silmät ennen kokemattomat pysäyttivät. Välittivät tien muistoihini, silmät tytön, joka käveli pois varjon pimeydestä. Hetken luulin tapaavani rakkauden, erehdyin, olisi pitänyt keskittyä enkelin valkoisuuteen. Sanojen pehmeyteen, kaikkeen mikä sillä hetkellä oli käsilläni.. läsnä oman mieleni.
Where are you now?
-tiedät kuka-
Vastaukset 16
Vanhimmat
varmasti kauneinpia ja koskettavampia viestejä mitä olen koskaan täältä lukenut.
Toivottavasti hän ei kävellyt lopullisesti pois...:(.
Kaikkea hyvää sinulle!
Taisi kävellä pois, ehkä tulee vielä vastaan. Suurin kaikista on kuitenkin se rakkaus, joka lähtee ihmisen sisältä. Enkä usko yhteen ainoaan, uskon mahdollisuuteen useampaan. Muistojeni M on ehkä jo poissa, mahdollisuuksien aroilta, hänen ei kuulunut nähdä valoa olkapäidemme yllä. Joku toinen pystyi sen tuomaan selkeämmin esille.
Kiitos!
kirjoitit niin suoraan sydämestä kuin ihminen vain voi..
koskettavaa ja kaunista ,mutta surullista...
toit mieleen erään miehen jota kaipaan vielläkin .
http://www.youtube.com/watch?v=32u34EDB2Ec
Sanat tuntuvat nyt samalta, kuin rikkoisi niillä peilityynen veden pinnan.
Sinun pitää etsiä hänet elämästä. Vain sen tiedän.
olen... :)
Todella kaunis oli tuo kirjoittamasi teksti. Mikä voi täyttää pienen ihmisen mielen... Rakkaus.
valuu ,,voiko joku viellä ajatella noin kauniisti ...
olen sanaton
http://www.youtube.com/watch?v=KNXUVTrhmg0
http://www.youtube.com/watch?v=oghj7y4hluU
oli kirjoituksesi, kuin suoraan minun sielusta. Jokaisen soisi joskus pysähtyvän ajattelemaan valon tarkoitusta ja rakkauden.... elämässä. Älä hukkaa itseäsi, ole se joka olet... aina.
näkisin hänet ,sydämeni oli niin kärsimätön ja tyhmä ,,en tiennyt mitä etsin ,mitä halusin ,kuitenkin ,kaiken jälkeen sydämeni on ollut tyhjä ilman häntä ,,,en ymmärtänyt itseäni ja pelkäsin niin paljon . en tiedä missä hän nyt on ,hän ei halunnut sanoa minulle sen jälkeen mitään enään ja olen ollut surullinen sitä asti ,..loukkasin hänen tunteita ja olin epävarma ,taisin rakastua häneen ja sen vuoksi juoksin karkuun , mutta nyt on liian myöhäistä kaikki .
Vuodet vierivät kokemusten tiivistyessä. Eniten mielessäni ohjeistaa nyt rauhallisuus, näkemisen puhtaus, hetkeen pysähtymisen herkkyys. Kun on kerran oivaltanut tunteen, joka tietoisuuden ottaa syleilyynsä, ei enää vähemmällä ole rakkauden merkitystä. Epävarmuus rakastumisen hetkellä on ehkä varovaisuutta hauraalla jäällä, jonka yli edetessä täytyy keskittyä jokaiseen siirtoonsa. Liian myöhäistä on sitten, kun ei voi enää mitään määritellä liian myöhäiseksi. Muodostuvatko esteemme ympäristön paineiden alla, heikkoutemme hauraasta suojelemisesta..?
minä vai sinä? Ymmärrän tekstisi omalla tavallani, olen tehnyt pitkää matkaa, ja löytänyt tien jonnekin, rakkauden tunne on tavoitettavissa. Tietoisuus, tai jokin teoria siitä, mietityttää... En tiedä mitä tarkoitat viimeisellä kappaleella, mietiskelen sitä.
I will be there.
-taidat tietää-
Jos tiedät kuitenkin hänen nimensä ja asuinpaikkansa, on sinulla mahdollista löytää hänet. Olet tuntenut hänet IRL?
Voithan lähettää hänelle vaikka kukkapuketin kotiovelle ja siihen anteeksipyyntösi.
