Kyllä voi tunteet ailahdella järkyttävästi!

Erottiin avopuolison kanssa jouluna 4v. seurustelun jälkeen todella huonoissa väleissä, mutta yhden lapsen rikkaampana. Suhde oli alun n9kk. huumaa lukuunottamatta hirveän rikkonainen. Puoliso kävi väkivaltaiseksi ja kielti suhteet kaikkiin omaisiin ja kavereihin. Nyrkki alko heilumaan ja astioita lenti entistä tiuhempaan. En koskaan lyönyt kuitenkaan takaisin!! Sääli oli kova omaa lasta kohtaan ja perheneuvolassa tästä käytiin vielä jutttelemassa.
Avopuoliso syytti minua kaikesta, vaikka yritin olla hyvä mies talossa. Ostin ruoat, annoin rahaa, hoidin lastani ja yritin kovasti olla huomioiva naistani kohtaan. Puoliso ei tullut toimeen kenenkään kanssa ja en voi ymmärtää miten se voi olla mahdollista vaikka on erittäin asiakaspalvelullisessa työtehtävissä.
Jostain kumman syystä tunteeni olivat alkaneet uudelleen lämmetä tätä naista kohtaan ja olin ajatellut, että jos hän hakisi apua tähän väkivaltaiseen käyttäytymiseensä, niin voisin harkita uudelleen yhteen muuttamista. Nyt n.6kk eron jälkeen menin hakemaan lastani ja ajattelin että voisin jutella tästä asiasta hyvillä mielin. Pääsin soittamaan ovikelloa niin exän uusi miesystävä tuli lapseni kainalossa avaamaan ovea josta hän ei tietenkään ollut puhunut mitään. Jotenkin tämä tilanne oli minulle liikaa ja eihän tässä ole voinu kun märehtiä ja olla itku kurkussa.
Olin kuvitellut, että olen soputunut tilanteeseen uusista sijais isistä, mutta ei se todellakaan niin helposti käynyt ja kyllä niitä tunteita sitä naistakin kohtaan sitten näytti olevan vielä rutkasti jäljellä. Mielestäni tässä oli koston elkeitä ja ainakin minuun osui ja upposi! Itse en olisi voinut tehdä vastaavaa temppua.
Toki tästäkin selvitään ja murehtimaan ei pidä vkoa enempää alkaa!