Ex-poikaystävälläni on ollut vaikea lapsuus ja nuoruus. Todennäköisesti siitä johtuen on ollut masennusta, ahdistusta ja univakeuksia. Lisäksi heikko itsetunto, itsevarmuutta ei juuri lainkaan. Hänellä on masennuslääkkeet ja hän on käynyt puolisen vuotta keskustelemassa psykologin kanssa olostaan ja ongelmistaan. Reilu kaksi vuotta jaksoin toista tukea, oma olo välillä parempi, välillä ehkä jo hieman masennuksen tai uupumisen puolella. Nyt sitten kesäkuun lopulla päätin erota, koska omat voimani alkoivat olla aivan lopussa ja hän alkoi myös juomaan liikaa alkoholia.
Hän ei ole halunnut tavata minua viikkoon, koska se kuulemma satuttaisi häntä liikaa. Olemme siis vuorotelleet kotona oloa. Osan aikaa olen majaillut vanhempieni nurkissa, jonne olen kyllä aina tervetullut. Nyt sitten tänään sain kuulla, että hän oli alkuviikosta ottanut viinaa ja lääkkeitä sekaisin. Hänen ystävänsä oli onneksi osannut ilmoittaa asiasta hätäkeskukseen ja hänet oli viety ambulanssilla sairaalaan. Nyt hän pääsi lepäämään viikoksi psykiatriseen hoitolaitokseen. Onneksi. Toivottavasti saisi olla siellä pidempäänkin, hänen itsensä vuoksi. Hän on todella surullinen. Niin myös minä, hänen takiaan. Tuntuu kuin pelkästään minun avulla hän olisi jaksanut nämä pari vuotta. Ja nyt minulla on erittäin syyllinen olo hänen takiaan, koska jätin hänet. Tiedän, että jokainen kantaa vastuun omasta elämästään, mutta silti tämä tuntuu niin pahalta ja surulliselta. :`( Olo on täysin voimaton. Onneksi minulla on ihana perhe, joka tukee ja ihania ystäviä ympärillä. Ilman näitä ihmisiä olisin jo kauan sitten väsynyt täysin.
Olen vasta 23-vuotias. Onko muita ihmisiä samassa tilanteessa? Miten muut ovat selvinneet?
Hän ei ole halunnut tavata minua viikkoon, koska se kuulemma satuttaisi häntä liikaa. Olemme siis vuorotelleet kotona oloa. Osan aikaa olen majaillut vanhempieni nurkissa, jonne olen kyllä aina tervetullut. Nyt sitten tänään sain kuulla, että hän oli alkuviikosta ottanut viinaa ja lääkkeitä sekaisin. Hänen ystävänsä oli onneksi osannut ilmoittaa asiasta hätäkeskukseen ja hänet oli viety ambulanssilla sairaalaan. Nyt hän pääsi lepäämään viikoksi psykiatriseen hoitolaitokseen. Onneksi. Toivottavasti saisi olla siellä pidempäänkin, hänen itsensä vuoksi. Hän on todella surullinen. Niin myös minä, hänen takiaan. Tuntuu kuin pelkästään minun avulla hän olisi jaksanut nämä pari vuotta. Ja nyt minulla on erittäin syyllinen olo hänen takiaan, koska jätin hänet. Tiedän, että jokainen kantaa vastuun omasta elämästään, mutta silti tämä tuntuu niin pahalta ja surulliselta. :`( Olo on täysin voimaton. Onneksi minulla on ihana perhe, joka tukee ja ihania ystäviä ympärillä. Ilman näitä ihmisiä olisin jo kauan sitten väsynyt täysin.
Olen vasta 23-vuotias. Onko muita ihmisiä samassa tilanteessa? Miten muut ovat selvinneet?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oma mieheni on alkoholisti, hän oli vuoden juomatta ja nyt ratkesi taas teki rikoksia ymm. Nyt mietin palaakohan hän enää reissultaan, koska on tainnut ottaa jotain muutakin ja on tosi sekava kun ei ole ottanut masennuslääkkeitään.
Ei ole sinun syytäsi, mikä ex-poikaystäväsi olo on! Älä syytä itseäsi, se ei auta sinua eikä ketään. Olet tehnyt oikean päätöksen, älä tunne siitä syyllisyyttä.
Teit oikein, kun lopetit suhteen, joka vei liikaa voimiasi. Olet vielä nuori. Sinun täytyy käyttää omat voimavarasi omaan aikuiseksi kasvamiseesi, et voi antaa voimiasi pois!
Omasta kokemuksestani voi vakuuttaa, että toisen tukena ei voi loputtomiin olla noin nuorena! Ehkä ei myöhemminkään.
Nykyään on tukea mielenterveyspotilaiden läheisille. Voi keskustella samankokeneiden kanssa. Asioita täytyy saada purkaa, ettei itse sairastu.