Vaikka voi tuntua vähän kornilta- kummasti vaan voi sulattaa naisen sydämen- jos tunteita vaan on vielä jäljellä.Niin harvoin kuitenkin nainen saa kukkia kotiovelle toimitettuna. Minä ainakaan en ole saanut. Ne kerrat kyllä tuntuivat juhlavilta!
Hänen numeronsa sinulla on kuitenkin oltava kukkapalvelua varten.He nimittäin tarkistavat puhelinsoitolla, onko lähetyksen saaja kotona. (Tämä asia kannattaa kuitenkin tarkistaa ennen tilausta ko. palvelusta).Muutoinhan kukat jäävät kuihtumaan oven taakse.
Jos olet tällä hetkellä rahaton, poimi kauneimmat niittykukat jonakin aamupäivänä ja pyydä joku pikkupoika viemään ovelle jäätelöpalkalla.
Kestävimpiä niittykukkia ovat esim. aidot päivänkakkarat. Ei pidä sekoitaa kuitenkaan saunakukkaan.Näiiden seuraksi sopivat kellokukat, esim harakankello, kurjenkello ym.löytämiäsi kauniita kukkia.Yllättävästi myös koiranputki sopii tähän kimppuun. Kyllä sinä osaat herkkänä ihmisenä itsekkin.
Jos jänistää, voithan laittaa ensin vaikka nimettömän lähetyksen ja kirjoittaa hänelle sitten parin päivän päästä oikean kirjeen, jossa nuo samat asiat, mikä aloituksessasi.
Pyri varmistamaan, että hän todella saa kukkasi ja viestisi.
Jos hän ei noteeraa viestiäsi millään lailla pariin viikkoon, sinun on ehkä silloin paras siirtyä eteenpäin.
Tovoisin niin, että sinunkaltaisesi mies löytäisi sen oman parinsa!
sait sellaisen käsityksen että hänellä olisi jotain anteeksi pyydettävää ?
Luin aloituksen uudelleen.Hän ei ole kirjoittanut mitään asiaan viittaavaa.
Tulkitsin kirjoituksen varmaankin väärin.
Olisi muuten hyvä, jos aloittajat vastauskirjoituksissaan käyttäisivät tuota Ap:tä
selvyyden vuoksi. Sikäli-mikäli aloittajat haluavat kuinkaan kommentoida saamiaan vastauksia.
haluaa nähdä. Ihminen tekee ja elää todeksi sen minkä ajattelee. Vain ajatuksella on todellinen voima.
Olen lueskellut amerikkalaisen psykoanalyytikon James Hollisin kirjaa Miksi hyvät ihmiset tekevät pahaa. Tietoisen minämme, edustuskelpoisen egon lisäksi meissä asuu tiedostamaton puoli, Varjo. Se on erittäin mielenkiintoista, miten tämä varjo elää meissä. Sen vaikutus näkyy välinpitämättömyytenä, itsestään vieraantumisena, elämättömänä elämänä tai jopa itsensä ja toisen ihmisen vahingoittamisena. Me emme pysty sitä tukahduttamaan, mutta jos ymmärrämme sen toimintatapoja ja ominaisuuksia, pystymme sen kanssa elämään.
Elin itse sumussa vuosia, ehkä noin seitsemän vuotta. Se oli tietoista pakenemista koulukiusaamisen, lähimmäisten juomisen ja heikkouden maailmasta. En ole pystynyt kenellekään puhumaan, minkä helvetin koin. Oli ihme, ettei minusta tullut alkoholistia tai huumeidenkäyttäjää. Olen monelta "läheltä piti" tilanteelta säästynyt. Täydellisen itsetuhoista. Hieman olen raottanut verhoa ja muutos on tapahtunut vasta tänä kesänä. Ihmissuhde rikkoutui. Olin hyvin rakastunut. Se tavallinen tarina. Sen sijaan, että ajoin itseäni syvään kuiluun vanhaan tyyliini, päätin tehdä jotain positiivista.
En voi ketään syyttää. En ole mikään marttyyri.
Kiitos kirjoituksesta. Se oli hieno.
Rankka polku, oman itsensä löytäminen on retkistä pisin ja tuskallisin mutta tulevaisuudessa ehkä anteliain.
Läsnäoloa, yksinäisyyden vastaparia, kaiketi ikävöin vieläkin. Kaiken tunteen minkä löydät toisesta, voit löytää itsestäkin. Kaikkea kadottamaansa ei saa takaisin mutta tieltäkin voi löytää jotain uutta.
t.tie, joka oli serpentiiniä.